Luulenpa, että jos kysyisit ystäviltäsi tai naapureiltasi, ovatko he suvaitsevaisia, saisit luultavimmin myöntävän vastauksen ja mahdollisesti vielä selityksen, miksi he ajattelevat niin. Vaikuttaa siltä, että nykypäivänä kaikki väittävät olevansa suvaitsevaisia, olivatpa he poliittisesti oikeistoa tai vasemmistoa, olivatpa he kirkossa käyviä tai ajattelivatpa he uskonnon olevan vain ihmiskunnan vastaus kuolevaisuuden arvoitukseen.

On suorastaan häpeällistä tulla leimatuksi suvaitsemattomaksi tässä valveutuneessa nyky-yhteiskunnassamme. Tällaista sosiaalista rikollista usein kuvataan hyvinkin voimakkain sanoin, kuten vihaaja, tietämätön tai jopa jotain paljon pahempaa. Kun tuomarit ja lainvalvojat ovat kerran langettaneet tuomionsa, on tätä leimaa hyvin vaikea pyyhkiä pois. Niinpä ihmiset ovat hyvin varovaisia, etteivät he tartuttaisi itseensä tämän tapaista sosiaalista ruttoa. Tunnen aivan liian monta ihmistä, jotka valitsevat pysyä vaiti sosiaalisissa ja poliittisissa kysymyksissä sen sijaan, että ottaisivat riskin tulla leimatuksi suvaitsemattomaksi. Valitettavasti tämä ihmisten toimimattomuus luo pohjan äänekkäämmille vähemmistöille tulkita vaikeneminen myöntymisen merkkinä ja näin ollen vallata itselleen tilaa hiljaisilta keskitien kulkijoilta.

Vanhin Marion G. Romney, puhuessaan BYU:n opiskelijoille 1955, teki huomion, ja kenties jopa profetoi, julistaessaan: ”Joukossamme on niitä, jotka yrittävät palvella Herraa, loukkaamatta paholaista.” Mielestäni tämä on ajankohtaisempaa tänä päivänä, kuin hänen puhuessaan nuo varoittavat sanat 60 vuotta sitten. Tämä tuntuu olevan tämän nousevan sukupolven haaste. Monet pohtivat, voivatko he palvella Jumalaa, seurata Hänen oppiaan ja pysyä suvaitsevina niitä kohtaan, joiden mielipiteet saattavat poiketa täysin heidän omistaan.

Kuinka sitten sosiaalisesti valveutunut ja myötätuntoinen myöhempien aikojen pyhä käsittelee halua rakastaa lähimmäistään sellaisena kuin hän on ja osoittaa suvaitsevaisuutta ja samalla pitää kiinni opista, joka voi olla ristiriidassa muuttuvien sääntöjen ja sosiaalisten normien kanssa? Kuinka joku selviää tästä tulematta leimatuksi suvaitsemattomaksi? Onko se edes mahdollista?

Karu totuus on, että me kaikki jäämme kauas täydellisyydestä tässä suvaitsevaisuuspelissä. Me kaikki lankeamme ansaan. Määrittelen tämän ansan seuraavasti: ”Olen suvaitsevainen kaikkia kohtaan, paitsi niitä, joiden huomaan olevan suvaitsemattomia, sillä olen oikeutettu olemaan suvaitsematon heitä kohtaan, koska he ovat suvaitsemattomia muita kohtaan”… näin tullen juuri siksi, mitä kammoksun – suvaitsemattomaksi.

1940-luvulla opettaja kysyi äidiltäni ja hänen luokkatovereiltaan, olivatko he, opiskelijat, ennakkoluuloisia mitään tiettyä rotua tai uskoa kohtaan. He kävivät läpi listaa ajalleen tyypillisistä ennakkoluuloista. Opiskelijat vakuuttivat, ettei heillä ollut ennakkoasenteita, kunnes opettaja kysyi heidän mielipidettään varakkaista ihmisistä. Äitini vastasi heidän olevan laman lapsia, eikä rikkaita siksi ajateltu lämmöllä. Tämä muutti keskustelun luonteen. Hän kertoi sen olleen käänteentekevä hetki ja tärkeä opetus siitä, kuinka jokaisella meistä on ennakkoluuloja, emmekä välttämättä ole niin suvaitsevaisia kuin kuvittelemme.

En usko meidän tietoisesti ajattelevan tällä tavoin, mutta olen huomannut meidän kaikkien lankeavan tähän ansaan. Vaatii paljon työtä ja energiaa vakuuttaa itsemme ja muut suvaitsevaisesta luonnostamme. Ehkä suurin haasteemme on, kuinka määrittelemme suvaitsevaisuuden. Monet olettavat hyväksymisen ja suvaitsemisen olevan synonyymeja. Sitä ne eivät ole.

