”Millä todennäköisyydellä pysyt aktiivisena kirkossa seuraavan viiden vuoden ajan?”

Pala nousi kurkkuuni, sillä tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, etten nähnyt tulevaisuuttani kirkossa. En tiennyt, kuinka vastata ystävälleni, mutta jotenkin minusta tuntuu, että vaikenemiseni vastasi puolestani.

En koskaan kuvitellut, että voisin menettää todistukseni. Tämä on tarina siitä, kuinka menetin ja sitten löysin uudelleen todistukseni.

Kuukautta ennen kuolemaansa, presidentti Heber J. Grant rukoili: ”Oi Jumala, siunaa minua, etten menettäisi todistustani ja pysyisin uskollisena loppuun saakka!” Kirkon profeetta tiesi todistuksen kallisarvoisuuden ja kuinka hauras todistus voi olla. Toivon, että itsekin olisin ymmärtänyt sen.

 

Kuinka menetin todistukseni?

Uskonkriisini alkoi kouluprojektista. Päätimme kirjoittaa milleniaaleista ja uskonnosta, erityisemmin siitä näkökulmasta, kuinka monet milleniaalit lähtevät järjestetystä kirkosta. Projektia varten haastattelin useita kirkosta lähteneitä ihmisiä. Valmistautuakseni haastatteluihin etsin ja luin tarinoita ihmisistä, jotka olivat lähteneet kirkosta ja miksi he olivat lähteneet. Haastatteluni näiden ihmisten kanssa olivat yksiä pisimmistä haastatteluista, joita olen koskaan artikkelia varten tehnyt. Lähteminen kirkosta, jolle on omistanut koko elämänsä, ei ole mikään helppo päätös. Tunsin sen haastatellessani näitä ihmisiä. Näitä päätöksiä ei oltu tehty hetken mielijohteesta. Heidän päätöksensä lähteä kirkosta oli vaatinut paljon aikaa ja vaivaa. Heillä on hyvin vahvat tuntemukset tästä asiasta.

Haastateltavieni selittäessä syitään, miksi he olivat päättäneet lähteä kirkosta, epäilykset alkoivat itää mielessäni. Heillä oli joitain erinomaisia huomioita ja erittäin asianmukaisia kysymyksiä. Vaikka kuinka kovasti yritin romuttaa heidän syynsä lähteä kirkosta, jotkut niistä olivat todella järkeenkäypiä.

Ennen tätä kokemusta olin syyllistynyt tuomitsemaan ihmisiä, jotka olivat lähteneet kirkosta. Olen kuullut niin usein sanottavan, että ihmiset lähtevät kirkosta synnin vuoksi. He haluavat rikkoa käskyjä, olipa se sitten juominen tai esiaviollinen seksi. Uskoin, että ihmiset lähtevät kirkosta, koska he haluavat tehdä syntiä tai he eivät tee niitä tärkeimpiä asioita, kuten lue Mormonin kirjaa, rukoile ja käy kirkossa.

Jos opin edes yhden asian noista haastatteluista ja tutkimustyöstäni, niin sen, että jotkut ihmiset lähtevät kirkosta, sillä he haluavat tehdä syntiä tai ovat liian laiskoja noudattamaan edes peruskäskyjä. Mutta kuulin myös tarinoita, joissa ihmiset lähtivät kirkosta, vaikka he pitivät kaikki käskyt eikä heillä ollut halua lakata pitämästä käskyjä. Se järkytti minua.

Kun lopetin viimeisen haastattelupuheluni, minulle tuli todella outo tunne. En ollut varma uskoinko enää kirkkoon. Kuvittelin, että minulla oli järkähtämätön todistus, mutta se olikin kadonnut. Se oli poissa ja olin murtunut.

Seuraavien muutaman viikon aikana luulen oppineeni, mitä sana ”ahdistus” todella tarkoittaa. Olin hämmentynyt. Heräilin öisin mieleni laukatessa yrittäen löytää vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin ja epäilyksiin. Olin peloissani. Tuntui kuin kaikki, mitä olin aikaisemmin pitänyt varmana, olikin nyt poissa. Tiedäthän nuo listat, joita lapsena teimme? Lista, johon piti kirjoittaa viisi asiaa itsestämme. Minun listani yksi kohta oli aina ollut, että olen mormoni. Uskoni menettäminen tarkoitti oman identiteettini menettämistä.

 

Kuinka löysin todistukseni uudelleen?

Allokko, vuoristo ja auringonsäteet

Prosessi todistukseni uudelleen löytämiseksi ei ollut helppo. Itse asiassa, en sanoisi, että todistukseni on vieläkään takaisin samalla tasolla, jossa se ennen oli, mutta näiden seuraavien asioiden avulla selvisin uskonkriisistäni.

