Uskonnonvapaus on yhtä lailla velvollisuus muita kohtaan, kuin se on oikeus itsellemme.

Ristiriidat ja väittely ovat välttämättömiä demokratialle. Kuitenkin mikäli uskonnon ja poliitikan välisten kiistojen tulisi kuvastaa [Yhdysvaltain perustuslain] ensimmäisen lisäyksen viisautta ja edesauttaa asianosaisten ja kansakunnan etuja, niin tärkeää ei ole ainoastaan se mistä väittelemme, vaan myös miten väittelemme.” – The Williamsburg Charter

 

Uskonnonvapauden tuomat velvoitteet

Uskonnonvapauteen liittyy paradoksi – todellinen hyöty, joka syntyy ilmeisestä menetyksestä. Dilemma menee jotenkin näin: Jos haluat uskonnollisten uskomusten olevan puolustettuja, tulee sinun puolustaa myös sellaisia uskonnollisia uskomuksia, jotka eroavat perusteellisesti omistasi. Tämä ei tarkoita, että hyväksyisit nämä uskomukset, mutta se vaatii tiettyä kunnioitusta niitä kohtaan. Kilpailevat väitteet totuudesta ja uskosta eivät voi helposti olla olemassa yhtä aikaa. Kuitenkin, ”uskonnollinen vapaus minulle, mutta ei sinulle” ei toimi, etenkään monikulttuurisessa maailmassa, jossa elämme. Vuosisadat lahkojen välisiä konflikteja ovat osoittaneet, että tällaiset asenteet vähentävät molempien osapuolien vapautta. Tapa varmistaa vapaus itselle on varmistaa vapaus kaikille.

Uskonnonvapaus on yhtä paljon velvollisuus kuin se on oikeus, yhtä paljon velvoite antaa kuin etuoikeus saada. Sellaiset velvollisuudet ja edut eivät ole ainostaan ajan kunnioittaman perustuslain perintö. Ne muovaavat sitä, miten elämme elämiämme päivästä toiseen. Uskonnonvapauden tulokset riippuvat yhteisöjen jatkuvasta kovasta työstä ja pyrkimyksistä vaalia kohteliaisuutta, kunnioitusta ja vastavuoroisuutta – kansalaisten välisten hyveiden kaksisuuntaista katua. Uskonnonvapauden ylläpitäminen on osa oikeudenmukaista ja vapaata yhteiskuntaa.

Tämä molemminpuolinen velvollisuus perustuu jokaisen henkilön luontaiseen arvokkuuteen ja moraaliseen itsetuntoon, joka ohjaa ihmisten tahdonvapautta. Tämän velvollisuuden pitäminen on rauhallisen yhteiskunnan suurin koetus. Menneisyydessä vainoa ja suvaitsemattomuutta kokeneet Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet pystyvät samaistumaan moniin uskonnollisiin vähemmistöryhmiin, jotka kärsivät samalla tavoin. Yhteenkuuluvuuden henki inspiroi kirkon ensimmäistä profeettaa Joseph Smithiä julistamaan: ”Rakkaus vapautta kohtaan inspiroi sieluani – koko ihmiskunnan yhteiskunnallinen ja uskonnollinen vapaus.”

 

Kohteliaisuus ja sen seuraukset

Tässä molemminpuolisessa vastuussa on paljolti kyse yksinkertaisesti siitä, kuinka me kansalaisina kohtelemme toisiamme. Julkinen vuorovaikutuksemme paljastaa, keitä olemme ihmisinä ja minkälaisen yhteiskunnan valitsemme rakentaa. Tämä vuorovaikutus määrittelee arvoamme jatkuvasti. Kulttuurin käytöstapojen ja vapauden kehittäminen edellyttää jatkuvaa huolenpitoa.

Sanomillamme sanoilla ja sillä, kuinka sanomme ne, on suuri merkitys. Kohteliaisuuden tarve ei vaadi kansalaisia piilottamaan uskomuksiaan tai pehmentämään niitä yleisluontoisiksi lausunnoiksi. Merkitykselliset keskustelut voivat olla sekä inhimmillisiä että voimakkaita. Kohteliaisuus on keino varmistaa, että jokaista ääntä kuullaan ja kunnioitetaan, vaikkei seurauksena olisi yksimielisyys. Uskonnolliset järjestöt ja yksilöt ovat velvollisia sanomaan mielipiteensä järkevästi ja kunnioittavasti, jotta he edesauttaisivat rakentavaa keskustelua. Pluralistisen demokratian voimakkuutta tarvitsee lieventää kypsällä keskustelulla, jossa eri osapuolet ilmaisevat mielipiteitään hylkäämättä uskomuksiaan.

Kilpailevia ajatuksia sisältävä keskustelu – merkki terveestä demokratiasta – opettaa kansalaisia huomaamaan ja kunnioittamaan toistensa syvimpiä eroavaisuuksia. Kanssakansalaisina meidän tulisi aina puhua myötätuntoisesti ja osoittaa kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Edistämme suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta osoittamalla sitä itse. Ketään ei pitäisi panetella moraalisen omatuntonsa noudattamisesta.

kaksi poikaa keskustelevat iloisesti

 

Hyväntahtoisuuden ilmapiiri

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kehoittanut: ”Uskovaisina meidän pitäisi muotoilla väitteemme ja mielipiteemme tavalla, joka edesauttaa harkittua keskustelua ja mukautuvaisuutta, joka on välttämätöntä demokraattiselle hallitukselle moniarvoisessa yhteiskunnassa. Tämän avulla lisäämme kohteliaisuutta, joka on välttämätöntä kulttuurimme säilymiseksi.”

Pyrkiessään levittämään ja edistämään arvojaan ihmisiin tehoavilla tavoilla yhteiskunnassaan Myöhempien Aikojen Pyhät yhtyvät yhteiskunnan hyvinvoinnista huolestuneiden äänenpaljouteen. Kirkon presidentti Thomas S. Monson on ilmaissut tämän toiveen sanomalla: ”Kirkkona me emme käänny vain omiemme, vaan myös hyväntahtoisten ihmisten puoleen ympäri maailmaa, veljeyden hengessä, joka tulee Herralta Jeesukselta Kristukselta.”

Niin kauan kuin ihmiset jatkavat yhteiskuntiin järjestäytymistä, toimivat omatuntonsa mukaan ja esittävät väitteitä perimmäisestä totuudesta, tulee olemaan voimakkaita, joskus vaikeasti käsiteltäviä erimielisyyksiä. Uskonnollisen vapauden paradoksi tulee edelleen vaatimaan, että täytämme kulttuurin keskinäiset velvollisuudet. Tämän vapauden puolustaminen on kaksisuuntainen katu.

 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu osoitteessa mormonnewsroom.org. Artikkelin on suomentanut Hanna-Martta Maljanen.

(Visited 39 times, 1 visits today)