Myöhempien aikojen pyhät uskovat yksiavioisuuden – avioliiton yhden miehen ja yhden naisen välillä – olevan Herran asettama laki. Raamatun aikoina moniavioisuus annettiin Herran käskynä joillekin Hänen kansastaan – käsky solmia avioliitto yhden miehen ja useamman naisen välillä. Jotkut varhaisista Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenistä saivat Jumalan profeettojen välityksellä tuon samaisen käskyn ja he noudattivat sitä. (Jaakob 2:27, 30 ja O&L 132:34-39)

Saatuaan ilmoitusta harjoittaa moniavioisuutta, Joseph Smith solmi avioliiton usean vaimon kanssa ja esitteli myös käytännön joillekin läheisille ystävilleen. Tämä periaate oli yksi Palautuksen haastavimmista puolista – niin Josephille henkilökohtaisesti kuin muillekin kirkon jäsenille. Moniavioisuus koetteli uskoa ja sai aikaan kiistelyä ja vastustusta. Vain harva myöhempien aikojen pyhä suoraan otti avosylin vastaan tämän heille täysin vieraan raamatun aikaisen käytännön. Mutta moni todisti myöhemmin saaneensa hengellisiä kokemuksia, jotka auttoivat heitä pääsemään yli epäilyksistään ja antoi heille rohkeutta hyväksyä tämä käytäntö.

Vaikka Herra antoi käskyn alkaa harjoittaa moniavioisuutta – ja myöhemmin luopua siitä – Hän ei antanut tarkkoja ohjeita, kuinka noudattaa tuota käskyä. Huomattavat sosiaaliset ja kulttuurilliset muutokset tuovat usein mukanaan väärinymmärryksiä ja vaikeuksia. Kirkon johtajat ja jäsenet kokivat näitä haasteita noudattaessaan käskyä harjoittaa moniavioisuutta ja uudelleen myöhemmin heidän työskennellessään lopettaakseen käytännön kirkon presidentin Wilford Woodruffin julkaistua Manifestoksi nimetyn innoitetun lausunnon vuonna 1890, joka lopetti moniavioisuuden harjoittamisen kirkossa. Tässä kaikessa kirkon johtajat ja jäsenet pyrkivät noudattamaan Jumalan tahtoa.

Monet yksityiskohdat alkuaikojen moniavioisuuden harjoittamisesta eivät ole tiedossa. Moniavioisuus esiteltiin alkuaikojen pyhille asteittain ja siihen osallistuvia pyydettiin pitämään toimintansa luottamuksellisena. He eivät puhuneet kokemuksistaan julkisesti tai kirjallisesti ennen kuin he olivat muuttaneet Utahiin ja kirkon johtajat olivat julkisesti tunnustaneet käytännön. Historiallisia asiakirjoja alkuaikojen moniavioisuudesta on siis hyvin vähän – vain muutama asiakirja tarjoaa yksityiskohtia ja jälkeenpäin kootut muistelmat eivät välttämättä aina ole luotettavia. Tietomme tästä aiheesta tulee aina olemaan jollakin asteella monitulkintaista. Kuten käytäntöä harjoittaneet, me ”katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta” ja meitä pyydetään kulkemaan uskossa. (1. Kor. 13:12)

 

Moniavioisuuden alku kirkossa

Ilmoitus moniavioisuudesta kirjattiin ylös vasta vuonna 1843, mutta sen ensimmäiset kappaleet antavat ymmärtää osan siitä saaneen alkunsa Joseph Smithin tutkiessa Vanhaa Testamenttia vuonna 1831. Henkilöt, jotka tunsivat Josephin hyvin, myöhemmin kertoivat Josephin saaneen ilmoituksen noihin aikoihin. Tässä ilmoituksessa, joka löytyy Oppi ja liitot -kirjan luvusta 132, kerrotaan Josephin rukouksissaan kysyneen Jumalalta, miksi Hän salli Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin, Mooseksen, Daavidin ja Salomonin pitää useita vaimoja. Herra vastasi käskeneensä heitä toimimaan niin. (O&L 132:1, 34-38)

