Vuonna 1974 profeetta Spencer W. Kimball ilmoitti ensimmäisessä puheessaan mormonikirkon presidenttinä saaneensa ilmoituksen, että jokaisen kelvollisen nuoren miehen tulisi palvella lähetyssaarnaajana. Edeltävinä vuosina noin 8 000 uutta lähetyssaarnaajaa oli lähetetty maailmalle vuosittain. Vastauksena profeetan kutsuun tuo luku oli noussut vuoteen 1975 mennessä 15 000 lähetyssaarnaajaan ja se on kasvanut lähes vuosittain siitä lähtien. Näiden lukujen takana on tuhansittain tarinoita uskosta ja uhrauksista, täynnä ihmeitä ja Jumalalle ja Kristukselle omistautuneiden tavallisten ihmisten kovaa työtä. Presidentti Spencer W. Kimballin johdolla kirkko näki uusien alueiden avautuvan lähetystyölle sekä alun merkittävälle kasvulle 80- ja 90-luvuilla, joka kasvattaisi kirkosta kansainvälisen. Vuonna 1974, kun presidentti Spencer W. Kimball puhui aiheesta, mormoneja oli maailmanlaajuisesti vain vajaa 3 000 000; tuo luku kolminkertaistuisi vuoteen 2000 mennessä.

Presidentti Kimball, joka kamppaili vakavien terveysongelmien kanssa elinaikanaan, kannusti kirkon jäseniä ja lähetyssaarnaajia ottamaan haasteen vastaan ja viemään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sanoma kaikille ihmisille. Tämän tehtävän täyttämiseksi suunniteltiin uusi käännösohjelma, jotta Mormonin kirja ja muita mormonien kirjoja saataisiin kaikkien ihmisten käsiin. Vuodesta 1974, kun presidentti Kimballista tuli profeetta ja kirkon presidentti, vuoteen 1990, kun käännöstyö alkoi jälleen hidastua, Mormonin kirja oli käännetty 57 kielelle. Pelkästään vuonna 1981 Mormonin kirja julkaistiin ensimmäistä kertaa venäjäksi, katalaaniksi, islanniksi, niueksi, ketšuaksi, kunaksi, romaniaksi ja puolaksi. 80-luvulla, osana tätä uutta kasvua, presidentti Ezra Taft Benson, josta tuli profeetta ja kirkon presidentti vuonna 1985, julkaisi kutsun levittää Mormonin kirja maailmaan tulvan tavoin. Kirkon jäseniä kannustettiin kantamaan Mormonin kirjoja mukanaan ja pyrkimään ahkerammin kertomaan sen sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta kaikille tapaamilleen ihmisille. 80-luvun loppupuolella lähetyssaarnaajat kastoivat vuosittain yli 300 000 ihmistä ja kokoaikaisia lähetyssaarnaajia oli lähes 50 000.

 

