Kuulin joskus jonkun sanovan: ”Ihmiset hyväksyvät sen, että sinulla on oma mielipide – kunhan se on sama kuin heillä.”

Se todella teki minuun vaikutuksen silloin, ja se kaikui toistuvasti mielessäni äskettäisen vaalikamppailun aikana, kun näin sanojen viha, ilkeys ja suuttumus esiintyvän poliittisen kentän molemmin puolin.

Hassua on se, että näyttäisi siltä, että silloin kun suvaitsevaisuutta näennäisesti juhlitaan ja ylistetään enemmän kuin koskaan, ihmisistä tulee entistä suvaitsemattomampia.

Asia on näin: suvaitsevaisuus ei tarkoita vain sellaisen henkilön suvaitsemista, joka on kanssasi samaa mieltä. Se on nimittäin helppoa. Kuka tahansa pystyy siihen.

Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että on kunnioittava ja ystävällinen sellaisia ihmisiä kohtaan, joiden kanssa ei ole samaa mieltä. Tarkan määritelmän mukaan se ei siis koske ihmisiä, joiden kanssa jo olet samaa mieltä – se koskee niitä, joiden kanssa ajatuksesi eivät kohtaa, ja siksi sinun täytyy alun alkaenkin suvaita heidän mielipiteitään.

Suvaitsevaisuus ei tarkoita hyväksymistä tai puoltamista; se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että elämme rauhassa ja osoitamme ystävällisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät elä uskomustemme mukaan. Se tarkoittaa sitä, että olemme sopusointuisia ja rakastavia sen sijaan, että olisimme riidanhaluisia ja vihamielisiä.

Näin lukemattomia kirjoituksia sosiaalisessa mediassa, joissa ihmiset tuomitsivat niitä, jotka äänestivät heidän ehdokkaansa vastaehdokasta. Näkemäni kiroilun, nimittelyn, lyttyyn lyömisen ja vihan määrän ajatteleminenkin saa minut sairaaksi.

Minusta se kuulostaa suvaitsevaisuuden vastakohdalta. Kun etsin määritelmää suvaitsevaisuudesta Google-hakukoneelta, en löytänyt yhtäkään sellaista, joka olisi kuvaillut suvaitsevaisuuden olevan: ”Sellaisten ihmisten vähättelemistä, kiusaamista ja häpäisyä, jotka ovat asioista eri mieltä.” Mutta ehkä en vain löytänyt sitä määritelmää. Kuka tietää.

 

Suvaitsevaisuus vs. hyväksyminen

Dallin H. Oaks piti vuoden 2011 kirkon koululaitoksen hartaustilaisuudessa puheen ”Totuus ja suvaitsevaisuus,” jossa hän otti esille Uudesta Testamentin esimerkin siitä, miten Kristus osoitti suvaitsevaisuutta aviorikoksesta syytettyä naista kohtaan.

”Kun Jeesus kohtasi aviorikoksesta kiinni jääneen naisen, Hän puhui suvaitsevaisuuden lohdullisia sanoja: ”En tuomitse minäkään.” Kun Hän sitten lähetti naisen pois, Hän puhui käskeviä totuuden sanoja: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8:11) Tämän esimerkin, jossa Vapahtaja puhuu sekä suvaitsevaisuuden että totuuden sanoja, tulisi kohottaa ja vahvistaa meitä kaikkia: ystävällisyyttä kommunikoinnissa mutta päättäväisyyttä totuudessa.”

Vanhin Oaks tähdentää, että Vapahtajan ääni ei ollut hyväksynnän ääni, vaan suvaitsevaisuuden ääni. Kristus rakasti tuota naista Jumalan lapsena ja tunnusti hänen jumalallisen arvonsa ja mahdollisuutensa. Hänen äänensä ystävällisyydestä ja rakkaudesta huolimatta kuitenkin on selvää, että Hän ei hyväksynyt naisen synnillistä käyttäytymistä.

Vapahtaja ei pelännyt totuuden osoittamista. Mutta Hän teki sen tavalla, joka oli kaukana halventavasta tai vihamielisestä. Hänen vuorovaikutuksensa ihmisten kanssa oli aina täynnä rakkautta ja kunnioitusta – mikä on suvaitsevaisuuden ydin.

Vanhin Hollandin neuvo vuoden 2014 huhtikuun yleiskonferenssissa siitä, että meidän täytyy olla suvaitsevaisia mutta totuudellisia, on samankaltainen kuin vanhin Oaksin huomautus.

