Ihmiset ovat aina rakentaneet valtarakennelmia. Pappeus käsitteenä on sotkeutunut näihin kiistoihin niin kauan kuin ihminen on siihen voinut takertua saadakseen pönkitystä omalle asialleen.

Pappeuden malli on vääristelty sekularisoituneissa yhteisöissä tarkoittamaan erityistä oikeutusta johtaa, määrätä, alistaa, olla toisten opettaja ja väheksyä kaikkia “alempia” elämänmuotoja, kuten pappeudettomia miehiä ja erityisesti naisia. Kristuksen kirkossakin ihmiset soveltavat ikuisia periaatteita oman ymmärryksensä ja aikansa ja kulttuurinsa mukaan. Naiselle ja miehelle yhteisöllisesti annetut roolit voivat muuttua rajustikin, mutta Jumalan suunnitelmassa on kuitenkin elementtejä, jotka eivät muutu vallitsevan filosofisen trendin sanelemana.

Tämän päivän tasa-arvoa ja erilaisuuden suvaitsemista korostava haara on omaksunut arvoja, joita Kristuksen evankeliumi on aina opettanut. Kuitenkin näiden arvojen soveltaminen ei välttämättä näyttäydy samalla tavalla Herran ja ihmisen näkökulmasta. “Minun tieni eivät ole teidän teitänne”, sanoo maailman Luoja. Jos me koemme olevamme niin paljon viisaampia kuin edeltäjämme, kuinka voimme kuvitella nyt saavuttaneemme täyden ymmärryksen tässäkään asiassa? Taivaallisella Isällä on täydellinen tieto siitä, mikä on iankaikkinen luonteemme ja mitkä ovat mahdollisuutemme. Hän voi auttaa meitä. Hän ei katsele varjoja luolan seinällä, vaan näkee kaiken täydessä valossa.

 

Herra ei koskaan tarkoittanut pappeutta vallanvälineeksi

Törmään kahdenlaisiin hyvin kärjistettyihin argumentteihin naisista ja pappeudesta. Yksi sanoo, että näin on aina tehty, joten on jumalanpilkkaa puhua naispappeudesta. Toinen paheksuu naista alentavaa arkaaista patriarkallisuutta ja vaatii pappeuden tasa-arvoistamista heti. Minusta molemmat ovat eksyneet jäljiltä. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa pappeus on etuoikeus kaikille kelvollisille miehille, mutta myös velvollisuus ja vastuu, jonka vastaanottaminen on oleellinen osa opetuslapseutta. Pappeutta toki käytetään kirkon järjestyksen ylläpitämisessä, mutta Herran tarkoittamassa järjestyksessä se ei ole koskaan ollut vallanväline. Hän onkin aina tuominnut pappeuden käyttämisen oman edun tai yhteiskunnallisen aseman saavuttamiseksi. Joseph Smith opetti pappeudesta näin:

“Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella. – – Edelleen sisimpäsi olkoon täynnä rakkautta kaikkia ihmisiä ja uskon huonekuntaa kohtaan, ja hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja pappeuden oppi laskeutuu sieluusi kuin kaste taivaasta.” (OL121:41,45)

Ihmisen luonteeseen kuuluu kuitenkin tärkeily ja itsensä korottaminen. “Olemme oppineet murheellisesta kokemuksesta, että melkein kaikkien ihmisten luonnon ja taipumuksen mukaista on, että niin pian kuin he saavat vähän valtaa, kuten he kuvittelevat, he alkavat heti käyttää valtaa väärin. Sen tähden monet ovat kutsuttuja mutta harvat valittuja.” (OL 121:39-40) Näin ollen historian saatossa naisia on väärän pappeuden nimessä alennettu ja alistettu. Jotkut miehet vallanjanossaan ovat tarttuneet pappeuden ideaan ja oikeuttaneet sillä monenlaisia jumalattomuuksia, pieniä ja suuria, ja johtaneet harhaan kokonaisia aikakausia. Se on erityisen tuomittavaa Jumalan silmissä, koska pappeuden on tarkoitus olla palvelutehtävä. Kristus, suurin ylipappi, opetti kirkkonsa tulevia johtajia juuri ennen kuolemaansa: “Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.” (Matt. 20:26–27)

 

Tärkein läksy elämässä on oppia rakkautta

Jumala on antanut meille kaikille välineet iankaikkisen potentiaalimme saavuttamiseksi. Nainen on historiallisesti ollut asemassa, jossa hänen on ollut helppo keskittyä perheeseen ja yhteisön rakentamiseen. Miehillä on taas ollut erilainen mahdollisuus tavoitella urotekoja ja kunniaa, mikä iankaikkisuuden kannalta on aivan älyttömän vähäpätöistä. Herralle on tärkeintä, että opimme rakkautta.