Suvaitseminen tarkoittaa, että ”osoittaa halukkuutta antaa sellaisten mielipiteiden tai käytöksen, joista ei välttämättä ole samaa mieltä, esiintyä” (engl. Google dictionary) tai ”kyky pysyä erossa tai sietää jotakin epämiellyttävää” (engl. Merriam-Webster).

Meidän ei tarvitse hyväksyä tai täysin omaksua toisen elämäntapaa ollaksemme suvaitsevaisia, mutta meidän täytyy löytää tie sietää ja olla kohtelias. Muuten lankeamme kuoppaan, joka erottaa perheet ja yhteiskunnan.

Minä olen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. En odota kaikkien ymmärtävän jäsenyyttäni kirkossa tai edes uskoani siihen, että Jeesus on Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, mutta toivoisin, etteivät he karta minua, ota pois kansalaisoikeuksiani tai polta uskonnollisia kirjojani. Toivoisin, etteivät he pilkkaisi minun uskoani vaan olisivat halukkaita arvostelemaan minua itsenäni eikä vain käsitystään minusta. Riittää kun katsoo julkaisuja sosiaalisessa mediassa, niin ymmärtää, etteivät toiveeni aina pohjaa täysin todellisuuteen. Lisäksi toivon, että niillä, joilla on hyvinkin erilainen näkökulma kuin minulla, voisi olla sama etuoikeus.

Minua usein huolettavat ihmiset, jotka lukevat, katsovat tai kuuntelevat vain sellaista aineistoa, joka tukee heidän omia mielipiteitään. Sosiaalinen media on pullollaan 30 sekunnin klippejä ja kuvia, jotka asettavat jokaisen poliitikon, uskonnollisen ihmisen ja ateistin sopivan kapeaan laatikkoon. Tämä vain lisää bensaa suvaitsemattomuuden liekkeihin. Puolitotuudet ja suuremmista kokonaisuuksista leikatut pätkät on suunniteltu kuohuttamaan tunteita, mutta ne eivät yleensä tuo esiin sosiaalisten, poliittisten ja hengellisten kysymysten monimutkaisuutta.

Olen huolissani, että liian monet tekevät hätäisiä johtopäätöksiä, perustuen rajalliseen informaatioon ja sitten leimaavat suvaitsemattomiksi, tavoittamattomiksi tai tietämättömiksi kaikki, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan, sillä ”faktathan ovat ilmiselvät”. Kriittinen ajattelu alkaa hakemalla ensikäden tietoa, minkä jälkeen täytyy varmistaa, että ymmärtää laajemman asiayhteyden, jossa kyseinen mielipide on esitetty. Kuinka usein olemme langenneet siihen ansaan, että koska asia on esitetty mediassa, on sen oltava oikeaa tietoa?

people 47Kanavan vaihtaminen silloin tällöin auttaa meitä ymmärtämään, kuinka toiset näkevät saman ongelman tai puheenaiheen. Se ei välttämättä muuta mielipidettämme ja saattaa jopa vahvistaa omaa näkemystämme, mutta se auttaa meitä ymmärtämään vastapuolen syitä näkökulmaansa.

Miksi on yhä vaikeampaa olla samaa mieltä siitä, että on eri mieltä? Meidän täytyy löytää parempia keinoja tehdä yhteistyötä. Ihmiset, jotka eivät usko samoin kuin minä, toivovat samaa kunnioitusta omalle uskolleen kuin minä, mutta myös tuntevat pettymystä lukiessaan omien näkemystensä vastaisia kommentteja sosiaalisessa mediassa ja blogimaailmassa.

Minua huolettaa, että liian monet meistä menevät lankaan lukiessaan tunteilla ladattuja tarinoita ja julkaisuja niiltä, jotka haluavat päättäväisesti saada kaikesta aikaan ”me vs. ne” -väittelyn. Näen sosiaalisessa mediassa lyhennettyjä yhteenvetoja ”todisteista” ja pidemmistä keskusteluista leikattuja klippejä, joita esitetään täsmällisinä poliittisina ja teologisina totuuksina.

Monet näistä julkaisuista ovat tehokkaita kuohuttamaan tunteita, mutta usein sulkevat pois sivistyneen keskustelun, sillä ne ovat vahvasti kahtia jakavia. Sosiaalinen media näyttää ruokkivan tätä trendiä. Kenties me rohkaistumme enemmän, kun istumme ruudun takana eikä meidän tarvitse kohdata vastapuolta kasvotusten.

Olen vakuuttunut, ettei enenemmistö ihmiskunnasta ajattele tällä tavoin, mutta monet pysyvät vaiti, peläten suvaitsemattomuuden leimaa. Useimmat tuntemani rauhantekijät vain pysyttelevät erossa riidoista.