”Olkaa vahvoja. Eläkää uskollisesti evankeliumin mukaan, vaikka muut ympärillänne eivät eläisi ollenkaan sen mukaan”, vanhin Holland neuvoi. ”Puolustakaa uskonkäsityksiänne kohteliaasti ja myötätuntoisesti, mutta puolustakaa niitä.”

En voi tarpeeksi painottaa, että suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, että meidän täytyy hyväksyä jotakin. Se ei tarkoita, että meidän täytyy hyväksyä se ja olla kuin se ei haittaisi meitä. Ennemminkin se tarkoittaa sitä, että olemme kohteliaita; olemme ymmärtäväisiä. Meidän täytyy puolustaa sitä, mihin uskomme, mutta meidän täytyy tehdä se hyväntahtoisesti ja rakkaudella.

Ystävällisyydellä ei ole eräpäivää

Äskettäin eräs henkilö sanoi minulle jotakin yllättävää. Keskustelimme vaaleista. Kannatimme eri ehdokkaita ja selitin hänelle, että ihmiset voivat olla eri mieltä, mutta silti rakastaa toisiaan. Hän vastasi nopeasti: ”Nyt ei ole kohteliaisuuden aika. Se on mennyttä aikaa.”

Olin järkyttynyt. Kohteliaisuuden aika on ohi? Vaikka ymmärrän, että ihmiset saattavat olla eri mieltä asioista, en yksinkertaisesti voi sulattaa ajatusta siitä, että ystävällisyys olisi ehdollista; että sillä on aikaraja.

Mielestäni asia on hyvin yksinkertainen: vihamielisyydelle tai väheksynnälle ja halventamiselle ketään kohtaan ei ole mitään perustetta. Se ei ole Vapahtajan tapa.

Kristus käski meitä rakastamaan toisiamme; siunaamaan niitä, jotka parjaavat meitä (Luuk. 6:28). Olen valmis myöntämään, että en itsekään ole lähelläkään täydellisyyttä kyseisessä asiassa. En polvistu joka ilta rukoilemaan, että ne, jotka ovat olleet minulle epäystävällisiä, voittaisivat lotossa tai muuta vastaavaa.

Mutta samalla kaiken lukemani perusteella en voi käsittää, että Kristus olisi koskaan antanut ehtoja siihen, miten kohtelemme toisiamme. Hän käski meitä rakastamaan toisiamme: tekemään heille kuten haluaisimme heidän tekevän meille. Hän ei koskaan sanonut: ”Olkaa ystävällisiä… paitsi jos tuo henkilö ei ole samaa mieltä kanssasi. Sitten voit olla ilkeä hänelle, koska hän todella ansaitsee sen.”

Elämässä on hienoa se, että meillä kaikilla ei ole samoja mielipiteitä kaikista asioista. Voitko kuvitella millaista se olisi? Se olisi tylsää! Jos kaikki ajattelisimme samalla tavalla, eikä kukaan koskaan haastaisi ideoitamme tai ajattelutapojamme, jotta voisimme kehittää niitä, ei olisi mahdollisuutta edistykselle tai kasvulle. Meidän täytyy vain pitää huolta siitä, että olemme ystävällisiä ilmaistessamme erimielisyyksiämme ja ymmärtäväisiä ollessamme eri mieltä.

Meidän ei tarvitse hyväksyä kaikkea. Meidän ei tarvitse suvaita tai puoltaa kaikkea. Mutta meidän täytyy olla rakastavia, koska sitä Kristus odottaa meiltä.

Herran on kuvailtu olevan Se, joka osoittaa pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä. Hänen opetuslapsinaan lupaamme olla Hänen kaltaisiaan.

Se tarkoittaa sitä, että emme ole epäkunnioittavia toisia kohtaan. Emme ole riitaisia tai epäkohteliaita. Emme häpäise tai loukkaa niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme, vaikka kuinka tuntisimme olevamme siihen oikeutettuja.

Se merkitsee sitä, että autamme toisia tuntemaan Vapahtajan kauttamme, vaikka ja erityisesti kun se on haastavaa ja vaikeaa.

Koska siitä huolimatta, miten vaikeaa se on tai miten hankalalta se tuntuu, niin kun me osoitamme rakkautta ja kärsivällisyyttä toisia kohtaan, olemme tulleet hieman enemmän Kristuksen kaltaisiksi.

Ja se on haaste, joka kannattaa ottaa vastaan joka päivä.

 

Artikkelin on kirjoittanut Amy Kelm ja se on alun perin julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Krista Kora.

(Visited 261 times, 1 visits today)