Kun kirjailija Alain de Botton oli julkaissut kirjansa Uskontoa ateisteille, hän tiesi yhden asian varmuudella: hän ei kävisi Utahissa kirjakiertueellaan.

Loppujen lopuksi, miksi mormonit välittäisivät kirjasta, joka on tarkoitettu nimenomaan ei-uskoville? Miksi he ostaisivat kirjan jossa sanotaan, että ateistien pitäisi omaksua uskonnon myönteiset puolet? Mormoneilla on jo uskonto. He eivät halua lukea siitä ei-uskovan näkökulmasta.

Hänen kirjansa ei yksinkertaisesti menisi kaupaksi Utahissa.

Eikö niin?

Kuvittele de Bottonin hämmästystä, kun hän sai selville, että kirjaa myytiin kahdeksan kertaa enemmän Utahissa kuin missään muussa osavaltiossa.

Radiohaastattelussa de Botton selitti teoriansa kirjamyynnin menestykselle. Hän sanoi, että Utahissa on ihmisiä, jotka rakastavat joitakin asioita mormonismissa, mutta jotka kamppailevat monien sen julkisten näkemysten ja totuuden väitteiden kanssa. Usein nuo ihmiset ovat niin epävarmoja, että he jättävät lauman etäännyttäen itsensä ystävistä ja perheestä.

Tämä trendi on pääsyy kulttuuriseen jännitteeseen Utahissa tällä hetkellä, samoin kuin mormoniyhteisössä maailmanlaajuisesti. Useimmiten sitä tapahtuu kulissien takana, mutta kuten Uskontoa ateisteille -kirjan myyntiluvut osoittavat, jännitteet ovat levinneet laajemmalle, kuin ehkä ajattelemme.

Olen kamppaillut noiden jännitteiden kanssa itsekin.

Kamppailuni alkoi yli kymmenen vuotta sitten, kun palvelin mormonilähetyssaarnaajana Kaliforniassa. Keskusteluissa tutkijoiden kanssa sain tietää asioita kirkon historiasta, joita en ollut tiennyt aikaisemmin – että Joseph Smith katsoi hattuun kääntäessään Mormonin kirjaa, että hänellä oli lähes kolme tusinaa vaimoa (monet nuoria, monet naimisissa olevia), ja että hänen käännöksensä Abrahamin kirjasta eroaa täysin papyryskäärön tekstistä, johon se perustuu.

Jos en tiennyt näitä asioita kirkosta, mitä muuta en tiennyt? Tunsin itseni yhä ahdistuneemmaksi. Kerroin lähetysjohtajalleni kamppailustani, mutta hän ei halunnut puhua yksityiskohdista sanoen vain, että saisin vastaukset kysymyksiini tuonpuoleisessa.

Kirjoitin kotiin saadakseni apua. Kirjoitin ensin isälleni, joka lähetti minulle kirjan, joka käsitteli kirkon historiaan liittyviä vaikeita kysymyksiä. Sitten kirjoitin suosikkiopettajalleni lukiossa, ohjaajalleni, joka ei ollut mormoni. Hän sanoi minulle, että koska olin sitoutunut palvelemaan lähetystyössä, minun pitäisi suorittaa se loppuun ja huolehtia minua vaivaavista kysymyksistä kotiin palattuani.

Nämä vastaukset riittivät vaimentamaan huolenaiheeni loppuajakseni Kaliforniassa.

Outoa on se, että kun palasin kotiin lähetystyöstä ja aloitin opiskelun Brigham Youngin yliopistossa, huolenaiheeni mormonismista hävisivät. Keskityin kouluun, työhön ja treffailemiseen. Hyllytin uskonnolliset kysymykseni ja lopetin kirkon historiasta puhumisen kokonaan. Olin yksinkertaisesti tyytyväinen siihen, että olin mormoni. Aloitin tutkintoon tähtäävän koulutuksen ja menin naimisiin, ja kaikki näytti olevan hyvin.

Sitten nuorin sisareni lähti kirkosta.

