Välillä tuntuu siltä, että kuulen joka päivä jostain ystävästä, jolla on meneillään jokin suuri koettelemus. Minulla on ystävä, joka on eroamassa puolisostaan, ystävä, joka menetti työpaikkansa ja sitten kotinsa, ystävä, jonka lapsenlapsi kuoli auto-onnettomuudessa, ystävä, joka taistelee syöpää vastaan ja jopa yksi ystävä, joka hävisi tuon taistelun ja menehtyi 29 vuoden iässä. Tämä on vain alkua! Olen varma, että jos olisimme kaikki samassa huoneessa ja kertoisimme vuorotellen terveyteemme, ihmissuhteisiimme sekä työelämäämme liittyvistä ja jopa omissa kodeissamme esiintyvistä haasteista, voisimme aina pistää edellistä paremmaksi.

Vaikka uskon, että koettelemuksista huolimatta meillä voi olla iloa, mietin silti, miksi noita koettelemuksia tulee ja miksi sydänsuru on niin suuri osa elämää. Mietitkö koskaan samaa, kun ajattelet omia olosuhteitasi? Vuosien varrella minulla on ollut omat haasteeni ja olen oppinut, että nuo kamppailut tekevät meistä vahvempia. Mutta aiemmin tänä vuonna sain oivalluksen, jonka kautta opin paljon enemmän.

 

Uskon koetus

Istuin kirkossa sakramenttikokouksessa. Oli paastosunnuntai ja paastosin erään toiveeni puolesta, josta olin paastonnut ja rukoillut monta kertaa aiemminkin. Mutta tämä kerta oli vähän erilainen. Sen sijaan, että olisin pyytänyt Jumalaa siunaamaan minua niin, että voisin saada vauvan, kuten olin pyytänyt useasti, pyysin, että jos en voinut saada vauvaa, Hän ottaisi tuon halun minulta pois.

Istuin siinä säälien vähän itseäni ja taistelin kyyneliä vastaan miettien samalla mitä oikeastaan halusin. Haluanko lasta enemmän kuin sitä, että haluni saada lapsi poistuisi? Tämä pohdinta johti syvälliseen ja vilpittömään rukoukseen. Halusin kyllä saada toisen lapsen. Se oli ”sydämeni vanhurskas toive.” Ja anoin taas, että jos se olisi Hänen tahtonsa, Hän voisi siunata minua tällä toiveella.

Sitten, rukoukseni aikana ja keskellä sakramenttikokousta tunsin sanat: ”Jos vastaus on ei, uskotko silti?”

Sillä hetkellä todella ymmärsin koettelemusten merkityksen elämässäni. Jumala ei toivo meille surua, mutta Hän haluaa, että meillä on luja ja vakaa usko. Meidän täytyy myös oppia luottamaan, että Hän yrittää tehdä meistä vahvoja ja uskollisia. Niitä ei kutsuta voimiemme koetuksiksi tai terveytemme koetuksiksi; Moroni kutsuu niitä uskomme koetuksiksi (Eter 12:6).

Sen elämää mullistavan sunnuntai-aamun jälkeen rukoukseni eivät ole muuttuneet, mutta päätökseni valita usko on kannattanut minua haasteissani. Olen löytänyt rauhan siitä, kun keskitän huomioni uskomiseen.

 

Usko on todellinen voima

Boyd K. Packer (1924-2015) kahdentoista Apostolin koorumista sanoi: ”Usko on todellista voimaa eikä vain sitä, että sanoo uskovansa.” Joten odottaessani muistutan itseäni, että loppujen lopuksi Jumala haluaa minun olevan onnellinen ja Hän haluaa siunata minua. Tiedän myös, että Hän haluaa opettaa minua ja että koettelemukseni tekevät minut nöyremmäksi. Hän myös tietää, että tarvitsen uskoani vielä tulevissa haasteissa ja koettelemuksissa, jotta minä ja perheeni voisimme selviytyä niistä. Jos voimme päättää uskoa ja luottaa Häneen, emme ainoastaan pysty luovimaan tämän hetkisten haasteiden läpi, vaan voimme olla paremmin valmistautuneita tulevia haasteita varten – ja voimme kohdata ne vahvoina.

Tiedän, että kaikkiin rukouksiimme ei vastata niin nopeasti, kuin haluaisimme. Tiedän, ettei jokaiseen haluun ja toiveeseen – ei edes hyviin asioihin – voida vastata niin kuin me haluaisimme. Totuus on, että monet rukouksemme jäävät ilman vastausta. Mutta kysymys meille kaikille on: ”Jos vastaus on ei, uskotko silti?”

Nainen katsoo kohti auringonlaskua ulkona
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Michelle McCullough ja se julkaistiin osoitteessa mormon.org. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 63 times, 1 visits today)