On kiehtovaa tutkia aikojen merkkejä ja yrittää saada selkoa tulevista tapahtumista. Kun aloin kirjoittaa kirjojani (Living in the Eleventh Hour ja Living in the Millenium) tästä aiheesta, kuvittelin omaavani melkoisen hyvän käsityksen profetiallisesta näkemyksestä. Mutta näin jälkeenpäin, ajatellessani kuukausien tutkimista ja kirjoittamista, minun on pakko myöntää, että opin todella paljon; oli lukuisia asioita, jotka olivat kokonaan uusia minulle tai jotka saivat minut vakavasti pohtimaan ja arvioimaan joitain asioita uudelleen. Sinullakin saattaa olla kysymyksiä joihinkin näihin asioihin liittyen.

 

1. Mistä puhdistus ja koettelemukset alkavat.

Yleensä ajatellessamme toista tulemista ja maan puhdistamista jumalattomuudesta automaattisesti kuvittelemme törkeästi kieroutuneiden ihmisten poistamista maapallolta ja heidän lähettämistään henkimaailmaan. Minä itse pystyn kuvittelemaan joidenkin näiden jumalattomien kaupunkien leimahtavan liekkeihin tai vajoavan mereen, hyvinkin samankaltaisesti kuin on kuvattu tapahtuneen juuri ennen ylösnousseen Herran ilmestymistä Nefiläisille (3. Nefi 8). Voimme olla varmoja, etteivät jumalattomat tule kestämään tuota päivää, jona Herra tulee kirkkaudessaan.

Mutta kenties en ollut kiinnittänyt riittävästi huomiota siihen, mitä Vapahtaja on julistanut koskien Hänen huonettaan ja Hänen omaa kansaansa: se tulee olemaan ”hävityksen, itkun, surun ja valituksen päivä; … Ja minun huoneestani se alkaa, ja minun huoneestani se lähtee maailmaan, sanoo Herra; ensiksi niiden keskuudesta teidän keskuudessanne, sanoo Herra, jotka ovat väittäneet tuntevansa minun nimeni eivätkä ole tunteneet minua ja ovat pilkanneet minua keskellä huonettani, sanoo Herra.” (O&L 112:24-26, ks. myös 1. Piet. 4:17) Hän vaikuttaa puhuvan kirkon jäsenistä, mutta jäsenistä, jotka eivät ole tehneet omaa osaansa oppiakseen tuntemaan Hänet ja kunnioittamaan Hänen nimeään ja työtään. Kuten opimme Mormonin kirjasta: ”Jumala on sanonut, että astian sisäpuoli on puhdistettava ensin, ja sitten on astian ulkopuolikin puhdistettava.” (Alma 60:23; vrt. Matt. 23:25-26)

2. ”Nöyrät seuraajat” voivat tulla huijatuiksi.

Kuvatessaan osaa pahuudesta, jota tulee olemaan viimeisinä aikoina ennen toista tulemista, Nefi puhuu turhista ja mielettömistä opeista, ylpeydestä, pimeyden salaisista teoista, vääristä opettajista sekä vääristä kirkoista, jotka vainoavat köyhiä. Sitten hän lisää: ”He ovat uppiniskaisia ja pystypäisiä; niin, ja ylpeyden ja jumalattomuuden ja iljetysten ja haureuden tähden he ovat kaikki kulkeneet harhaan, paitsi muutamat, jotka ovat nöyriä Kristuksen seuraajia.”

Mutta onneksi Nefi ei lopeta siihen. Hän jatkaa huomauttaen, että ”monta kertaa” nämä nöyrät Kristuksen seuraajat ”eksyvät, koska heitä opetetaan ihmisten opetusten mukaisesti” (2. Nefi 28:14; painotus lisätty). Jopa jotkut liiton kansasta; jopa ne, jotka ovat tulleet maailmasta valtakuntaan kasteen kautta; jopa ne, jotka ovat aktiivisia ja uskollisia ja tarkkaavaisia – jopa osa heistä päätyy ihmisten oppien saaliiksi. Tarkoittaen, että he taipuvat oppineiden, suosittujen, poliittisesti korrektien suostutteluihin sen sijaan, että he luottaisivat elävien profeettojen sanaan sekä kääntyisivät korkeamman opin puoleen, joka tulee niin uskon kuin tutkimisenkin kautta (O&L 88:118; ks. myös 2. Nefi 28:31).

