Muutaman viime vuosikymmenen aikana yleistynyt sana kultti tuo mieleen mielikuvia kiivaista johtajista ja fanaattisista kannattajista, jotka lankeavat kaikenlaisiin uskonnollisiin ylettömyyksiin, jotka usein päättyvät kuolemaan. Kun kuulemme kulteista, ajattelemme Teksasissa Daavidin oksa -kultin tilan tulipaloa, Charles Mansonin ”Perheen” tekemiä massamurhia ja Marshall Applewhiten Taivaan Portti -kultin itsemurhia. Kulttien ajatellaan yleisesti olevan outoja, eristyneitä, hallituksenvastaisia, kiihkoilevia, hallitsevia ja yhteiskunnan ulkopuolella olevia.

Sosiologit käyttivät aiemmin termiä kultti viitatessaan pieniin ja huomiota herättäviin uskonnollisiin liikkeisiin, kuten amisheihin tai mennonniitteihin, mutta sen jälkeen sanasta on tullut niin politisoitu, että sen käyttöä vältellään yleisesti akateemisissa keskusteluissa. Termillä on nykyään niin kielteisiä merkityksiä, että siitä on tullut yleismaailmallinen loukkaus, jolla voidaan saattaa huonoon valoon mikä tahansa ryhmä, jota vastaan se kohdistetaan.

Siksi ei olekaan ihme, että mormonien mielestä kultin leima on erityisen harmillinen, ehkä harmillisempi kuin mikään muu kuviteltavissa oleva leima. Onneksi yhä suurempi määrä ihmisiä Yhdysvalloissa, tutustuttuaan mormoniuskoon huomaa, että lisänimi kultti on kohtuuton ja epäreilu.

Kuitenkin monet muut, kuten BBC:n This World-ohjelman pastori Robert Jeffress ja Real Time-ohjelman Bill Maher, ovat kohdistaneet tämän kätevän (ja poliittisesti fiksun) lisänimen mormoneille. Kultiksi nimittäminen on vain lisääntynyt joissakin piireissä sen jälkeen, kun Mitt Romney voitti republikaanien presidenttiehdokkuuden.

Menneisyydessä tapahtuneiden väkivaltaisten vainojen takia mormonit saattavat epäilemättä olla puolustuskannalla kritiikin kohdatessa. Tarkempi julkinen tarkastelu voi kuitenkin olla mahdollisuus mormoneille katsoa nöyrästi sisäänpäin ja löytää keinoja edistyä. Kriittinen itsearviointi, joka johtaa edistymiseen, on uskonnollinen opinkappale mormonien uskonnossa. Sellainen opinkappale, jonka mukaan elämällä meillä kaikilla menisi paremmin. ”Kultiksi” nimittely ei kuitenkaan ole kovin rakentavaa kritiikkiä. Ja sitä paitsi se ei edes pidä paikkansa.

Seuraavat seitsemän syytä selittävät, miksi mormonit ovat erityisen kulttivastaisia:

Yhdentyminen

Ensiksi, mormonit uskovat yhdentymiseen. Heillä ei ole pelkästään uskonnollista velvoitetta olla osana maailmaa, vaan he yleensä tuntuvat antavan tuolle mahdollisuudelle arvoa. He käyvät julkisia kouluja, työskentelevät julkisissa yrityksissä ja kannustavat olemaan mukana oman yhteisönsä toiminnassa. ”Tunnen kultit. Olen opiskellut ja opettanut niistä kauan,” sanoo Richard Mouw, kristillisen koulun, Fullerin teologisen seminaarin johtaja Pasadenassa, Kaliforniassa. Uskonnolliset kultit ovat hyvin me-vastaan-he -tyyppisiä. Niiden seuraajia opetetaan ajattelemaan, että he ovat ainoita, jotka hyötyvät jumalallisesta hyväksynnästä. He eivät halua osallistua vakavaan, kunnioittavaan anna-ja-ota -keskusteluun” kuten mormonit tekevät, Mouw sanoo.

On varmasti sellaisiakin mormoneja, jotka mieluummin eristäytyisivät kokonaan muista monenlaisten sosiaalisten pahuuksien vuoksi, mutta siitä huolimatta, ei sen takia, kirkon presidentti antoi hiljattain seuraavanlaisia neuvoja: “Me emme saa tulla epämiellyttäviksi, kun puhumme opillisista eroista. Kärkevyydelle ei ole mitään sijaa. . . . Me voimme kunnioittaa muita uskontoja ja meidän täytyy tehdä niin. Meidän täytyy tunnustaa se suuri hyvä, jonka ne saavat aikaan. Meidän tulee opettaa lapsiamme olemaan suvaitsevaisia ja ystävällisiä niitä kohtaan, jotka eivät kuulu kirkkoomme” (Kirkon presidenttien opetuksia: Gordon B. Hinckley, luku 20). Tämä ei todellakaan kuulosta kulttijohtajan hourailulta.