Kysyn jatkuvasti itseltäni, kuinka meillä voi olla niin monia suvaitsevaisia ihmisiä, vaikka olemme kiihtyvää vauhtia muuttumassa suvaitsemattomaksi yhteiskunnaksi? Mikä rooli poliittisella korrektiudella on tässä kaikessa?

”Suvaitsevaisuuden armeijan” avarakatseiset jäsenet ovat kaksinkertaistaneet ponnistelunsa tuhotakseen kaiken suvaitsemattomaksi päätetyn. Olen asunut paikoissa, joissa lasteni ”talvijuhla” on täytetty loputtomalla laululla lumesta, lumihiutaleista ja lumihenkilöistä, ettei vain loukattaisi ketään sekoittamalla kirkkoa ja valtiovaltaa. Olkaamme rehellisiä, lauluja lumesta voi kuunnella vain tietyn määrän, ennen kuin ne alkavat tulla korvista ulos. Pyrkimyksemme suvaitsevaisuuteen tappaa rikkaan kulttuurimme ja myy värikkäät perinteemme vaihtokaupassa harmaaseen samanlaisuuteen. En tiedä teistä, mutta minä olen innoissani lasteni saadessa kokea monien eri uskontojen ja kulttuurien rikkauden. Pelkäämmekö leimautumista niin pahoin, että annamme ennemmin tuhota kulttuurin kokonaisuudessaan?

 jesus-christ-good-shepherd-1402875-wallpaper

Kaikkea muuta tärkeämpi ja kiistatta vaikein kysymys on, kuinka me kristittyinä voimme olla samaa mieltä siitä, että olemme eri mieltä, niiden kanssa, joilla on meidän näkemyksistämme eroavat mielipiteet, ja opimme tulemaan toimeen yhdessä, kun vaakalaudalla ovat lait ja periaatteelliset näkemykset? Kuinka voimme ojentaa rakastavan toveruuden ja suvaitsevaisuuden käden hyväksymättä omien periaatteidemme vastaista käytöstä ja vaarantamatta omia perusarvojamme?

Olen oppinut paljon tämän asian tiimoilta Jeesuksen innoittamana, sillä hän opetti, että pitäessämme rakkautta eteenpäin ajavana voimanamme, voimme löytää monia keinoja selvittääksemme erimielisyytemme.

Olen vakuuttunut, että avain suvaitsevaisuuteen, ja samalla Jumalan palvelemiseen ja Hänen käskyjensä kunnioittamiseen, löytyy käskystä rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäisiämme kuten itseämme. Kun osoitamme syvää ja vilpitöntä rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, he keskittyvät meidän rakastavaan suhteeseemme, vaikka he tietävät, ettemme hyväksy heidän käytöstään.

People 127Tämän sanottuani, on vaikea rakastaa sellaista, jota emme ole palvelleet. Lähetysjohtajana opin rakastamaan jokaista 605 lähetyssaarnaaja, joiden kanssa tein töitä, sillä palvelin heitä, rukoilin heidän kanssaan, kuuntelin heitä, itkin heidän kanssaan, nauroin heidän kanssaan ja tiesin paljon heidän vaikeuksistaan ja ominaispiirteistään. Pidimme säännöllisesti yhteyttä, henkilökohtaisesti. Kykymme rakastaa toisia ja tulla suvaitsevammaksi kasvaa, kun ymmärrämme meitä vastapäätä istuvasta henkilöstä kuka, mitä, missä, miksi ja kuinka.

Suvaitsevaisuus ja ymmärrys kasvavat palvellessamme toisiamme. Joskus suurimmat voittomme tulevat palvellessamme lähimmäisistämme häntä, jota ymmärrämme vähiten. Näyttää siltä, että me yhteiskuntana olemme unohtaneet, kuinka auttaa toinen toistamme, naapureina ja yhteisöissä.

Nautimme teollisuuden ja teknologian läpimurtojen tuomista hyödyistä: tuotannon kasvusta, paremmasta terveydenhuollosta, tehokkuudesta ja vakiintuneesta hyvinvoinnista, joten on ironista, että huippunopeista kommunikaatiomenetelmistä huolimatta tiedämme naapureistamme vähemmän kuin koskaan ennen.

Yksilöinä olemme hiljalleen vieraantuneet valmiudesta liata kätemme vaihtaessamme tuntemattoman rengasta tien pientareella tai pyyhkiä kyyneleet naapurimme poskilta. Auttamisesta on tullut hyvin hygieenista. Todennäköisesti annamme ennemmin rahaa, lähetämme sähköpostia tai osoitamme tukemme sosiaalisessa mediassa, kuin sitoudumme antamaan aikaamme ja fyysisesti ojentamaan kätemme. Valitettavasti, sen oikean fyysisen kädet likaavan palvelutyön kautta opimme rakastamaan lähimmäistämme.