Myöhempien aikojen pyhät ymmärsivät elävänsä myöhempinä aikoina, joista ilmoitukset puhuvat ”aikojen täyttymisen taloudenhoitokautena”. Muinaiset periaatteet – kuten profeetat, pappeus ja temppelit – palautettaisiin maan päälle. Moniavioisuus oli yksi noista muinaisista periaatteista. (O&L 112:30, 124:41, 128:18)

Moniavioisuus oli ollut hyväksyttyä tuhannen vuoden ajan monissa kulttuureissa ja uskonnoissa, mutta ei, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, missään läntisissä kulttuureissa. Joseph Smithin aikoihin yksiavioisuus oli Yhdysvalloissa ainoa laillinen avioliittomuoto. Joseph tiesi moniavioisuuden herättävän julkista vihaa ja paheksuntaa. Saatuaan käskyn, hän opetti siitä muutamille ystävilleen, mutta he eivät levittäneet tätä oppia laajasti vielä 1830-luvulla.

Kun Jumala antaa jonkin vaikean tehtävän, Hän joskus lähettää lisäksi sanansaattajia rohkaisemaan kansaansa sen noudattamisessa. Tämän mukaisesti, Joseph kertoi ystävilleen enkelin ilmestyneen hänelle kolme kertaa vuosien 1834 ja 1842 välillä ja hänen epäröidessä moniavioisuuden suhteen enkeli käski häntä edetä asian kanssa. Kolmannella ja viimeisellä kerralla enkeli saapui miekka tanassa, uhaten Josephia hävityksellä, jos hän ei noudattaisi tuota käskyä täysin.

Hajanaiset todisteet viittaavat Joseph Smithin noudattaneen enkelin ensimmäistä käskyä ottamalla vaimokseen Fanny Algerin Kirtlandissa, Ohiossa 1830-luvun puolivälissä. Vuosikymmeniä myöhemmin useat Kirtlandissa asuneet myöhempien aikojen pyhät ovat kertoneet Joseph Smithin ottaneen Algerin vaimokseen, joka asui ja työskenteli Smithin kotona, saatuaan tälle käytännölle suostumuksen Algerilta ja hänen vanhemmiltaan. Tästä avioliitosta tiedetään vain vähän ja Josephin ja Emman välisistä Algeriin liittyvistä keskusteluista ei tiedetä mitään. Algerin ja Josephin avioliiton päätyttyä eroon, Joseph nähtävästi siirsi moniavioisuuden käytäntönä sivuun siihen asti, että kirkko muutti Nauvooseen.

 

Moniavioisuus ja iankaikkinen avioliitto

Ilmoitus moniavioisuudesta oli osa laajempaa ilmoitusta, jonka Joseph Smith sai – ilmoitusta siitä, että avioliitto voisi kestää kuoleman jälkeen ja että iankaikkinen avioliitto oli oleellinen osa sen täyteyden perimisessä, jonka Jumala halusi kaikille lapsilleen. Jo 1840 Joseph Smith opetti yksityisesti apostoli Parley P. Prattille, että ”taivaallinen järjestys” salli Prattin ja hänen vaimonsa olla yhdessä ”ajan ja kaiken iankaikkisuuden”. Joseph opetti myös, että Prattin kaltaiset miehet – miehet, jotka olivat solmineet uuden avioliiton ensimmäisen vaimon kuoltua – voisivat solmia avioliiton (tai tulla sinetöidyiksi) vaimojensa kanssa iankaikkisuudeksi, asianmukaisten olosuhteiden niin salliessa.