Rakkaus tulee palvelemalla, oppitunti kerrallaan, kokemus kokemukselta, hiljaisesti. Sama jumalallisuuden voima, joka ilmenee pappeuden toimituksissa, ilmenee myös monissa muissa uskon ja rakkauden teoissa toistemme hyväksi. Näin ollen Jumala ei ole evännyt voimaansa tyttäriltään. Mutta kunnian saamisen ja aseman tavoittelun perusteella Herra ei jaa sitä naiselle pappeuden muodossa sen enempää kuin miehellekään. Tulevaisuus, Jumalan aikataulun mukaan, näyttää, mitä vielä opimme pappeudesta ja sen luonteesta ja sovelluksista.

Jopa myöhempien aikojen pyhinä olemme langenneet sankaripalvontaan ja helposti keskitymme epäolennaiseen ja haemme suuria henkilöitä suurine tekoineen. Valtaosa palautuksen profeetan, Joseph Smithin, suurta palvelutyötä oli pienten hiljaisten tekojen summa, ja tuossa kaikessa hänen rinnallaan seisoi Emma, kumppani, arvostettu neuvonantaja, erottamaton osa Josephin pappeustehtävää.

Kun pyhät olivat leiriytyneet Missourista pakonsa jälkeen suolle ja malariaepidemia puhkesi, monet kertovat profeetan, joka itsekin oli hyvin sairas, kulkeneen teltalta toiselle suorittaen pappeuden palvelutehtävää, siunaamassa ja parantamassa sairaita. Tämä työ ei peruspiirteiltään ollut mitään sen kummempaa, kuin mitä jokainen äiti ja lukemattomat naiset yhteisöjensä tavan mukaan tekivät jatkuvasti.

Juuri tässä piileekin yksi tuon koetuksen suurista opetuksista: pappeus on velvoite palvella ja laittaa syrjään oma mukavuutensa ja kunnianhimonsa ja siten antaa itsensä, aikansa ja huomionsa perheelle ja yhteisölle joka päivä. Vaikka ainakin tähän asti pappeus on ollut nimenomaan miesten käsissä, yksi pappeudenhaltija tarvitsee toista saadakseen omat toimituksensa ja liittonsa. Me olemme yksilöitä ja yksilöllisiä, mutta yksin meistä kukaan ei pelastu. Kaikkien on opittava riippuvaisuutensa toinen toisistaan ja oma velvoitteensa vuorostaan palvella.

 

Pappeuden tehtävä on tehdä miehistä isiä

Pappeus sitoo miehen siihen, mihin nainen on sidottu äitiyden kutsumuksessa. Äitiys on paljon enemmän kuin lasten synnyttämistä ja hoivaamista, vaikka näissä tehtävissä kiteytyy tärkeitä taivaallisia periaatteita. Kun Adam nimesi vaimonsa, vertaisensa kumppanin, hän sanoi: “Annan hänelle nimen Eeva, sillä hän on kaiken elävän äiti.” (KJV Genesis 3:20) Kaiken elävän: kasvien, karjan, lintujen, koko luomakunnan.

Ei tarvitse synnyttää lasta ollakseen äiti. Ei tarvitse edes olla maallisen käsityksen mukaan äidillinen tai potea vauvakuumetta. Jokaisen synnyttäneenkin naisen on otettava äitiys vastaan. Äitiys on asenne ja kutsumus, iankaikkinen näkökulma, jonka valaisemana ja valtuuttamana pyhien liittojen kautta (joiden saamisessa mies pappeuden kautta palvelee naista) nainen on tiellä kohti iankaikkisuuden korkeinta tarkoitusta: vanhemmuutta.

Pappeuden tehtävä on tehdä miehistä isiä. Pappeuden palvelutyö antaa mahdollisuuden samalla tavoin muokata asennetta ja ymmärtää vanhemmuuden kutsumus kuin äitiys opettaa naista. Jumala, suurin kaikista, nimeää itsensä Isäksi. Hän käyttää sitä kuten arvonimeä. Miksi äiti olisi rahtuakaan vähempiarvoinen nimitys?

Ei ole naista ilman miestä, eikä isää ilman äitiä.

 

Artikkelin on kirjoittanut Iida Mäkilä.

(Visited 170 times, 1 visits today)