Vanhempani olivat murheissaan. Sukuni oli murheissaan. Sisareni Alkeisyhdistyksen opettajat, Nuorten Naisten johtajat, entiset Piispat – he kaikki olivat murheissaan.

Pian sen jälkeen lukion aikainen paras ystäväni myös jätti kirkon. Sama sydänsurun kierre seurasi.

Minulla oli ollut useita ystäviä, jotka jättivät kirkon lukioaikana. Monet heistä tekivät sen osittain kapinoinnin takia, mikä on luonnollinen teini-ikäisen reaktio perinteistä ja sääntöihin sidottua uskontoa kohtaan.

Mutta sisareni ja paras ystäväni eivät olleet sellaisia. Kummassakaan tapauksessa ongelmana ei ollut mormonismin käskyt, vaan se, että huolellisen tutkimisen jälkeen, he eivät voineet hyväksyä sen väitteitä totuudesta.

Ymmärtääkseni heidän suhtautumistaan, sukeltauduin takaisin vakavissani kirkon historiaan, lukien kirjoja kuten Rough Stone Rolling, Mormonism and the Magical Worldview, David O. McKay and The Rise of Modern Mormonism, ja niin edelleen. Luin myös epämukavista aiheista internetistä, mukaan lukien Mormon essays LDS.org -sivustolta, jotka paljastivat lisää asioita kirkon alkuperästä, jotka olivat (taas kerran) uusia minulle.

Kaikki tämä opiskelu toi takaisin vanhan ahdistuksen. Nämä eivät olleet yksinkertaisia ilkeyksiä tai katkerien ei-uskovien harhautuksia. Nämä olivat varmistettavissa olevia tosiasioita, joista monia tukee kirkon viralliset asiakirjat. Miten voisin sovittaa nämä tosiasiat haluuni pysyä yhdessä ystävieni ja perheeni kanssa? Oliko mitään keinoa olla aito ja samalla niiden lähellä, joita rakastin?

 

Muinainen viitekehys

Kysymykseni johtivat minut etsimään menneisyydestä tapaa siirtyä eteenpäin. Yliopistossa opin rakastamaan muinaisia asioita, ja tutkin klassisten filosofien kirjoituksia, etsien laadukkaan elämän alkujuurta – jotakin, mikä voisi toimia yhteisenä perustana uskoville ja ei-uskoville.

Se, minkä löysin, on ollut tiedossa jo kauan.

Filosofit, kuten Sokrates, Plato ja Plotinus ovat tuoneet sen julki ensin. Sitten, kuten pullopostiviesti, se kulkeutui aikojen halki, jonka lopulta korkkasi ja nimesi 1500-luvulla homoseksuaalinen katolinen pappi nimeltä Marsilio Ficino.

Siitä lähtien ajatus on pulpahtanut esiin monissa yhteyksissä. Filosofi Immanuel Kant kirjoitti kolme perustavanlaatuista tutkielmaa 1800-luvulla, joista jokaisessa käsiteltiin yhtä näkökulmaa ajatuksesta. Myös muut kirjailijat, kuten W.E.B. Du Bois ja C.S. Lewis kirjoittivat siitä.

Keskeinen ajatus on tämä: Pystyäksemme elämään laadukasta elämää, meidän täytyy tavoitella aktiivisesti totuuden, kauneuden ja hyvyyden tasapainoa.

Mutta totuus, kauneus ja hyvyys voivat olla vaikeita määritellä. Mitä ne tarkoittavat käytännössä? Eräs nykyaikainen kuvaus, joka saa minussa vastakaikua, on Stephen Coveyn kirjasta Tie menestykseen – 7 toimintatapaa henkilökohtaiseen kasvuun ja muutokseen. Siinä hän kuvaa älyllisen, hengellisen ja sosiaalisen osa-alueen harjoittamisen tärkeyttä ja antaa esimerkkejä siitä, mitä jokainen niistä on käytännössä:

Älyllinen harjoittaminen → ”Oppiminen, lukeminen, kirjoittaminen ja opettaminen”

Hengellinen harjoittaminen → ”Luonnossa oleileminen, itsensä hengellinen avartaminen mietiskelyn, musiikin, taiteen, rukouksen tai palvelemisen kautta”

Sosiaalinen harjoittaminen → ”Sosiaalisten ja merkityksellisten yhteyksien luominen toisiin”

Toisin sanoen:

Älyllinen harjoitus vie lähemmäksi totuutta.
Hengellinen harjoitus vie lähemmäksi kauneutta.
Sosiaalinen harjoitus vie lähemmäksi hyvyyttä.

