Se ei ollut vain epätodennäköinen rakkaustarina, se oli mahdoton rakkaustarina. Nainen oli mormoni ja mies oli katolilainen. Nainen oli kihloissa, mies valmistautui ryhtymään papiksi.

Mutta kun 20-vuotias Gary J. Coleman katsoi Washington Staten yliopiston asuntonsa ikkunasta, hän tunsi outoa johdatusta, joka muutti hänen elämänsä suunnan.

Tien toisella puolella oli kaunis nainen, Judith ”Judy” England, joka asui yliopiston asunnossa vain muutaman lyhyen kuukauden. Gary ja Judy alkoivat jutella ja saivat selville, että he olivat kasvaneet pienillä paikkakunnilla vain 40 minuutin ajomatkan päässä toisistaan.

”Tässä olemme, hän on vain vajaan kymmenen metrin päässä toisen asunnon ikkunan ääressä ja minä katselen oman asuntoni ikkunasta. Henki sanoo: ’Tuosta tytöstä tulee vaimosi,’” vanhin Coleman muistelee.

Hartaana katolilaisena, joka pohti pappisseminaariin menemistä, Colemanilla oli jo epäilyksensä siitä olisiko elämä selibaatissa todella Jumalan suunnitelma lapsilleen. Mutta tämä ilmoitus yllätti Garyn. ”Minä vain mietin, mikä ihme tuo kuulemani viesti oli? Kuinka se olisi mahdollista?” Mutta hän toimi silti saamansa viestin mukaisesti ja pyysi Judya kävelylle kanssaan.

Nuo kaksi oppivat välittömästi toistensa erilaisista uskoista ja taustoista. Gary kasvoi hartaassa perheessä, joka oli nimetty Yakiman hiippakunnan vuoden katoliseksi perheeksi. Judy puolestaan oli syntynyt mormonivanhemmille, mutta käynyt lapsuutensa metodistikirkossa, sillä heidän kotikaupungissaan ei ollut mormoniseurakuntaa. Hän oli vasta vastikään instituutissa alkanut oppia mormonijuuristaan, mutta tiesi haluavansa solmia iankaikkisen avioliiton temppelissä.

Heidän erovaisuuksistaan huolimatta Garysta ja Judysta tuli ystäviä ja he opettivat toisilleen omista uskoistaan.

Uuden uskon löytäminen

”En voinut katsoakaan toista kirkkoa. Se oli syntiä,” vanhin Coleman kertoo. ”Elämässäni, urallani, nuoruudessani oli syntiä tutkia toisia kirkkoja.” Vaikka Gary halusi oppia Judyn uskonnosta, hänen oman uskonsa herättämät ristiriitaiset tunteet olivat liian voimakkaita.

Kunnes Gary huomasi Judyn ystävän, palanneen lähetyssaarnaajan, opettavan kampuksella. Kurssin nimi oli ”Mormonien näkemys elämästä ja kuolemasta”. Gary seisoi luokkahuoneen ulkopuolella, hänen kasvatuksensa ja tämän uuden halun oppia evankeliumista riidellessä keskenään. ”Kävelin edestakaisin ja lopulta astuin huoneeseen,” vanhin Coleman kertoo. Silloin hän kuuli John Madsenin opettavan pelastussuunnitelmasta.

Gary muistaa taululle piirretyn hahmotelman ja tunteet, joita noiden kuvien merkitysten oppiminen hänessä herätti. Vuosi myöhemmin Gary sai Mormonin kirjan, johon oli merkattu muutamia kohtia, jotka ”johdattaisivat henkilön kirjan läpi Moronin todistukseen: ’kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta’ ja niin tein,” vanhin Coleman muistelee. ”Vain 87 jakeen ja rukouksen jälkeen sain todistukseni.”

Tuon kokemuksen jälkeen Gary kiirehti instituuttiin ja tapasi John Madsenin, josta oli tullut hänelle hyvä ystävä ja opettaja. ”Sanoin: ’haluan liittyä kirkkoosi.’ Hän vastasi: ’Et voi. Et ole käynyt läpi opetuksia.’ Minä sanoin: ’Kyllä voin. Kävin juuri läpi yhden.’ Hän vastasi: ’Ei, sinun täytyy käydä läpi kaikki opetukset,’” vanhin Coleman muistelee. ”’No, kuka niitä opettaa?’ ’Lähetyssaarnaajat.’ ’Etsitkö heidät käsiisi, sillä haluan käydä läpi nuo opetukset liittyäkseni kirkkoon?’”

Judy muistaa kuinka nopeasti tämä muutos tapahtui, ”Hän tuli eräs viikonloppu Spokaneen, jossa opetin koulussa ja hän sanoi: ’En voi tutkia kirkkoa enää. Jos jatkan tätä, se on kuolemansynti minulle.’”

