Ollaanpa rehellisiä. Meillä kaikilla on kysymyksiä, niin pieniä kuin suuriakin. Toiset on helppo heittää ilmoille, toiset vaativat rohkeutta kysyä. Tiedät kyllä mistä puhun, sillä sinullakin on niitä. Ne ovat niitä kysymyksiä, jotka käsittelevät uskoa.

Kun minulla on näitä kysymyksiä, on taipumukseni vaihtaa tutkimusvaihde päälle.

Olin joku aika sitten tapaamassa veljeäni ja hän kysyi, mitä kirjoja olin hiljattain lukenut.

”Olen enimmäkseen tutkinut Vanhaa testamenttia” vastasin.

Vastaukseni sai veljeni kulmakarvat nousemaan. Se ei ole genreltään tyypillisintä luettavaa minulle.

”Yksi päivä käsiini sattui kirja, joka käsitteli sitä, kuka kirjoitti ensimmäisen Mooseksen kirjan – olin koukussa. Raamatun tutkijat ovat opettaneet minulle enemmän Raamatusta kuin olisin koskaan voinut saada selville omine nokkineni.”

Vastaukseni täytyi vakuuttaa hänet siitä, että olin nyt varsinainen Raamatun asiantuntija, sillä hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi.

”Minulla on kysymys”, hän uskaltautui sanomaan.

”Luuletko, että koko maapallon kattava tulva todella tapahtui?” hän kysyi, samalla piirtäen käsillään ilmaan maapallon.

”Hetkinen, tee tuo uudestaan”, vastasin nopeasti.

Tällä kertaa hänen kätensä pysyivät paikallaan hänen toistaessaan kysymyksensä.

”Ei, vaan kysy uudestaan käyttäen käsiäsi samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.”

Hänen toistettuaan käsiensäkin liikkeen, kysyin häneltä yksinkertaisen kysymyksen: ”Eikö maailma ollut litteä vuoteen 1492 asti, jolloin Kolumbus seilasi yli sinisen meren?”

Veljeni nauroi.

”Sillä on paljoltikin väliä, kun ajattelet asiaa raamatun kertojien näkökulmasta, vai mitä?”

Näin veljessäni puolen, jota en ollut ennen nähnyt. Nolona hän myönsi pyöritelleensä tätä ja muita kysymyksiä, enimmäkseen kirkon historiaan liittyen, mielessään lähes 40 vuoden ajan. Olisipa ollut mahtavaa käydä tämä keskustelu vuosia aiemmin. Toisaalta, mitä lähteitä olisin hänelle osoittanut edes viisi vuotta sitten? Ei ollut kuvia näkijäkivistä tai Evankeliuminaiheita -kirjoitelmia.

Mitä teet kysymyksilläsi?

Veljelleni nämä kysymykset olivat vain osa hänen normaalia taustahälyään eivätkä ne häirinneet häntä sen suuremmin. Mutta toisille tämäntyyppiset kysymykset voivat olla suurikin häiriötekijä. Ja kulttuurissa, jossa olemme tottuneet tiedon olevan välittömästi käsillämme, ihmiset usein kääntyvät internetin puoleen löytääkseen vastauksia.

Niin minun nuoret aikuiseni tekivät. Ja kuten monet, he hämääntyivät löytämistään seikoista, jotka olivat ristiriidassa tuntemansa kirkon historian ja evankeliumin aiheiden kanssa. Kohdattuaan tätä uutta tietoa esimerkiksi perheen yhteisen tutkiskelun ja kirkon tukemien ohjelmien kaltaisen huolehtivan kanavan ulkopuolella, he tunsivat tulleensa petetyiksi.

Heidän äitinään olin kykenemätön vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Lamppuni öljysäiliö oli tyhjä. Täysin kuivunut. Elämä oli yllättänyt minut valmistautumattomana. Minulla oli kyllä jakaa hengellisiä kokemuksia ja todistus, joka oli ankkuroitu evankeliumiin. Mutta se öljy, jota he etsivät, koostui yksityiskohdista, asiayhteyksistä ja ohjauksesta, joka auttaisi heitä arvioimaan tätä uutta tietoa.

Uudenlainen pelikirja

Vanhin M. Russell Ballard, hiljattain pitämässään puheessa Kirkon koululaitoksen työntekijöille, mainitsi, että kirkon opetusohjelma, ”vaikkakin hyvää tarkoittava, ei valmistanut oppilaita nykypäivää varten – aikaan, jolloin oppilailla on välitön pääsy käytännöllisesti katsoen kaikkeen, mikä koskee kirkkoa kaikista mahdollisista näkökulmista.”

Ja valitettavasti se ei myöskään valmista vanhempia suojelemaan lapsiaan surffaamasta internetin haita kuhisevissa vesissä. Tähän päivään mennessä kukaan ei ole pystynyt kehittämään internetiin täysin toimivaa suodatinta. Mutta tarvitsemmeko todella sellaista? Eikö olisi parempi, jos meillä kaikilla olisi riittävä tietopohja ollaksemme kriittisiä kaikkea kirkkoa koskevaa informaatiota kohtaan?