Näiden ihanteiden listaaminen on tietenkin helppoa. Totuus, kauneus ja hyvyys ovat tarpeeksi epämääräisiltä kuulostavia käsitteitä, jotta ne eivät hermostuta ketään, ja ensi alkuun nämä ohjeet saattavat tuntua raikkaalta oma-avun materiaalilta. ”Seuraa vain näitä kolmea helppoa keinoa saadaksesi laadukkaan elämän!”

Todellisuudessa, laadukkaan elämän avain – uskosta riippumatta – on näiden kolmen ihanteen tasapainottaminen.

Eikä siinä ole mitään helppoa.

 

Totuuden, kauneuden ja hyvyyden tasapainottaminen

Saamme rauhan, kun pidämme totuuden, kauneuden ja hyvyyden tasapainossa keskenään.

”Kohtuus kaikessa.” – Apollonin temppelin kaiverrus Delfoissa

Riitaisuudet uskovien ja ei-uskovien välillä syntyvät, kun tasapainomme totuuden, kauneuden ja hyvyyden tavoittelussa horjuu.

Katsotaan, miten se tapahtuu. Aloitetaan totuudesta:

 

Totuus

Totuus ilman kauneutta on kyynistä. Mietitään esimerkkiä naisesta, joka saa selville epämiellyttäviä asioita kirkostaan ja sen seurauksena jättää sen. Hänellä oli tapana rukoilla kiitollisena, laulaa kirkon lauluja ja pohdiskella hengellisiä kirjoituksia. Nyt hänen kohtaamisensa hengellisyyden kanssa koostuu kylmien tosiasioiden pilkkomisesta, hän muuttuu kyyniseksi ja tulee aina vain vihaisemmaksi järjestelmälle, joka kohteli häntä väärin.

Onko tämä laadukasta elämää? Totta, hän on sivistyneempi (lue: aseistettu lisätotuudella), mutta hänellä ei ole enää sitä sisäistä rauhaa, joka hänellä aikaisemmin oli. Hänelle olisi hyödyllistä lopettaa toiminta, joka tekee hänet kyyniseksi ja sen sijaan harkitusti ilmaista kiitollisuutta, viettää aikaa luonnossa, mietiskellä ja lukea kirjoituksia, jotka puhuvat hänen sielulleen.

Totuus ilman hyvyyttä on yksinäistä. Tämä kertomus kertoo Stephen Dedaluksesta, joka on päähenkilö James Joycen mestariteoksessa Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. Kasvettuaan aikuiseksi, Stephen tulee vakuuttuneeksi siitä, että katollisuus, erityisesti Irlannissa harjoitettu, on täysin väärässä. Hän päättää jättää yhteisönsä ja hyljätä ystävänsä, perheensä ja uskontonsa. Hän jopa kieltäytyy rukoilemasta ääneen äitinsä kuolinvuoteen äärellä.

Stepheniä piinaa kuitenkin pian syyllisyys siitä, mitä hän teki äidilleen. Hänestä tulee hyvin yksinäinen ja toivoton, ja hänen valintansa torjua yhteisönsä vaivaa häntä. Hän alkaa ymmärtää, että yhteisöt, ystävyys ja perhe vaativat kompromisseja.

 

Kauneus

Kauneus ilman totuutta on sinisilmäistä. Tämä tapahtuu, kun ihmiset pitävät kaikkia rauhan tunteita todisteena totuudesta. Sellaiset ihmiset ovat taipuvaisia joutumaan harhateille – he uskovat myytteihin vain koska ne näyttävät kauniilta. Kuitenkin, kuten Flannery O’Connor kerran sanoi: ”Totuus ei muutu sen mukaan, miten me voimme sen kestää.” Joskus totuus tekee kipeää.