”Joten hän lähti, mutta muutaman päivän päästä hän soitti ja kertoi tapaavansa lähetyssaarnaajia. Sitten hän tuli jälleen viikonloppuna Spokaneen ja avatessani oven hänellä oli puku päällään ja hän loisti valoa. Minä kysyin: ’Milloin sinut kastetaan?’ ja hän vastasi: ’Kolmen viikon päästä.’ Ja niin hänet kastettiin eikä hän ole sen koomin katsonut taakseen.

Gary Coleman otti kaiken uskonsa palon ja katolista kirkkoa kohtaan tuntemansa omistautuneisuuden ja kanavoi sen tähän uuteen uskoon.

”Hän oli kanssani kastetilaisuudessani,” Gary kertoo Judysta. ”Silloin pyysin häntä menemään naimisiin kanssani, kun nyt olin jäsen, ja hän vastasi: ’Kyllä, jos viet minut temppeliin.’ En tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta vastasin myöntävästi. Ja niin me sitten teimme.”

Perheelleen kertominen

”Hyvä ja vakaa katolinen perhe, itse asiassa, hiippakuntamme vuoden katolinen perhe, pirstoutuisi sirpaleiksi, jos yksi heidän pojistaan tai veljistään jättäisi katolisen kirkon,” vanhin Coleman kertoo. ”Oli erittäin vaikeaa päästä takaisin heidän hyväksyntänsä ja rakkautensa piiriin, sillä he ajattelivat minun todella loukanneen heitä.”

Mutta tuo loukkaus avasi uuden oven ymmärrykselle Colemanin perheessä. Vain puolitoista päivää kasteensa jälkeen Gary näki veljensä Washington Staten yliopiston kampuksella. ”Hän katsoi minua ja kysyi: ’Teitkö sen?’ Vastasin: ’Tein.’ ’Miltä sinusta tuntuu?’ Vastasin: ’Minusta tuntuu hyvältä.’” Mitä hänen veljensä sanoi seuraavaksi todella hämmästytti Garya. ”’No, Gary, olet isoveljeni ja tiedän, ettet olisi tullut kastetuksi, jos et uskoisi sen olevan oikein.’” Vain kolme kuukautta tuon keskustelun jälkeen Gary oli veljensä kanssa, kun hänetkin kastettiin. Vaikka heidän vanhempansa pysyivät hartaina katolisina, kahdeksan vuotta myöhemmin myös Garyn sisko perheineen liittyi kirkkoon.

”Jonkun on aloitettava tuo perheitä iankaikkisesti siunaava prosessi,” vanhin Coleman sanoo. ”Teen parhaillaan temppelityötä ja sukututkimustyötä tuhansien esivanhempieni puolesta. Jonkun on oltava perheessä ensimmäinen. Meidän perheessämme se olin minä. Oli hyviä aikoja, kuten voitte kuvitella. Mutta myös kamppailut olivat hyvin todellisia. Voitte kuvitella kuinka vastapuoli hyökkää uutta käännynnäistä kohtaan. He hukuttavat sinut antimormonikirjallisuuteen; he haluavat musertaa sinut vain sen vuoksi, mitä teit. Ne ovat vaikeita aikoja – tiedän sen. Olen kokenut sen, joten kun kutsun ihmisiä kokemaan tämän, tiedän sillä olevan hintansa.”

Johtavaksi auktoriteetiksi kutsuminen

Vain muutama vuosi kasteensa jälkeen, Gary Coleman asetettiin seitsenkymmeneksi vaarnassaan. ”Noihin aikoihin jokaisessa vaarnassa oli seitsenkymmeniä. Ja 60-luvulla seitsenkymmenet olivat kirkon paikallisia lähetyssaarnaajia,” vanhin Coleman kertoo. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin Washington Staten lähetyskentän johtokuntaan. Koko kirkossa oloaikanaan hän on palvellut viiden lähetyskentän johtokunnassa, kolme kertaa lähetysjohtajana (Kalifornia, Arcadia – kolme vuotta; New York, Rochester – kolme kuukautta; Jamaika – yhden kuukauden). ”Lähetystyö, tämä on minun elämäni,” vanhin Coleman sanoo. Hänen 28 vuotta kestänyt uransa seminaarissa ja instituutissa oli olennainen tekijä evankeliumin oppimisessa ja opettamisessa.

Vuonna 1992 Gary Coleman kutsuttiin palvelemaan kirkon seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä, samassa konferenssikokouksessa kuin hänen hyvä ystävänsä John Madsenkin. ”Me olemme ainoat miehet Joseph Smithin aikojen jälkeen, joista toinen kastoi toisen ja joista sitten tuli johtavia auktoriteetteja samassa konferenssissa,” vanhin Coleman kertoo.