Miehen ja vaimon sinetöiminen iankaikkisuudeksi oli mahdollista pappeuden avainten ja toimitusten palauttamisen kautta. Huhtikuun 3. päivänä 1836 Vanhan Testamentin profeetta Elia ilmestyi Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle Kirtlandin temppelissä ja palautti pappeuden avaimet, jotka olivat välttämättömiä, jotta voitiin suorittaa toimituksia eläville ja kuolleille, mukaan lukien perheiden sinetöiminen yhteen. Pappeuden valtuudella solmitut avioliitot voisivat liittää rakkaat toisiinsa koko iankaikkisuudeksi, mikäli he pysyisivät vanhurskaina; ilman tätä valtuutta solmitut avioliitot päättyisivät kuolemaan. (Matt. 16:19, 17:1–9, O&L 2 ja O&L 132:7, 131:2–3)

Pappeuden valtuudella solmitut avioliitot tarkoittivat, että suvunjatkaminen ja perheet jatkuisivat ikuisuuksiin. Joseph Smithin ilmoitus avioliitosta julisti, että ”jälkeläisten jatkuminen aina ja ikuisesti” auttoi täyttämään Jumalan tarkoitusperät lapsilleen. Tämä lupaus annettiin kaikille pareille, joiden avioliitto oli solmittu pappeuden valtuudella ja jotka pysyivät uskollisina tekemilleen liitoille. (O&L 132:19–20, 63)

Moniavioisuus oli varhaisten mormonien käytäntö

 

Moniavioisuus Nauvoossa

Suurilta osin läntisessä historiassa perheen asema – taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen – hallitsi puolison valintaa. Vanhemmilla oli valta järjestää avioliittoja tai estää liittoja, joita eivät hyväksyneet. 1700-luvun lopulla romantiikka ja oikeus valita itse alkoivat kilpailla näiden perinteisten motiivien ja käytäntöjen rinnalla. Joseph Smithin aikoihin monet parit vaativat solmia avioliiton rakkaudesta, kuten Joseph ja Emma tekivät heidän karatessaan vihille vastoin Emman vanhempien toiveita.

Myöhempien aikojen pyhien syyt moniavioisuuteen olivat usein enemmän uskonnollisia kuin taloudellisia tai romanttisia. Sen lisäksi, että he halusivat olla kuuliaisia, toivo asumisesta Jumalan luona perheidensä kanssa kannusti heitä eteenpäin. Ilmoituksessa avioliitosta Jumala lupaa osallisille ”iankaikkisten elämien kruunuja” ja ”korotuksen iankaikkisissa maailmoissa”. Miehet ja naiset, vanhemmat ja lapset, esivanhemmat ja jälkeläiset tuli ”sinetöidä” toisiinsa – heidän sitoumuksensa kestäen iankaikkisuuksiin, kuten Jeesus lupasi maan päällä tehtyjen pappeuden toimitusten olevan ”sidottuja taivaassa”. (O&L 132:55, 63 ja 132:46, Matt. 16:19)

Ensimmäinen moniavioinen liitto Nauvoossa solmittiin huhtikuussa 1841, kun Joseph Smith ja Louisa Beaman sinetöitiin. Joseph solmi avioliiton useiden vaimojen kanssa ja antoi luvan joillekin toisillekin myöhempien aikojen pyhille harjoittaa moniavioisuutta. Käytäntö levisi alkuun hitaasti. Kesäkuussa 1844, kun Joseph kuoli, arviolta 29 miestä ja 50 naista olivat solmineet moniavioisen liiton Josephin ja hänen vaimojensa lisäksi. Pyhien saapuessa Suolajärven laaksoon 1847, ainakin 196 miestä ja 521 naista olivat solmineet moniavioisen liiton. Osalliset näissä varhaisissa moniavioisissa liitoissa vannoivat pitävänsä käytännön luottamuksellisena, tosin he odottivat ajan tulevan, jolloin moniavioisuus olisi yleisesti hyväksyttyä.