Saatamme kulkea hengellisesti harhaan

3. Evankeliumin levittäminen kaikkiin maihin ei riitä. Meiltä odotetaan enemmän.

Useimmat meistä, myös muista kristityistä uskontokunnista, on kasvatettu siinä ymmärryksessä, että yksi merkityksellisimmistä aikojen merkeistä on, että ”tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). Toisin sanoen, me olemme olettaneet, että kun meillä on lähetyssaarnaajat maailman jokaisessa kolkassa, meidän tulisi alkaa tarkkailla taivasta ja kiinnittää erityistä huomiota kuun väriin!

Mutta pyhät kirjoitukset opettavat meille, että muutakin täytyy tapahtua sen lisäksi, että lähetyssaarnaajia lähetetään jokaiseen maahan tai että teemme palautetun evankeliumin opettamisen mahdolliseksi television tai satelliitin tai internetin kautta tai edes että jäsenet jakavat sanomaa palautuksesta naapureilleen. Bruce R. McConkien sanoin:

”Ilmoitukset sanovat nimenomaisesti, erityisesti ja tarkalleen, että Herran tullessa toisen kerran johtamaan tuhatvuotista valtakuntaa, Hän tulee löytämään jokaisesta kansakunnasta, suvusta ja kielestä sekä jokaisen kansan keskuudesta ne, jotka ovat kuninkaita ja kuningattaria, jotka elävät ja vallitsevat maan päällä tuhannen vuoden ajan.

Se on merkittävä huomautus, joka asettaa evankeliumin saarnaamisen maailmalle aivan uuteen valoon. … Siihen kuuluu, että Israelin vanhimmat, pappeuden haltijat, tallaavat henkilökohtaisesti polkuja, syövät ihmisten kodeissa, kuvainnollisesti ojentavat kätensä sydämessään rehellisten ympärille, ruokkivat heitä evankeliumilla ja kastavat heidät sekä antavat heille Pyhän Hengen lahjan. Sitten näiden ihmisten tulee kehittyä ja edistyä sekä kasvaa Hengen asioissa, kunnes he voivat mennä Herran huoneeseen, kunnes he voivat astua Jumalan temppeliin ja saada pappeuden siunaukset, joiden kautta tulee mahdollisuus olla kuninkaita ja pappeja. Voimme tulla kuninkaiksi ja papeiksi (sekä kuningattariksi ja papittariksi) Herran huoneessa tehtyjen liittojen kautta.” (Spencer J. Palmer, The Expanding Church [Salt Lake City: Deseret Book, 1978], 141-42.)

4. Tulee olemaan useita Uusia Jerusalemeita.

Hyvin varhaisessa vaiheessa tätä taloudenhoitokautta – vain 15 kuukautta palautetun kirkon virallisesta perustamisesta – pyhiä ohjeistettiin, että Independence, Missouri (Yhdysvallat) olisi kirkon ”keskuspaikka”, perimmäinen Siionin keskusvaarna (O&L 57:1-3). Me kaikki tiedämme tarinan siitä, kuinka vainojen kautta pyhät ajettiin Missourista ja kuinka kaikki toiveet keskuspaikalle asettautumisesta lykkääntyivät toistaiseksi.

Noin kaksi ja puoli vuotta myöhemmin – pyhien kärsimysten ollessa huipussaan, sillä heidät oli ajettu Jackson Countysta – armollinen Herra selitti, että ”Siionia ei siirretä sijaltansa, vaikka sen lapset on hajotettu.” Toisin sanoen, vaikka kokoamisen pääpaikalle pääseminen ei ollutkaan enää mahdollista, Jumala, joka tietää kaikki asiat alusta loppuun, oli ennalta nähnyt tuon vainon ja varannut muita paikkoja kokoamiselle – nimittäin Siionin vaarnat (ks. O&L 101:17, 20-21).