Tasapainoa maallisesta tiedosta

Toiseksi, mormoniuskonto kehottaa jäseniään pysymään tasapainossa etsimällä maallista tietoa. Mormonit opiskelevat ihmistieteitä, fysiikkaa, musiikkia ja tanssia, evolutiivista biologiaa, astronomiaa, psykologiaa, kvanttimekaniikkaa ja monia muita asioita yleissivistävillä ja eri tieteen aloilla. He suorittavat enemmän tohtorintutkintoja tai vastaavia tutkintoja asukasta kohden kuin muu väestö. Ja mikä oudointa, mitä enemmän heillä on koulutusta, sitä hartaampia ja aktiivisempia he tuntuvat olevan uskossaan. Se on täysin poikkeuksellista yhteiskunnallis-uskonnollisissa suuntauksissa. Se tuo ilmi innokkuuden, joka mormoneilla tuntuu olevan totuuden löytämiseen laajasti eriytyvien tiedon perinteiden kautta.

Kultti ei “edistä sellaista koulutusta, joka toimii muiden rinnalla totuuden etsinnässä,” sanoo Mouw. Mormoneilla on monia ”professoreita, jotka ovat suorittaneet tohtorintutkintoja joissakin maailman parhaimmista yliopistoista. Useilla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ylimmistä johtajista on tohtorintutkintoja ’murattiliigan’ kouluista.” Hän jatkaa: ”Nämä ihmiset puhuvat ihaillen evankelista Billy Grahamista ja katolisesta Äiti Teresasta ja he nauttivat protestanttisen C.S. Lewisin ja katolisen Isä Henri Nouwen kirjojen lukemisesta. Tällaiseen ei törmätä kristillisyyttä vastustavissa kulteissa.”

14.4 miljoonaa jäsentä

Kolmanneksi, mormonikirkossa on 14,4 miljoonaa jäsentä yli 150 maassa, joista koostuu kymmeniä tuhansia etnisesti ja kulttuurisesti erilaisia seurakuntia maailmanlaajuisesti. Uskonnollisten oppien tutkijat väittelevät nykyään siitä, pitäisikö mormonismia pitää seuraavana maailmanuskontona sen sijaan että se olisi jokin nurkkakuntainen erikoisuus.

Poliittinen puolueettomuus

Neljänneksi, mormoniuskonto pidättäytyy poliittisesti puolueettomassa asemassa. Sen seurauksena mormoneilla on hyvin erilaisia poliittisia mielipiteitä. On olemassa konservatiivisia mormoneja, maltillisia mormoneja ja edistyksellisiä mormoneja; Jotkut kannattavat Mitt Romneya ja toiset Harry Reidia. Vaikka suuri osa mormoneista Amerikassa on konservatiiveja, Euroopan mormonit ovat usein ylpeän sosialistisia ja viittaavat mormonismin ”veljensä vartija”-mentaliteettiin luontevasti linjaamalla sen oman poliittisen ideologiansa kanssa.

Vallan tasapainotus

Viidenneksi, mormonismin organisaation rakenteessa on sen johtajille asetettu perusteellinen vallan tasapainotus, jotta kirkko voidaan turvata vallan väärinkäytöltä. ”Olemme oppineet murheellisesta kokemuksesta,” sanoi Joseph Smith, ”että melkein kaikkien ihmisten luonnon ja taipumuksen mukaista on, että niin pian kuin he saavat vähän valtaa, kuten he kuvittelevat, he alkavat heti käyttää valtaa väärin” (OL 121:39). Vastatoimeksi tälle miehisen itsekkäälle taipumukselle, mormonit ovat määritelleet uudelleen ”pappeus”-sanan perinteisen merkityksen tarkoittamaan jotakin, mikä toimii palveluun suuntautumisen tai yhteistyön ajatusmallina; itse asiassa ”johtajuus” ei ole kovin täsmällinen ilmaus kuvaamaan mormonipappeutta. Piispat valitaan ja nimitetään paikallisen seurakunnan jäsenistöstä ja useimmat tuntemani piispat ovat hyväksyneet kutsun palvella jonkin verran huolta kantaen. Tehtävään ei sisälly mitään erityisiä kunnianosoituksia ja he tekevät työtä ilman palkkaa. Heidän lähes ainoana lohtunaan on suuri määrä raskasta vastuuta ja monia tunteja vapaaehtoista palvelutyötä.