Kaikesta huolimatta, huhut levisivät. Muutamat miehet käyttivät näitä huhuja häikäilemättömästi hyväkseen ja viettelivät naisia yhtymään heihin luvattomalla käytännöllä, jota joskus kutsuttiin ”hengelliseksi vaimoudeksi”. Kun tämä kävi ilmi, nämä miehet erotettiin kirkosta. Näiden huhujen vuoksi jäsenet ja johtajat julkaisivat tarkkaan harkittuja lausuntoja, joissa he kielsivät ja tuomitsivat hengellisen vaimouden ja polygamian, mutta pysyivät vaiti siitä, mitä Joseph Smith ja muut pitivät jumalallisesti valtuutettuna ”taivaallisena” moniavioisena liittona. Lausunnot painottivat, että kirkko ei harjoittanut muita kuin yksiavioisia liittoja, jättäen kuitenkin epäsuorasti tilaa mahdollisuudelle, että yksittäiset henkilöt, Jumalan elävän profeetan ohjauksen alaisina, saattoivat tehdä toisin.

 

Joseph Smith ja moniavioisuus

Ajanjaksona, jona moniavioisuutta harjoitettiin, myöhempien aikojen pyhät jakoivat sinetöinnit kahtia: sinetöinnit, jotka olivat ajaksi ja iankaikkisuudeksi ja sinetöinnit, jotka olivat vain iankaikkisuudeksi. Sinetöinnit ajaksi ja iankaikkisuudeksi pitivät sisällään sitoumuksia ja parisuhteita tässä elämässä, yleensä myös mahdollisuuden seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sinetöinnit vain iankaikkisuudeksi viittasivat parisuhteisiin ainoastaan seuraavassa elämässä.

Todisteet viittaavat Joseph Smithin osallistuneen molempiin sinetöintitapoihin. Tarkkaa lukua, kuinka moneen naiseen hänet oli sinetöity elinaikanansa, ei ole tiedossa, sillä todisteet ovat hajanaisia. Jotkut naiset, jotka olivat sinetöityjä Joseph Smithiin, todistivat myöhemmin heidän avioliittonsa olleen ajaksi ja iankaikkisuudeksi, kun taas toiset antoivat ymmärtää heidän avioliittonsa olleen ainoastaan iankaikkisuudeksi.

Useimmat noista naisista, jotka sinetöitiin Joseph Smithiin, olivat tuolloin 20 ja 40 ikävuoden väliltä. Vanhin, Fanny Young, oli 56-vuotias. Nuorin oli Helen Mar Kimball, joka oli Josephin läheisten ystävien Heber C. ja Vilate Murray Kimballin tytär ja hänet sinetöitiin Josephiin useita kuukausia ennen hänen 15. syntymäpäiväänsä. Avioliitto tuossa iässä, vaikka sopimatonta nykypäivän mittapuulla, oli laillista tuohon aikaan ja jotkut naiset menivät naimisiin jo teini-ikäisinä. Helen Mar Kimball puhui sinetöinnistään Josephiin sanoen sen ”olleen ainoastaan iankaikkisuudeksi”, antaen ymmärtää, ettei siihen kuulunut seksuaalista kanssakäymistä. Josephin kuoleman jälkeen Helen meni uudestaan naimisiin ja hänestä tuli vahva Josephin ja moniavioisuuden puolustaja.

Mentyään naimisiin Louisa Beamanin kanssa ja ennen kuin hän otti vaimoikseen muita naimattomia naisia, Joseph Smith sinetöitiin useisiin jo naimisissa oleviin naisiin. Nämä naiset tai Joseph Smith eivät suurestikaan selittäneet näitä avioliittoja, mutta useat sanoivat niiden olleen ainoastaan iankaikkisuudeksi. Toiset naiset eivät jättäneet jälkeensä mitään asiakirjoja, joista olisi selvinnyt oliko heidän liittonsa ajaksi ja iankaikkisuudeksi vai ainoastaan iankaikkisuudeksi.