Mutta eikö kaikki myöhempien aikojen pyhät jonain päivänä tulevaisuudessa keräänny Independenceen, Missouriin vastaanottamaan perintönsä? Ei, sillä se mitätöisi koko käsitteen Siionin perustamisesta läpi maailman. Joten, vaikka ”Siion (Uusi-Jerusalem) rakennetaan Amerikan mantereelle” (Uskonkappaleet 1:10), ”niin samoin on oleva Siioneita kaikissa maissa ja Uusia Jerusalemia Herran vuorilla kaikkialla maailmassa. Mutta Amerikan Siion on oleva pääkaupunki, se lähde, josta laki tulee lähtemään eteenpäin johtaakseen koko maailmaa. Se on oleva Suuren Kuninkaan kaupunki. Hänen valtaistuimensa on oleva siellä ja sieltä hän on hallitseva loistokkaasti koko maailmaa. (McConkie, The Millennial Messiah: The Second Coming of the Son of Man [Salt Lake City: Deseret Book, 1982], 301-302; painotus lisätty)

Ennen Herran tulemista tulee olemaan monia Uusia Jerusalemeita

5. Vapahtaja ei tule kaikille kuin varas yöllä.

Apostoli Paavali selitti aikansa pyhien johtajille: ”Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä” (1. Tess. 5:1-2; vrt. 2. Piet. 3:10; Ilm. 3:3). Tarkoittaen, että hän tulee yllättäen, odottamatta, kun yleisesti ottaen ihmiskunta ei ole varautunut, valmis tai odota. Tällaisille ihmisille Herran saapuminen ei ole tervetullut tapahtuma. Aivan liian monille se tulee olemaan kauhistuttava.

Mutta onko se sitä Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenille? Tuleeko liiton kansa samoin ”syömään, juomaan, menemään naimisiin ja naittamaan tyttäriään (Matt. 24:38) – tarkoittaen sitä, että elävätkö he jokapäiväistä elämäänsä, arkipäiväisten asioiden viedessä heidän huomionsa, tarkkaamattomina ja tietämättöminä Mestarin paluuta edeltävistä merkeistä? Ei, näin ei tarvitse olla Kaikkein Korkeimman pyhien keskuudessa. Profeetta Joseph Smithin kautta Mestari selvensi: ”Ja vielä, totisesti minä sanon teille: Herran tulo lähestyy, ja se yllättää maailman kuin varas yöllä. Vyöttäkää siis kupeenne, jotta olisitte valon lapsia ja jottei tuo päivä yllätä teitä kuin varas” (O&L 106:4-5; painotus lisätty). Muistakaa Johanneksen sanat: ”Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas” (Ilm. 3:3; painotus lisätty).

Oi, olkaa viisaita

On jännittävää pyrkiä ymmärtämään pyhiä kirjoituksia, antaa niiden yksinkertaisuuden riemastuttaa sekä tarttua ja omaksua niiden syvällisyyteen. Varmastikin on epäilemättä monia asioita liittyen Herran toiseen tulemiseen, joita emme ymmärrä ennen Hänen loisteliasta ilmestymistään (vrt. 2. Nefi 25:8). Meille on kuitenkin luvattu, että ”sitä, joka vaalii minun sanaani, ei eksytetä” (JS Matt. 1:37). Näitä ovat ne, joita johdetaan, innoitetaan ja tuetaan kielen, logiikan ja pyhien kirjoitusten opiskelun kautta. Toiveeni ja rukoukseni meidän kaikkien puolesta on, että me voisimme olla kuin viisaat neitsyet, jotka ottivat Pyhän Hengen oppaakseen ja olivat valmistautuneita vastaanottamaan sulhasen (O&L 45:57).

Tämän artikkelin on kirjoittanut Robert L. Millet ja se on alun perin julkaistu LDS Living -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 55 times, 1 visits today)