  • Älä lopeta Mormonin kirjan lukemista. Tämä oli minulle yllättävän vaikeaa. Saatoin avata Mormonin kirjan toivoen tuntevani rauhaa, mutta löysinkin vain lisää kysymyksiä ja epäilyksiä. Tästä huolimatta, tutkin sitä uskollisesti päivittäin ja nyt olen iloinen, että tein niin. Mormonin kirjassa on voimaa. Yksi puheista, jotka auttoivat minut läpi uskonkriisini, oli vanhin Hollandin Turvaa Sielulle (Safety for the Soul).
  • Etsi joku, jolle esittää kysymyksesi. Itse suosittelisin jotakuta, joka on sinua vanhempi tai jolla on pitkä historia kirkossa. On hyvin todennäköistä, että joku, joka on opiskellut ja tutkinut evankeliumia jo pitkän aikaa, on törmännyt samoihin kysymyksiin kuin sinä.
  • Ymmärrä, että toiset ovat ratkaisseet kysymykset, joita sinulla on ollut. En ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut ketään johtavaa auktoriteettia, mutta voisin kuvitella, että useimmat apostolit ovat käyneet läpi joitain niistä samoista kysymyksistä, joita monilla ihmisillä tänä päivänä on. He ovat omistaneet elämänsä evankeliumin tutkistelulle. He kohtaavat epäilyksiä ja silti löytävät keinoja tietää tämän olevan totta.
  • Tavoittele pappeuden valtuutta. Oli kaksi asiaa, joita en halunnut tehdä pyöritellessäni näitä kysymyksiä mielessäni: En halunnut tavata piispaani enkä halunnut saada pappeuden siunausta. Lopulta tein molemmat ja se todella auttoi.
  • Käy temppelissä. Temppeli on ainoa paikka, missä Saatana ei voi olla. On hyvä mennä sinne ja selvittää päätään. En voi luvata, että löydät sieltä kaikki vastauksesi, sillä minä en löytänyt omiani, mutta tuntui oikealta olla siellä.
  • Ympäröi itsesi hyvillä vaikutteilla. Usko minua; nettihakusi antavat elämääsi aivan riittävästi huonoja vaikutteita. Minä tapasin opiskella ystävieni kanssa aina iltaisin. Joillakin heistä ei ollut mitään käsitystä, mitä ajatuksia päässäni pyöri, mutta hyvien vaikutteiden ympäröimänä olemisella oli suuri voima.
  • Älä tunne syyllisyyttä. ”Kysymysten esittämisessä tai historiamme, oppimme ja käytäntöjemme tutkimisessa ei ole yhtikäs mitään väärää. Palautus alkoi siitä, kun Joseph Smith etsi vastauksia vilpittömiin kysymyksiinsä.” (Vanhin M. Russell Ballard)
  • Anna molemmille vastapuolille yhtä suuri painoarvo. Asia, joka todella auttoi minua, oli tasapainottaa aika, jonka käytin molempien vastapuolien perusteluiden lukemiseen. Luonnollisesti koin antimormoniaiheiset kirjoitukset usein hyvinkin mielenkiintoisina, sillä en ollut kuullut monistakaan niistä asioista aikaisemmin. Yritin kuitenkin aina tasapainottaa ne positiivisten kirjoitusten kanssa ja se auttoi minua paljon.
  • On ihan okei, vaikkei tiedäkään. Minua aina hämmästyttää pienet lapset, jotka jakavat todistuksensa ja sanovat, että he tietävät kirkon olevan totta. Todistuksen ei tarvitse koostua ainoastaan asioista, joita ”minä tiedän”, se voi koostua myös asioista, joihin ”minä uskon”. Kristus käskee meitä uskomaan, ei tietämään.

Olen itse asiassa todella iloinen, että olen voinut käydä läpi tämän kokemuksen. Uskon, että tämä kirkko on totta ja uskon sen opetuksiin. Joskus jonkun asian uskominen vaatii uskoa. Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko. Uskon koettelemukset kasvattavat sitä ja lopulta joku päivä todistukseni tulee olemaan vahvempi kuin se on koskaan ollut.

(Yleensä tässä kohtaa pyydän lähettämään minulle sähköpostitse ajatuksia ja mietteitä. Mutta, jos sinulla on kysymyksiä tai epäilyksiä, kehotan sinua kääntymään pappeusjohtajiesi puoleen. He voivat auttaa sinua ja saada ilmoitusta koskien asioita, joita juuri sinun tarvitsee kuulla.)

 

Tämän artikkelin on kirjoittanut Lindsey Williams ja se on alun perin julkaistu MissionGeek.net-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 49 times, 1 visits today)