Tälle käytännölle on monia erilaisia selityksiä. Nämä sinetöinnit saattoivat tarjota tavan yhdistää iankaikkisuudessa Josephin perhe ja muita kirkon perheitä. Nämä siteet levittäytyivät niin vanhemmista lapsiin kuin perheestä toiseen. Tänä päivänä näitä iankaikkisia siteitä solmitaan temppeliavioliittojen kautta, joissa osapuolet ovat sinetöityjä myös omiin biologisiin perheisiinsä, näin yhdistäen perheitä. Joseph Smithin sinetöinnit jo naimisissa oleviin naisiin saattoivat olla alkuvaiheessa tapa yhdistää perheitä toisiinsa. Nauvoossa suurin osa, ellei kaikki, ensimmäiset aviomiehet näyttivät jatkaneen elämistä samassa taloudessa vaimojensa kanssa ja näistä sinetöinneistä ei käytännössä löydy valituksen valitusta mistään asiakirjasta.

Nämä sinetöinnit saattavat selittyä myös Josephin vastahakoisuudella solmia moniavioisia liittoja, sillä ne aiheuttaisivat murhetta hänen vaimolleen, Emmalle. Hän saattoi ajatella, että liitot jo naimisissa oleviin naisiin toteuttaisivat Herran käskyä ilman, että hänellä tarvitsisi olla normaalia aviollista suhdetta heihin. Tämä saattaisi selittää, miksi, Lorenzo Snow’n mukaan, enkeli nuhteli Josephia hänen vastustuksestaan moniavioisuutta kohtaan senkin jälkeen, kun hän oli alkanut harjoittaa käytäntöä. Tämän nuhtelun jälkeen, ainakin tämän tulkinnan mukaan, Joseph palasi pääasiallisesti sinetöinteihin naimattomien naisten kanssa.

Toinen mahdollisuus on, että aikana, jolloin elinikä oli nykyistä lyhyempi, uskolliset naiset tunsivat kiireellistä tarvetta tulla sinetöidyiksi pappeuden valtuudella. Monet näistä naisista olivat naimisissa joko ei-mormonien tai entisten mormonien kanssa ja useat heistä myöhemmin ilmaisivat tyytymättömyyttä senhetkisiin avioliittoihinsa. Eläessä aikana, jolloin avioeroa oli vaikea saada, nämä naiset saattoivat uskoa, että sinetöinti Joseph Smithiin toisi heille siunauksia, joita he eivät muutoin voisi saada seuraavassa elämässään.

Naiset, jotka liittyivät Joseph Smithiin moniavioisen liiton kautta, riskeerasivat maineensa ja itsekunnioituksensa, olemalla tekemisissä heidän kulttuurilleen vieraan ja muiden toimesta niin helposti väärinymmärrettävän periaatteen kanssa. Zina Huntington Jacobs kertoi: ”Tein suuremman uhrauksen, kuin jos olisin antanut henkeni, sillä en odottanut koskaan enää kenenkään katsovan minua kuin kunniallista naista.” Siitä huolimatta, hän kirjoitti: ”Tutkin pyhiä kirjoituksia ja rukoiltuani nöyrästi taivaalliselle Isälle siitä, sain todistuksen siitä.” Josephin kuoleman jälkeen monet häneen sinetöidyistä naisista muuttivat pyhien mukana Utahiin, pysyivät uskollisina kirkon jäseninä ja puolustivat sekä moniavioisuutta että Josephia.

 

Joseph ja Emma

Moniavioisuus oli vaikeaa kaikille osapuolille. Joseph Smithin vaimolle, Emmalle, se oli tuskallinen koettelemus. Emman reaktiosta moniavioisuuteen ei ole paljoa todisteita; hän ei jättänyt omaa selontekoaan, joten on mahdoton rakentaa näin jälkikäteen kuvaa hänen ajatuksistaan. Joseph ja Emma rakastivat ja kunnioittivat toisiaan syvästi. Hänen solmittuaan moniavioisen liiton, hän vuodatti päiväkirjassaan tunteensa ”rakkaalle Emmalleen”, kuvaillen häntä ”pelottomaksi, lujaksi ja järkähtämättömäksi, muuttumattomaksi, rakastavaksi Emmaksi.” Josephin kuoleman jälkeen Emma piti hänen hiuskiehkuraansa medaljongissa kaulassaan.