Lähetystyö jatkui hänen uuden tehtävänsä myötä. ”Olemme Judyn kanssa tehneet 135 lähetyskenttäkiertuetta. Sitä me rakastamme,” vanhin Coleman sanoo. Mutta näiden uusien lähetystyökokemusten kautta tuli uusia oppimismahdollisuuksia. ”Huhtikuussa 1993, oltuani koorumin jäsen noin seitsemän tai kahdeksan kuukautta, presidentti Hinckley sanoi minulle: ’Vanhin, puhutko espanjaa?’ ’Ei, en puhu, presidentti.’ ’No, sitten sinun on paras opetella.’ Se oli ensikosketuksemme siihen, että tulisimme palvelemaan seuraavasta 19 vuodesta 10 espanjankielisten alueiden johtokunnissa,” vanhin Coleman muistelee.

Evankeliumin jakaminen

Espanjan opetteleminen avasi vain uusia ovia vanhin Colemanille jakaa evankeliumia, mukaan lukien kuusi kirjaa, jotka hän on kirjoittanut jakaakseen uskonsa ja matkansa käännynnäisenä. Sekä espanjaksi että englanniksi painetut kirjat keskittyvät kääntymyksen matkaan, jäsenlähetystyöhön ja evankeliumin iloon. Hänen viimeisin kirjansa, ”Yes. Mormons Are Christian: How a Devoted Catholic Discovered the Restored Gospel of Jesus Christ” (”Kyllä, mormonit ovat kristittyjä: Kuinka harras katolilainen löysi Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin”), kertoo vanhin Colemanin omasta hengellisestä matkasta, tarjoten lähetystyöhön lisätyökalun, joka opettaa ihmisille heidän tarkoituksestaan maan päällä ja heidän jumalallisesta tarkoitusperästään Jumalan lapsina.

”Niiden, joilla on todistus uskosta, tulee vain jakaa se,” vanhin Coleman sanoo. ”Se on ainoa asia, minkä minä olen koskaan tehnyt – kutsunut ihmisiä näkemään, mitä meillä on.”

Hänen uniikki näkökulmansa ja taustansa johdattivat hänet puhumaan vuoden 2007 huhtikuun yleiskonferenssissa yleisestä kysymyksestä: “Ovatko mormonit kristittyjä?” Tämä puhe sovitettiin myöhemmin kirkon ensimmäiseen viralliseen Mormon messageen (”mormoniviesti”), selventäen mormonien uskomuksia voimallisin tavoin.

Nyt, täysinpalvelleena johtavana auktoriteettina, vanhin Coleman jatkaa sen tekemistä, mitä hän on tehnyt aina kirkkoon liittymisestään asti; hän jakaa rakastamaansa evankeliumia.

”Ihmiset kysyvät minulta ’mitä te nyt teette, kun miehesi on täysinpalvellut johtava auktoriteetti?’ ja minä vastaan: ’Samaa mitä olemme aina tehneet, käännymme ihmisten puoleen,’” Judy kertoo. ”Ei ole väliä ovatko he kirkossa, kirkon ulkopuolella vai epäileviä jäseniä. Elämässämme on paljon ihmisiä ja Herra jatkaa heidän tuomistaan elämäämme.”

Täydellinen esimerkki tästä oli tapaus, jolloin vanhin Coleman, ollessaan illallisella ystäviensä kanssa, hyppäsi ylös esitelläkseen itsensä ja onnitellakseen palannutta lähetyssaarnaajaa, jonka hän näki saapuvan ravintolaan. Yksi heidän ystävistään kääntyi Judyn puoleen ja sanoi: ”Hän ei ole koskaan vapaalla, se on hänen sydämessään.” Judy kertoo: ”Se on täydellisin kuvaus, jonka osaan kuvitella, mitä tulee mieheni lähetystyöhenkeen.”

Mutta mikään tästä ei olisi mahdollista ilman tuota yhtä sunnuntaita, jolloin Gary Coleman näki Judy Englandin asuntonsa ikkunasta. ”Hän ei kertonut minulle tuosta hengellisestä johdatuksesta, jota hän tunsi nähdessään minut ensimmäisen kerran, ennen kuin olimme menneet naimisiin – mikä on mielestäni tärkeää – mutta minusta tuntuu, että jos tuota ilmoitusta ei olisi tapahtunut, suhteemme ei olisi edennyt mihinkään. Kumpikaan ei olisi uskaltautunut toisen reviirille.” Mutta tuo yksi hetki oli käänteentekevä vanhin Colemanin elämässä

”Kaikki mitä olen tehnyt on seurausta siitä, että Herra toi elämääni Judy Englandin evankeliuminsa kanssa,” vanhin Coleman sanoo. ”Sitten meidän oli mahdollista jakaa evankeliumia avioliitossamme ja perheessämme. En siis ota lainkaan kunniaa tästä, uskon Herran auttaneen meitä. Tiedän Herran auttaneen meitä ja minusta tuntuu, että vaimoni on aivan yhtä paljon osa tätä kuin minä, sillä mitään ei olisi tapahtunut ilman häntä.”

 

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Danielle B. Wagner ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”How a Man Preparing to Become a Priest Became a Mormon General Authority”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company