Afrikka ja Etelä-Amerikka

Spencer W. Kimballin ja Ezra Taft Bensonin aikana (1974-1994) kirkko kasvoi merkittävästi, lähetyssaarnaajien perustaessa ensimmäistä kertaa pysyviä seurakuntia useisiin kymmeniin uusiin maihin, joista monissa oltiin odotettu kasvun kestävän vielä vuosikymmeniä. Vuonna 1978 presidentti Kimball valvoi kirkon kasvua ja lähetystyön menestymistä Karibialla, Brasiliassa ja Afrikassa, ja rukoili voimallisesti perinteisistä rajoituksista koskien sitä, kenelle pappeus voidaan antaa ja näin ollen, kuka voi johtaa kirkkoa. Vastauksena presidentti Kimball sai Herralta ilmoituksen vuonna 1978, jonka mukaan oli viimein tullut aika, jolloin jokaiselle kelvolliselle miespuoliselle jäsenelle voitiin antaa pappeus. Jo jonkin aikaa presidentti Kimball ja muut johtajat olivat olleet yhteydessä ihmisiin ympäri Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa, jotka olivat anelleet lähetyssaarnaajia tulemaan luokseen. Samana vuonna kirkon johtajat onnistuivat saamaan useiden afrikkalaisten valtioiden johtajat kumoamaan ulkomaisia lähetyssaarnaajia rajoittavat käytäntönsä. Välittömästi tämän ilmoituksen jälkeen lähetyssaarnaajat lähetettiin noiden ihmisten luokse. Kun lähetyssaarnaajat saapuivat Länsi-Afrikassa Ghanaan ja Nigeriaan, he löysivät tuhansia ihmisiä järjestäytyneinä 60 seurakunnaksi odottamassa kastamistaan. He olivat kääntyneet lukemalla kirkon kirjallisuutta ja odottivat uskollisesti mahdollisuuttaan tulla kastetuksi. 80-luvun puoliväliin mennessä kirkkoon oli liittynyt Nigeriassa ja Ghanassa 16 000 ihmistä. Vuoteen 2000 mennessä kirkko oli vakiinnuttanut paikkansa 27 Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa ja rekisteröinyt lähetyssaarnaajat lähetettäväksi 21 muuhun. Vuodesta 1978 vuoteen 2000 jäsenmäärä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kasvoi 7 700 jäsenestä 140 000 jäseneen. Tänä päivänä Afrikassa on kolme temppeliä – Etelä-Afrikassa, Ghanassa ja Nigeriassa.

80-luvulla nähtiin myös kirkon räjähdysmäinen kasvu Etelä-Amerikassa, jota profeetat olivat jo pitkään lupailleet. Pian sadat tuhannet ihmiset vuosittain liittyivät kirkkoon ympäri Keski- ja Etelä-Amerikkaa. Vuonna 2000 Latinalaisessa Amerikassa oli enemmän jäseniä kuin koko maailmassa vuonna 1974. Tällä kasvulla enemmän ja enemmän latinalaisamerikkalaisia mormoneja lähtee lähetystyöhön ja kutsutaan kirkon johtaviksi auktoriteeteiksi. Maat, jotka aiemmin olivat liian epävakaita kirkon kasvaa, ovat nyt rauhallisempia ja kirkon kasvaessa myös sen jäsenten positiivinen vaikutus kasvaa. Vastatoimena jäsenten kohtaamiin vaikeuksiin Latinalaisessa Amerikassa, jossa köyhyyttä on vaikea päästä pakoon, kirkko perusti 90-luvun lopulla Jatkuvan koulutusrahaston, joka tarjoaa apurahoja ja lainoja jäsenille, jotta he voivat hankkia koulutusta. Vuoteen 2004 mennessä yli 18 000 jäsentä Latinalaisessa Amerikassa ja Tyynen valtameren saarilla oli saanut koulutusavustusta. Kirkko alkoi myös antamaan mikrolainoja, auttaakseen yritysten käynnistämisessä, ja tarjoamaan koulutusta. Tämän tavoitteena oli kohentaa niin jäsenten kuin ei-jäsentenkin elämää koulutuksen, omavaraisuuden ja mahdollisuuksien kautta. Kirkon jäsenmäärän kasvaessa Afrikassa, on kirkko myös enemmän tekemisissä Afrikan humanitaaristen kysymysten kanssa. Kirkko tuottaa atmitia, korkeasti ravintopitoista ruokaa, jaettavaksi humanitaaristen kriisien aikana ja on myös aloittanut pitkäkestoisen rokotusohjelman Afrikassa, rokottaen vähintään 1 000 000 lasta vuosittain. Lisäksi kirkko on alkanut tehdä yhteistyötä islamilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja on järjestänyt tilat tuottaa halal-ruokaa, jota islamin uskonnollisten sääntöjen mukaan muslimit saavat syödä.