Tämän lisäksi johtajat eivät toimi yksin; jäsenet hyväksyvät heidät äänestämällä, he toimivat neuvostoissa ja heidän odotetaan toimivan vasta sitten, kun yhteisymmärrys on saavutettu. Tämä käytäntö keskustella asioista neuvostoissa on suunniteltu suojelemaan kirkkoa äärimmäisyyksiltä ja muilta harkitsemattomilta, kulttimaisilta hankkeilta. Ja kun pappeudenhaltijat lopulta käyttävät valtuuttaan, heidän odotetaan toimivan mormonien pyhien kirjoitusten mukaisesti: ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella, ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä.” Ja jos he eivät toimi niin, ”se on sen miehen pappeuden eli valtuuden loppu.” (OL 121:37, 41).

Tällainen vallan tasapainotus sen lisäksi, että kirkossa ei ole minkäänlaista hakuprosessia tai kampanjointia johtopaikoista varmistavat sen, että johtajat eivät nouse valtaan karismansa voimalla (mikä tietenkin on melko kultinvastainen tapa johtaa kirkkoa). Tästä kaikesta huolimatta väärinkäyttöä ilmenee joskus ja mormonikannattajat joutuvat joskus pettymään. Ei ole helppoa täysin päästä eroon huonosti käyttäytyvistä ihmisistä, mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että kirkko on kultti.

Lain alamaisia

Kuudenneksi, mormonit uskovat laillisuusperiaatteeseen. Kahdennessatoista uskonkappaleessa sanotaan: Me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia” (Uskonkappaleet). Uskonkappaleissa sanotaan myös, että palvelemme ”omantuntomme vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa.” Eräs merkittävimmistä kulttien piirteistä on se, että ne vastustavat hallitusvaltaa omalla kohdallaan. Mormonit sen sijaan ovat yleensä hyvin tarkkoja sääntöjen mukaan toimimisessa.

Uskonnollinen vaatetus ja symbolismi

Seitsemäs ja viimeinen yksityiskohta on se, että mormonit eivät oikeasti ole niin outoja, kuin miltä he alussa saattavat vaikuttaa. Heidän salaisista taika-alusasuistaan ja temppelitoimituksistaan on puhuttu paljon. Juutalaiset pukeutuvat kipaan ja kristityt kantavat ristiä kaulassaan. Mormonigarmentti on oikeastaan sama asia: yksinkertainen muistutus omistautumisesta Jumalalle. (Muuten, mormonit eivät itse koskaan sano, että garmenteissa olisi taikavoimia. Niiden kutsuminen taika-alusvaatteiksi kuulostaa heistä aivan yhtä tyhmältä kuin sinustakin.) Mitä tulee siihen, että temppelitoimitukset olisivat salaisuuksia, koko maailmalla on saatavilla samat kirjat kuin mormoneilla, joissa selitetään asioita heidän temppeleistään. Itse asiassa, kuka tahansa, joka ei ole mormoni ja lukee Hugh Nibleyn ”Temple and Cosmos” tai Alonzo Gaskillin ”Sacred Symbols” -kirjat, voi oppia ymmärtämään temppelin symbolismia paremmin kuin jotkut mormonit.

On kylläkin totta, että mormonien temppeliseremonioissa käytetään niin yksityiskohtaisia muinaisia symboleja, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja, että toimitukset saattavat tuntua oudolle erityisesti mormoneista itsestään. Tämä voi tuntua kohtuuttomalta väitteeltä, mutta mieti sitä: mormonismilla on taipumus olla hyvin kirjaimellinen uskonto; kun Raamatussa sanotaan, että Jumalalla on ruumis, he ottavat sen kirjaimellisesti, ei vertauskuvallisesti. Heidän viikottaiset jumalanpalveluksensa ovat hyvin samanoloisia ja -tapaisia kuin protestanteilla: ne ovat hyvin suoraviivaisia, ymmärrettäviä, tavanomaisia ja kirjaimellisia. Yhtäkkiä 19- tai 20-vuotias mormoni menee temppeliin ensimmäistä kertaa ja kohtaa massiivisen symbolisen liturgian, jolla ei tunnu juurikaan olevan asiaankuuluvaa merkitystä nykyajan ajattelutavoissa. Se saattaa olla aluksi järkyttävää ja hämmentävää jopa sisäpiiriläiselle. Siispä mormonit ovat usein yhtä mieltä myöntäessään, että temppeli on erikoinen paikka, erityisesti nykyajan hienotunteisuuden ilmapiirissä.

Mutta jos voimme päästä muinaisen ja vieraan yli, voimme oppia, että temppeli liittyy, yksinkertaisesti, tyylikkäästi ja aina uudelleen, yleiseen aiheeseen – Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kärsimykseensä ja ristiinnaulitsemiseensa. Mormonismin ritualistinen reuna-alue, joka saa ihmiset ajattelemaan, että mormonismi on kultti, on toisarvoinen tämän Kristuskeskeisen ydinuskomuksen rinnalla, joka on samanlainen kuin protestanteilla ja katolisilla. Mormonismin perustajajohtaja selitti sen hyvin: ” Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, luku 3).

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut James T. Summerhays ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 31 times, 1 visits today)