Emma Hale oli Joseph Smithin vaimoEmma hyväksyi, ainakin jonkin aikaa, neljä Josephin moniaviollista liittoa Nauvoossa ja hän otti kaikki nuo neljä vaimoa kotiinsa. Hän saattoi hyväksyä muitakin avioliittoja. Mutta todennäköisesti hän ei tiennyt kaikista Josephin sinetöinneistä. Hänen mielipiteensä moniavioisuudesta vaihteli, toisinaan hän kannatti sitä ja toisinaan tuomitsi sen.

Kesällä 1843 Joseph Smith saneli ilmoituksen avioliitosta, pitkän ja monimutkaisen tekstin sisältäen sekä loistokkaita lupauksia että ankaria varoituksia, jotkut niistä koskien Emmaa. Ilmoitus ohjeisti miehiä ja naisia noudattamaan Jumalan lakia ja käskyjä saadakseen Hänen kirkkautensa täyteyden. (O&L 132:54, 64 ja Ps. 37:38, Jes. 1:28, Ap. t. 3:19–25, O&L 132:26, 64)

Ilmoituksessa avioliitosta edellytettiin, että vaimo antaisi hyväksyntänsä ennen kuin aviomies voisi solmia moniavioisen liiton. Kuitenkin, ilmoituksen loppupuolella, Herra sanoi, että jos vaimo ei ”ota vastaan tätä lakia” – käskyä harjoittaa moniavioisuutta – aviomies voisi olla ”vapautettu Saaran laista”, oletettavasti edellytys, että aviomies saisi vaimon hyväksynnän ennen uusien vaimojen ottamista. Emman vastustettua moniavioisuutta, Josephin oli kohdattava tuskallinen ongelma, hän oli pakotettu valitsemaan Herran tahdon ja rakkaan Emmansa tahdon välillä. Hän saattoi ajatella Emman kieltäytymisen vapauttavan hänet Saaran laista. Hänen päätöksensä ”olla ottamatta vastaan tätä lakia” antoi Josephille luvan ottaa lisää vaimoja ilman Emman hyväksyntää. Josephin kuoltua varhain ja Emman päätettyä jäädä Nauvooseen ja olla keskustelematta moniavioisuudesta sen jälkeen, kun kirkko muutti länteen, monet näkökannat koskien heidän tarinaansa jäävät vain heidän välisikseen. (O&L 132:61 ja O&L 132:65, 1. Moos. 16:1-3)

 

Koettelemus ja hengellinen todistus

Vuosia myöhemmin Utahissa, Nauvoossa moniavioisuutta harjoittaneet keskustelivat heidän tarkoitusperistään harjoittaa kyseistä käytäntöä. Herra julisti Mormonin kirjassa, että yksiavioisuus oli säädetty tapa; toisinaan, kuitenkin, Hän käski harjoittaa moniavioisuutta, jotta Hänen kansansa voisi ”hankkia Hänelle jälkeläisiä”. Moniavioisuus johti uskoville vanhemmille syntyneiden lasten kasvaneeseen määrään. (Jaakob 2:30)

Jotkut pyhät näkivät moniavioisuuden vapahtavana uhrauksen ja hengellisen puhdistautumisen prosessina. Helen Mar Kimballin mukaan, Joseph Smith sanoi, että ”tämän periaatteen harjoittaminen olisi vaikein koettelemus, jolla pyhien pitäisi koskaan koetella uskoaan.” Vaikka se oli yksi ”vakavimmista” koettelemuksista Helenin elämässä, hän todisti sen myös olleen ”yksi suurenmoisimmista siunauksista”. Hänen isänsä, Heber C. Kimball, oli hänen kanssaan samaa mieltä. ”En koskaan tuntenut suurempaa murhetta”, hän kuvailee hetkeä, jolloin kuuli moniavioisuudesta vuonna 1841. ”Itkin päiviä. … Minulla oli hyvä vaimo. Olin tyytyväinen.”