Vuoteen 1990 mennessä kirkon jäsenmäärä oli jo lähes 8 000 000, lähes kaksinkertaistaen vuoden 1980 jäsenmäärän. Tämä kasvu oli sekä siunaus että koettelemus, sillä ihmismäärän lisääntyessä kappeleita täytyi rakentaa enemmän ja enemmän sekä oppikirjoja täytyi painaa ja jakaa enemmän ja enemmän. 60-luvulla presidentti David O. McKay oli aloittanut korrelaatio-ohjelman. Tämä innoitettu ohjelma yhdisti useita eri ohjelmia ja näin ollen poisti päällekkäisyyksiä ja tuhlausta. Aiemmin useat eri ryhmät julkaisivat lehtiä eri kielillä ja kappelit rakennettiin seurakuntalaisten toimesta, jotka keräsivät rahat ostaakseen maan sekä suunnitellakseen ja rakentaakseen kappelirakennuksen. Korrelaatio-ohjelma tarkoitti sitä, että useat eri lehdet yhdistettiin yhdeksi ryhmäksi ja rakennusohjelmat yhtenäistettiin niin, että paikallisten jäsenten ei tarvinnut aloittaa prosessia alusta jokaista uutta rakennusta varten. Suunnittelu- ja rakennuskulut jaettiin koko kirkon kesken. Kirkon kasvaessa kansainvälisesti tämä ohjelma mahdollisti kirkon rakentaa vuosittain satoja uusia kappeleita kymmenissä eri maissa. Se myös vapautti rahaa, jolla voitiin tuottaa lisää Mormonin kirjoja, ilmaisia Raamattuja, videoita ja myöhemmin myös internetprojekteja.

 

Itä-Eurooppa

90-luvulla nähtiin toinenkin ihme, kun Neuvostoliitto hajosi. Pian lähetyssaarnaajat sallittiin lähestulkoon jokaisessa entisen Neuvostoliiton maassa. Ensimmäiset lähetyssaarnaajat olivat saapuneet Venäjälle vuonna 1903, vaikka aikaisemminkin oli yritetty. Neuvostoliiton vallan aikana lähetyssaarnaajia ei päästetty Itä-Eurooppaan tai Venäjälle, vaikka useita tuhansia jäseniä asui muun muassa Itä-Saksassa, Puolassa, Unkarissa ja Romaniassa. Ensimmäinen pysyvä lähetyskenttä Leningradiin perustettiin vuonna 1990, jota seurasi seurakunnat niin Leningradissa (nykyisessä Pietarissa) kuin Viipurissakin. Seuraavan vuosikymmenen aikana pelkästään Venäjällä kastettiin yli 11 000 ihmistä, tuhansia enemmän muualla Itä-Euroopassa. Myös Ukrainassa nähtiin nopeaa kasvua vuoden 1990 jälkeen. Lähetyssaarnaajat aloittivat opettamisen Kiovassa jo ennen Ukrainan itsenäistymistä Venäjästä vuonna 1991. Vuoteen 2000 mennessä Kiovassa oli lähes 7 000 jäsentä ja rakenteilla temppeli, jonka oli tarkoitus palvella kaikkia venäjänkielisiä jäseniä. Seurakuntia perustettiin myös Kazaniin Tatarstanin tasavallassa, Almatyyn Kazakstanissa ja Mongoliaan. Erityisesti Mongoliassa on nähty merkittävää kasvua ja tänä päivänä siellä, enimmäkseen buddhalaisessa maassa, on yli 2 000 kirkon jäsentä. Mongolialaiset jäsenet tunnetaan heidän uskostaan ja uhrauksistaan, Mongolia on prosentuaalisesti yksi korkeimmista maista, joissa jäsenet pysyvät aktiivisina kirkossa sekä korkein prosenttiosuus heistä palvelee lähetystyössä.

 

 

Artikkeli on alun perin julkaistu History of Mormonism -sivustolla, sen on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 71 times, 1 visits today)