Lasten kasvattaminen tarkoittaa sitä, että autamme heitä kasvamaan hyväksytyiksi ja avuliaiksi yhteiskunnan jäseniksi. Kun mormonit (Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet) puhuvat iankaikkisen perheen kasvattamisesta, he tarkoittavat perhettä, joka on osallistunut iankaikkisiin sinetöimistoimituksiin ja on pysynyt uskollisena Kristukselle. Mormonit uskovat, että perhesiteet voivat kestää ikuisesti, eivät vain tämän kuolevaisen elämän ajan. Perheenjäsenet voivat olla yhdessä ikuisesti Herran huoneessa, Hänen pyhässä temppelissään, tehtyjen pyhien toimitusten kautta.

Kuten Uudessa testamentissa on kirjoitettu, Jeesus antoi Pietarille valtuudet sinetöidä kaiken niin maan päällä kuin taivaissa (Matt. 16:19). Tämä sinetöimisvaltuus on annettu ainoastaan profeetoille, jotka johtavat oman aikansa taloudenhoitokautta, kuten Pietari johti kirkkoa Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Tämä valtuus katosi, kun alkuperäiset opetuslapset kuolivat marttyyreina, mutta se on sittemmin palautettu – se palautettiin ylösnousseen Pietarin ja muutetun olennon Elian kautta nykyaikana Joseph Smithille, Kristuksen toista tulemista edeltävän taloudenhoitokauden ensimmäiselle profeetalle. Mormonit uskovat tämän olevan se sinetöimisvaltuus, joka voi yhdistää perheet ikuisiksi ajoiksi.

Perhe on kirkon ydinyksikkö

Jumalan palautetussa kirkossa avioliiton ja perheiden uskotaan olevan kaikista tärkein sosiaalinen yksikkö niin tässä ajassa kuin iankaikkisuudessa. Jumala haluaa meidän tekevän kaikkemme nyt valmistaaksemme itseämme elämään perheemme kanssa ikuisesti. Jos pohjaamme avioliittomme ja perheemme Kristuksen periaatteille, mukaan lukien usko, rukous, parannus, anteeksianto, kunnioitus, rakkaus, myötätunto, työ ja tervehenkinen hauskanpito, niin silloin kotimme voi olla turvan, rauhan ja suunnattoman ilon tyyssija.

Me emme saa lannistua. Vaikka kuinka kovasti yritämme, avioliittomme ja kotimme eivät tule olemaan täydellisiä. Se on osa sitä oppimisprosessia, jonka tulimme tänne kuolevaisuuteen kokemaan. Jumala haluaa meidän oppivan olemaan kärsivällisiä ja rakastavia niitä kohtaan, jotka ovat meille läheisimpiä; Hän haluaa meidän oppivan olemaan kärsivällisiä ja rakastavia kotimme seinien sisäpuolella – siellä se on kaikkein vaikeinta, mutta myös kaikkein palkitsevinta. Palvelemalla omia perheenjäseniämme, meistä tulee enemmän Kristuksen kaltaisia. Palvellessamme heitä meistä tulee enemmän Jumalan kaltaisia.

Kuolema ei ole loppu

Aivan kuten voimme kokea jotkut elämän suurimmista iloista perheyhteytemme kautta, rakkaan perheenjäsenen menetys voi tuoda meille syvintä surua. Kuoleman ei tarvitse olla meidän ja rakkaan perheenjäsenemme välisen suhteen loppu. Herra opetti profeetta Joseph Smithille, että ”tämä sama yhteisyys, joka vallitsee meidän keskuudessamme täällä, vallitsee meidän keskuudessamme siellä (iankaikkisuudessa), mutta siihen yhdistyy iankaikkinen kirkkaus” (O&L 130:2).

Maailman luominen mahdollisti paikan, jossa perheet voisivat elää. Oli osa taivaallisen Isän suunnitelmaa, että Aadam ja Eeva olisivat yhdessä jälkikasvunsa kanssa iankaikkisesti. Sovituksen kautta perheet voivat olla yhdessä ikuisesti ja se antaa keinon meille tehdä parannus ja tulla riittävän puhtaiksi, jotta voimme astua Jumalan eteen.

Vuoden 1994 alkupuolella isäni, jota rakastin suuresti, keskusteli kanssani asioista, joita halusi tehdä myöhemmin sinä vuonna. Mutta lokakuussa hän lyyhistyi maahan ja kuoli sydämenpysähdykseen. Suru valtasi elämäni ja buddhalaisesta uskostani ei ollut minulle lohtua. Mormonilähetyssaarnaajat olivat juuri tulleet elämääni ja uskon heidän pelastaneen minut. Mormonin kirja oli ainoa lohdutuksen lähteeni, sen kaunis kuvaus ylösnousemuksesta ja pelastuksesta. Kahlasin sen sivuja läpi etsien vastauksia ja pohdiskellen elämää ja minun koko olemassaoloani.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenyyteni kautta olen oppinut kuinka kasvattaa lapseni rakastamaan Vapahtajaa ja haluamaan palvella Häntä. Olen oppinut kuinka rukoilla ja kuinka opettaa lapseni rukoilemaan. Olen oppinut kuinka opiskella pyhiä kirjoituksia yhdessä perheenä, kuinka pitää perheilta aina maanantai-iltaisin, ilman häiriötekijöitä, kuinka auttaa lapsia keskittymään palvelemaan lähetystyössä ja tekemään temppeliliittoja sekä kuinka lähettää heidät sellaiseen kouluun, jossa evankeliumin tasovaatimuksia on opetettu ja kunnioitettu.

Vuonna 1991 menin Salt Laken temppeliin saadakseni oman endaumenttini sekä tehdäkseni temppelityöt isäni ja muutamien esivanhempieni puolesta. Tehtyämme omat mormonitemppeliliitot, voimme tutkia ja koota sukuhistoriaa ja sitten tehdä temppelitoimitukset edesmenneiden esivanhempiemme puolesta, solmiaksemme heidät rakkaudessa meihin itseemme.

Me voimme itse valita

Tiedän, että olemme itse vastuussa omasta hengellisestä ja ajallisesta hyvinvoinnistamme. Meitä on siunattu vapaudella valita, jota mormonit usein kutsuvat ”vapaan tahdon lahjaksi”, meillä on oikeus ja velvollisuus valita oma tiemme, ratkaista omat ongelmamme ja pyrkiä olemaan itsenäisempiä. Kuitenkin, teemme tämän kaiken tiedostaen Jumalalta saamamme ilmoituksen ja innoituksen, jotka tulevat Pyhän Hengen jatkuvan kumppanuuden kautta.

Tiedän, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sekä Jumalan käskyjen ja Hänen kanssaan tekemiemme liittojen pitämisen kautta, me jokainen voimme tehdä kodeistamme palan taivasta maan päällä, valmistautuessamme itse ja valmistaessamme lapsiamme palaamaan taivaallisen Isän eteen.

Tämän artikkelin on kirjoittanut Angela Yeoh ja se on alun perin julkaistu lds.net-sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Tanja Robinson.

(Visited 57 times, 1 visits today)