Vanhin Ballard korosti myös sitä, että koti on ensimmäinen paikka, jossa nuorisolle pitäisi esitellä ”virallisia lähteitä aiheista, jotka saattavat olla vähemmän tunnettuja tai kiistanalaisia”. Olennainen taito, jonka voimme lapsillemme opettaa, on tunnistaa ”viralliset lähteet”. Arvioidessamme informaatiota, meidän kaikkien tulisi kysyä itseltämme seuraavat kysymykset:

”Kuinka pätevä/ansioitunut kirjoittaja on?”

”Milloin tämä on kirjoitettu?”

”Mitkä ovat kirjoittajan motiivit?”

”Onko tälle artikkelille tai kirjalle tehty vertaisarviointia?”

Itseohjattua opettamista ja oppimista

Kukaan ei halua tulla yllätetyksi valmistautumattomana enkä todellakaan aikonut antaa sen tapahtua uudestaan. Minulle tämä tarkoitti näiden mahdollisesti uskoa haastavien aiheiden tutkimista ja keskustelua niistä säännöllisessä yhteisessä evankeliumin opiskelussamme.

Tavoitteeni olivat yksinkertaiset:

Immuniteetti. Vanhempana minulla oli valta poistaa yllätysmomentti siitä, kun lapsi saa tietää joistain kirkon oppeihin ja historiaan liittyvistä vaikeammin ymmärrettävistä puolista. Kun lapseni ovat opiskelleet näitä aiheita jo aiemmin, he voivat helpommin tunnistaa puolitotuuksia ja valheita, joita he saattavat myöhemmin kohdata.

Luottamus. Näiden aiheiden opettaminen lapsilleni vahvistaisi suhdettamme. Kun he esittävät kysymyksiään ja käsittelemme niitä, välillemme kehittyy luottamus. He näkisivät kotimme turvallisena paikkana älylliselle sekä hengelliselle tutkimusmatkailulle.

Elämäntaidot. Sen myöntäminen, ettei tiedä joitakin asioita, samanaikaisesti pitäen kiinni niistä asioista, jotka tietää, on arvokas elämäntaito. Uskon osoittaminen itsessään vahvistaa, että on olemassa epävarmuustekijöitä. Kykenemme päivittäisessä elämässämme toimimaan lukuisten tuntemattomien tekijöiden keskellä. On olennaisen tärkeää hyväksyä tämä sama kyky toimia hengellisessä elämässämme.

Missä on ohjekirja?

Osoittautui vaikeaksi löytää lähteitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Pintapuolinen tiedonhaku internetissä tai edes useiden tuntien podcastien kuuntelu ei tuota ymmärrystä, joka olisi samalla tasolla tutkijoiden kanssa, jotka ovat tutkineet näitä kysymyksiä jo vuosikymmeniä.

Mitä minä tarvitsin, oli alkeiskirja näihin aiheisiin ja siihen tarvitsin apua. Joten lähestyin arvostettuja kirkon tutkijoita ja pyysin heitä tekemään yhteenvedon tutkimustyöstään, ei ainoastaan minulla ja lapsilleni vaan kanssajäsenilleni kirkossa. En tiedä oliko se röyhkeä vai epätoivoinen veto, mutta se toimi.

A Reason for Faith: Navigating LDS Doctrine and Church History on kokoelma lyhyitä kirjoitelmia 17 kiistanalaisesta aiheesta, aina Joseph Smithin aarteenmetsästysvuosista uskonnon ja tieteen suhteeseen.

Näiden kirjoitelmien kirjoittajat ovat julkaisseet yhteensä yli 85 kirjaa, julkaisseet satoja tutkielmia ja käyttäneet keskimäärin 25 vuotta tutkimustyöhönsä. Heidän tietoutensa syvyys mahdollistaa heidän jakaa luotettavia yksityiskohtia, syvällisiä näkökohtia ja arvokkaita asiayhteyksiä herkkiin aiheisiin, joista keskustellaan hyvin usein niinkin moninaisissa paikoissa kuin nettifoorumeilla ja pyhäkoululuokissa.

Vakavasti esitettyä kysymystä ei tarvitse tulkita epäilyksen ilmentymäksi. Meidän täytyy poistaa kyseenalaistamisen prosessilta sen polttomerkki ja sen sijaan hyödyntää sen kyky johtaa meidät tilanteeseen, jossa voimme oppia enemmän. Loppujen lopuksi, eikö juurikin kysymys lähettänyt Josephin, maailmanluokan etsijän, lehtoon lähes 200 vuotta sitten?

Tämä kirja ei väitä omaavansa vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan ennemminkin tarjoavan luotettavia yksityiskohtia ja asiayhteyksiä – työvälineitä, joilla aloittaa löytöretki. Sillä jatkuva totuuden etsintä, nurkissa lymyilevistä kysymyksistä huolimatta, antaa lopulta meille syyn uskoa.

 

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Laura Harris Hales ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”3 Reasons You Should Talk to Your Children About Controversial Church Topics”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

(Visited 46 times, 1 visits today)