Olen keskustellut satojen lähetystyöstä palanneiden kanssa, jotka kokivat heidän kykynsä rakastaa kanssaihmistään kasvaneen huomattavasti heidän palvellessaan. Lähetyskentällä he tarjosivat hengellistä, henkistä ja fyysistä apua monenlaisille ihmisille monista eri paikoista ja kulttuureista, mutta palattuaan kotiin heillä oli vaikeuksia löytää merkityksellistä palvelutyötä. Olen varma, että teistä eri vapaaehtoisjärjestöissä ja asevoimissa palvelleet voivat kertoa samanlaisista kokemuksista ja tunteista.

Minulla on ollut kaksi ihmistä elämässäni, joita rakastan suuresti, vaikka olemmekin eri mieltä politiikasta ja teologiasta. Löysimme keskinäisen yhteyden heidän palvellessaan minua ollessani vaikeuksieni kanssa kamppaileva teini-ikäinen. He olivat minulle mentoreita rakkaudessa, myötätunnossa ja palvelutyössä. He olivat selvästi ymmärtäneet, mitä kohdassa 1. Joh. 4:19 puhutaan Vapahtajasta, ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” Tämä on mielestäni ensimmäinen ja tärkein askel kohti suvaitsemattomuuden muurien murtamista.

Jeesus eli voimakkaan uskonnollisen suvaitsemattomuuden aikana, silti hän kehoitti seuraajiaan keskittämään pyrkimyksensä muutokseen, joka lähtee sisältäpäin. Hän muistutti heitä, että opetuslapseus vaatii heidän rakastavan Jumalaa ja rakastavan heidän lähimmäisiään kuten itseään. Hän sanoi kaikkien muiden lakien riippuvan näistä kahdesta käskystä. Hän jopa kehoitti opetuslapsiaan kantamaan vainoojiensa taakkoja ylimääräisen virstan, näin kaksinkertaistaen lain vaatimuksen. Tämä pyhä tehtävä pätee tänäkin päivänä.

People 148Jeesus pyysi seuraajiaan tekemään henkilökohtaisia muutoksia ja ottamaan vastaan voimakasta, mutta vapauttavaa oppia siitä, kuinka kohdella niitä, jotka ovat mielestämme suvaitsemattomia meitä kohtaan. Hän sanoi: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi” (Matt. 6:14). Saadakseen anteeksi tulee antaa anteeksi. Kenties tämä oli syynä, mikseivät monetkaan palanneet toisena päivänä kuuntelemaan Jeesuksen opetusta, joka tänä päivänä tunnetaan nimellä Vuorisaarna. Kenties he olivat niin keskittyneitä vaatimuksiin oikeuksistaan, että se jätti varjoonsa halukkuuden ymmärtää heidän omat tarkoitusperänsä suvaitsevaisuuden suhteen.

Lisää vahvaa oppia Vapahtajalta: ”Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” (Matt. 5: 38-44).

Eikö tämä olekin todellinen kristillisen suvaitsevaisuuden testi? Suvaitsevaisuus alkaa ja päättyy meidän kykyymme rakastaa toisia. Se ei välttämättä muuta toisten sydämiä, mutta se varmasti muuttaa meidän sydämemme paremmaksi ja todistaa toisille kristillisestä opetuslapseudestamme ja pyrkimyksestämme olla suvaitsevampi ja hyväntahtoisempi ihminen.

Lisää rohkaisun sanoja Jeesukselta: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen” (Matt. 5:9). Kuinka pärjäämme tällä saralla? Etsimmekö mahdollisuuksia toimia rauhantekijöinä vai olemmeko omien oikeuksiemme vaatimusten sokaisemia?

Loppujen lopuksi kykymme rakastaa ja palvella erottaa meidät maailman kaaoksesta ja surkeudesta. Uskon suvaitsevaisuuden kaavan olevan yksinkertainen: me opimme rakastamaan niitä, joita palvelemme ja me opimme suvaitsemaan niitä, joita rakastamme. Kaiken muun kattava tieto jumalallisesta alkuperästämme, jumalallisesta tarkoituksestamme ja jumalallisesta päämäärästämme, tulisi motivoida meitä toimimaan paremmin palvellessamme lähimmäisiämme – lähimmäisiämme, joiden Jeesus opetti olevan puolituttuja ja tuntemattomia. Suvaitsevaisuutemme luulisi kasvavan, kun oivallamme sen äärimmäisen tärkeän opin, että me kaikki olemme saman Jumalan poikia ja tyttäriä.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu sivulla ldsmag.com ja sen on kirjoittanut James Perry. Artikkelin on kääntänyt Tanja Robinson.

(Visited 39 times, 1 visits today)