Päätös hyväksyä niin repivä koettelemus saavutettiin yleensä vain hartaan rukouksen ja kovan itsetutkistelun myötä. Brigham Young sanoi, kuullessaan moniavioisuudesta: ”Ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin kuolemaa”. Hän sanoi: ”Minun täytyi rukoilla lakkaamatta ja minun täytyi harjoittaa uskoani ja Herra paljasti minulle totuuden ja se vakuutti minut.” Heber C. Kimball löysi lohtua vasta, kun hänen vaimonsa, Vilate, sai näynomaisen kokemuksen, joka todisti moniavioisuuden oikeudesta. Vilaten tytär myöhemmin muisteli: ”Hän kertoi minulle, ettei koskaan ollut nähnyt onnellisempaa miestä kuin isäni oli, kun hän kertoi hänelle näystään ja olevansa tyytyväinen ja tiesi sen olevan Jumalalta.”

Lucy Walker muisteli sisäistä kamppailuaan, kun Joseph Smith kutsui hänet tulemaan vaimokseen. ”Jokainen sieluni tunto kapinoi sitä vastaan”, hän kirjoitti. Kuitenkin, vietettyään useita levottomia öitä polvillaan rukoillen, hän löysi huojennusta hänen ”huoneensa täyttyessä pyhällä vaikutuksella”, ”säteilevän auringonpaisteen” kaltaisella. Hän sanoi: ”Sieluni täyttyi tyynestä ja lempeästä rauhasta, jota en ollut koskaan ennen tuntenut” ja ”ylivertainen onnellisuus otti vallan koko olemuksestani”.

Kaikilla ei ollut tämänkaltaisia kokemuksia. Osa myöhempien aikojen pyhistä torjuivat moniavioisuuden periaatteen ja lähtivät kirkosta, osa kieltäytyi harjoittamasta käytäntöä, mutta pysyivät uskollisina. Kaikesta huolimatta, monille naisille ja miehille alun inhoa ja ahdistusta seurasi kamppailu, päätös ja, lopulta, valo ja rauha. Pyhät kokemukset auttoivat pyhiä jatkamaan uskossa.

 

Lopuksi

On lähes mahdoton liioitella, kuinka haastavaa on ollut esitellä niin kiistanalainen periaate kuin moniavioisuus oli. Hengellinen todistus sen totuudellisuudesta auttoi Joseph Smithiä ja muita myöhempien aikojen pyhiä hyväksymään tämän periaatteen. Niin vaikeaa kuin se olikin, moniavioisuuden esitteleminen Nauvoossa todella ”kasvatti jälkeläisiä” Jumalalle. Huomattava määrä nykypäivän jäsenistä polveutuvat uskollisista myöhempien aikojen pyhistä, jotka harjoittivat moniavioisuutta.

Kirkon jäsenet eivät enää harjoita moniavioisuutta. Joseph Smithin opetusten mukaisesti, kirkko sallii miehen, jonka vaimo on kuollut, tulla sinetöidyksi toiseen naiseen, kun hän solmii uuden avioliiton. Lisäksi, jäsenet saavat suorittaa toimituksia kuolleiden miesten ja naisten puolesta, jotka solmivat useamman kuin yhden avioliiton elämänsä aikana, sinetöiden heidät jokaiseen puolisoon, joiden kanssa he olivat laillisesti naimisissa. Näiden suhteiden tarkkaa luonnetta seuraavassa elämässä ei tiedetä ja monet perhesuhteet järjestetään tulevassa elämässä. Myöhempien aikojen pyhiä rohkaistaan luottamaan viisaaseen taivaalliseen Isään, joka rakastaa lapsiaan ja tekee kaikkensa heidän kasvukseen ja pelastuksekseen. (Alma 26:35, O&L 88:41, 1. Nefi 11:17)

 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu lds.org-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 208 times, 1 visits today)