Kauneus ilman hyvyyttä on itsekästä. Se on hengellisyyden tavoittelua ilman halua kääriä hihamme ja auttaa puutteessa olevia.

 

Hyvyys

Hyvyys ilman kauneutta on rutiininomaista ja mitäänsanomatonta. Se koostuu yksinäisten ja sairaiden luona vierailusta, vaikka sisäisesti protestoit kokemusta vastaan. Se on konemaista ja pinnallista, syntynyt ennemminkin velvollisuudentunteesta kuin omasta halusta.

Hyvyys ilman totuutta on haitallista. Esimerkiksi, mormonit uskoivat joskus virheellisesti, että Jumala muutti ihmisten ihonväriä heidän kelvollisuutensa mukaan. Nämä mormonit halusivat osoittaa hyvyytensä olemalla kuuliaisia uskonnollisille johtajilleen, mutta heillä ei ollut tieteellistä tietoa ihon väristä. Ja tämä tietämättömyys – kuten kaikki tietämättömyys – oli haitallista. Tietämättömyys on vain tietämättömien ylellisyyttä. Se satuttaa kaikkia muita.

 

Laadukas elämä on keskiössä

Kuten näemme yllä olevista esimerkeistä, vain omaksumalla kaikki kolme ihannetta, millään niistä on toivoa tulla ymmärretyksi.

Voimme sanoa, että laadukas elämä sijoittuu Venn-diagrammin keskelle, jossa on kolme osittain päällekkäistä ympyrää – yksi totuudelle, toinen kauneudelle ja kolmas hyvyydelle. Vain yhden ihanteen tavoitteleminen työntää meitä pois keskikohdasta, kun taas kaikkien kolmen tavoittelu työntää meitä sitä kohti, kohti hyvin elettyä elämää. Kuten melkein-mormoni tutkija Wayne Booth sanoi, nämä kolme ihannetta ”kilpailevat toisiaan vastaan reunoilla, mutta yhdistyvät keskellä.”

Tapaan joskus mormoneja, jotka uskovat, että elämän laatu määritellään vain mormonien virstanpylväiden mukaan. ”Kaikki lapseni olivat lähetystyössä, menivät naimisiin temppelissä ja hankkivat paljon lastenlapsia,” he saattavat sanoa. Mutta nuo ominaisuudet eivät välttämättä ole merkkejä laadukkaasta elämästä. Lähetystyössä palveleminen, naimisiin meneminen temppelissä ja lasten saaminen – kaikilla näillä virstanpylväillä on menestyksen pinta, mutta ei välttämättä sen ainesosia.

Parempi mittari elämän laadulle on se, tavoittelemmeko totuuden, kauneuden ja hyvyyden tasapainoa. Tuo mittari toimii minkä tahansa uskomusjärjestelmän sisä- ja ulkopuolella.

Loppujen lopuksi, olivatpa rakkaasi uskovia tai ei-uskovia, teillä on silti todennäköisesti enemmän samankaltaisuuksia kuin eroja, mitä tulee totuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen. Kun etsit noita samankaltaisuuksia ja lisäät annoksen kompromisseja, te voitte aina löytää keinoja kehittää älyllistä, hengellistä ja sosiaalista terveyttä yhdessä. Tyttäret, pojat, veljet, siskot, vaimot, miehet, vanhemmat ja isovanhemmat. Saatatte puhua koko illan suosikkikirjoistanne, mennä pitkille kävelyretkille, palvella paikallisessa kodittomien keskuksessa – voitte tehdä mitä tahansa paitsi keskittyä eroavuuksiinne.

Pyyhkiikö tämä uusi menestyksen määritelmä täysin jaottelun uskovien ja ei-uskovien välillä?

Ehkä ei.

Mutta se voi auttaa kuilun kaventamisessa.

 

Artikkelin on kirjoittanut Jon Ogden ja se on alun perin julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Krista Kora.

(Visited 96 times, 1 visits today)