Matkatessaan vuonna 1838 Mainesta illinoisiin, presidentti Wilford Woodruff koki monia vastoinkäymisiä, mukaan lukien hänen vaimonsa kuoleman.

Vaikka vaikutti siltä, että hänen vaimonsa oli kuollut tuntemattomaan tautiin sairastettuaan viikkoja, presidentti Wilford Woodruff kuunteli voimallista hengellistä innoitusta ja toi vaimonsa takaisin kuolleista mitä merkittävimmällä tavalla.

Seuraava on ote presidentti Wilfordin kirjasta ”Wilford Woodruff: Leaves from My Journal” (” Wilford Woodruff: päiväkirjani sivuja ”), jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti tuosta kokemuksesta, mukaan lukien sen, mitä hänen vaimonsa näki siirryttyään henkimaailmaan.

Marraskuun 23. päivänä vaimolleni, Phoebelle, iski ankara päänsärky, joka johti aivokuumeeseen. Hänen tilansa paheni päivä päivältä jatkaessamme matkaamme. Se oli ankara koettelemus naiselle matkata vankkureissa pitkin epätasaisia teitä, siinä kunnossa kuin hän oli. Samaan aikaan myös lapsemme oli hyvin sairas.

  1. päivä joulukuuta oli sielulleni raskas päivä. Vaimoni heikkeni entisestään ja sitten iltapäivällä, noin kello neljä, näytti hänen aikansa tulleen. Pysäytin joukkomme ja vaikutti siltä, että hän oli ottamaisillaan viimeisen hengenvetonsa siinä maatessaan vankkureissa. Kaksi sisarta istui hänen vierellään, nähdäkseen voisivatko he tehdä mitään hänen hyväkseen hänen viimeisinä hetkinään.

Seisoin siinä kärsimyksessäni ja mietiskelin. Huusin Herraa ja rukoilin, että hän voisi elää eikä häntä otettaisi pois luotani. Vaadin lunastettavaksi Herran, profeettojensa ja patriarkkojensa kautta, tekemiään lupauksia minulle ja pian vaimoni henki virkosi ja ajoin läheiselle tavernalle, vein hänet huoneeseen ja hoidin häntä ja hänen lastaan koko yön, rukoillen Herraa säästämään hänen henkensä.

Aamulla olosuhteet olivat sellaiset, että minun täytyi pakon sanelemana siirtää vaimoni majatalosta, sillä siellä oli niin paljon mekkalaa ja sekasortoa, ettei hän olisi voinut kestää sitä. Kannoin hänet petipaikalleen vankkureissa ja ajoin kolmisen kilometriä, kunnes saavuin eräälle talolle ja kannoin hänet pedissään sisälle, päättäväisenä odottaa siellä, kunnes hänen terveytensä palautuisi tai hän menehtyisi. Tämä tapahtui sunnuntaiaamuna, 2. joulukuuta.

Saatuani vaimoni ja tavaramme taloon sekä puita pitämään yllä tulta, käytin aikani hänen hoivaamiseensa. Näytti siltä, että hänellä oli vain vähän aikaa jäljellä.

Illalla hän kutsui minut petinsä viereen ja kertoi hänestä tuntuvan, että vain muutaman hetken kuluttua hänen olemassaolonsa tässä elämässä päättyisi. Hän osoitti vahvaa varmuutta asiakseen ottamansa aatteen puolesta ja kehotti minua luottamaan Jumalaan ja pitämään Hänen käskynsä.

Kaikki vaikutti siltä, että hän oli kuolemaisillaan. Laskin käteni hänen päällensä ja rukoilin hänen puolestaan, ja pian hän virkosi ja nukkui hieman yön aikana.

Vaimoni kohtasi 3. päivän joulukuuta erittäin heikkona. Käytin tuon päivän huolehtien hänestä ja seuraavana päivänä palasin Eatoniin hakeakseni joitain tarvikkeita hänelle. Hän vaikutti hiipuvan hiljalleen ja illalla hänen henkensä näytti jättävän hänen ruumiinsa ja hän oli kuollut.

Sisaret kerääntyivät hänen ruumiinsa ympärille, itkien, minun seisoessani katsellen häntä surullisena. Jumalan henki ja voima asettui päälleni, kunnes, ensimmäistä kertaa hänen sairastumisensa aikana, usko täytti sieluni, vaikka hän makasi edessäni kuin kuollut.

Minulla oli hieman öljyä, joka oli pyhitetty voitelemistani varten ollessani Kirtlandissa. Otin sen ja pyhitin sen uudelleen Herran edessä sairaiden siunaamista varten. Polvistuin sitten Herran edessä ja rukoilin kumppanini elämän puolesta ja voitelin hänen ruumiinsa öljyllä Herran nimessä. Laskin käteni hänen päällensä ja Jeesuksen Kristuksen nimessä kiistin kuoleman ja tuhontuojan voiman sekä käskin sitä poistumaan hänestä ja elämän hengen palaamaan hänen ruumiiseensa.

Hänen henkensä palasi hänen ruumiiseensa ja tuosta hetkestä hänestä tehtiin eheä; ja me kaikki tunsimme halua ylistää Jumalan nimeä, luottaa Häneen ja pitää Hänen käskynsä.

Tämän kaiken tapahtuessa minulle (kuten vaimoni kertoi jälkeenpäin) hänen henkensä jätti hänen ruumiinsa ja hän näki ruumiinsa makaavan sängyssään ja sisarten itkevän. Hän katsoi heitä ja minua ja lastaan, ja katsellessaan tätä näkymää, kaksi olentoa tuli huoneeseen kantaen arkkua ja he kertoivat hänelle, että he olivat tulleet hakemaan hänen ruumiinsa. Toinen näistä sanansaattajista kertoi hänen voivan valita: hän voisi siirtyä henkimaailmaan lepäämään tai hän voisi, yhdellä ehdolla, saada etuoikeuden palata temppeliinsä ja jatkaa uurastustaan maanpäällä. Ehto oli: jos hänestä tuntui, että hän pystyisi seisomaan miehensä rinnalla ja tukemaan häntä läpi kaikkien huolien, koettelemusten, vastoinkäymisten ja elämän kärsimysten, jotka hänen miehensä kutsuttaisiin kestämään evankeliumin tähden, loppuun saakka. Katsoessaan miehensä ja lapsensa tilannetta, hän sanoi: ”Kyllä, minä teen sen!”

Tuona hetkenä, jolloin päätös tehtiin, uskon voima laskeutui ylleni ja siunatessani hänet, hänen henkensä palasi temppeliinsä ja hän näki sanansaattajien kantavan arkun ulos ovesta.

Joulukuun 6. päivän aamuna Henki sanoi minulle: ”Nouse ja jatka matkaasi!” ja Jumalan armon kautta vaimoni oli kykenevä nousemaan, pukeutumaan ja kävelemään vankkureille ja me jatkoimme matkaamme iloiten.”

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Katie Lambert ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”When Wilford Woodruff Called His Wife Back from the Dead + What She Saw”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

(Visited 43 times, 1 visits today)