Olipa kerran nuori poika, joka teki töitä isänsä maatilalla. Laakson edelliset asukkaat olivat jättäneet jälkeensä vähän sitä sun tätä: nuijia, nauloja ja puiden kaadossa käytettyjä rautakiiloja. Juuri tuona päivänä poika löysi kiilan. Koska ilta alkoi jo hämärtyä eikä poika saanut myöhästyä illalliselta, hän jätti kiilan nuoren saksanpähkinäpuun rakoseen, aikomuksenaan palata hakemaan se myöhemmin.

Mutta hän ei koskaan palannut. Pojan kasvaessa kasvoi puukin, puristaen kiilaa tiukemmin ja tiukemmin, kunnes se oli täysin ympäröinyt sen.

Sitten tuli talvi ja lumimyrsky. Poika oli saavuttanut aikuisuuden, mennyt naimisiin ja ottanut vastuun maatilasta, eikä kauan sitten unohdetusta kiilasta näkynyt jälkeäkään, sillä se oli uponnut syvälle puun runkoon.

Hyinen myrsky painoi puhelinpylväitä niin, että niiden heppoiset kaapelit koskivat maata. Täysikasvuisen saksanpähkinäpuun olisi hyvinkin pitänyt kestää myrskyn voima – mutta tuona yönä tuo puu halkesi ja pirstoutui pieniksi päreiksi.

Vuosia kuoren alla piilotellut kiila aiheutti puussa heikon kohdan, jossa puun kuidut eivät pystyneet yhdistymään toisiinsa, mikä lopulta johti puun tuhoon.

Presidentti Thomas S. Monson kertoi Samuel T. Whitmanin vertauksen piilotetusta kiilasta huhtikuussa 2002.

”Rakkaat sisareni ja veljeni, monien tuntemiemme ihmisten elämissä on tällaisia piilotettuja kiiloja – kyllä, ehkäpä omissa perheissämme.”

Elämässämme on hengellisiä kiiloja, jotka tarinan rautakiilan tavoin asettuvat meidän ja oman iankaikkisen kehityksemme väliin ja voivat lopulta johtaa katastrofiin. Tässä on joitain mahdollisia kiiloja.

 

Asetat enemmän painoarvoa fyysisyydelle hengellisyyden sijaan

Fyysisessä maailmassa on tiettyä välittömyyttä, joka vetoaa ihmisluonteen sisäiseen kärsimättömyyteen. Iankaikkisuuden ottaessa oman aikansa ennen esittäytymistään, on helppo antaa päivittäisen ”tässä ja nyt” -hulinan viedä mukanaan. Päälaellaan olevalla tärkeysjärjestyksellä kuitenkin voi ja tulee olemaan haitallista vaikutusta uskoosi. Maailmallisuuteen kiinnittäytyminen voi johtaa sinut tekemään tärkeitä päätöksiä pyytämättä johdatusta Herralta ja lopulta rikkomaan sopusoinnun sinun ja hänen käskyjensä välillä.

”Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa.

Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä.

Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.” (1. Joh. 2:15-17)

Iankaikkisen näkökulman säilyttäminen ajallisessa maailmassa ei ole mikään pieni saavutus. Laman ja Lemuel näkivät enkeleitä – useita kertoja – eivätkä silti voineet päästä yli siitä, etteivät he olleet johdossa tai että heidän täytyi jättää kotinsa ja arvokas omaisuutensa. Kukaan ei tuomitse sinua, jos kamppailet tämän kanssa… kuinka elää maailmassa, mutta ei maailmasta. Mutta, jos osaat ottaa askeleen taaksepäin ja katsoa asioita iankaikkisesta näkökulmasta, se voi lieventää ajallisen elämän tuskaa ja murheita, niitä kohdatessasi.

Jos huomaat maailmaan huolien hukuttavan näkökulmasi, käänny armeliaisuuden ja palvelemisen puoleen. Se on nopein tapa rakentaa yhteys taivaaseen.

 

Vapaus ei ollut osa kasvatustasi

Et koskaan valinnut mennä kirkkoon. Et koskaan valinnut pitää käskyjä. Sitä odotettiin sinulta – ja johtuipa se rangaistuksen tai pettymyksen tuottamisen pelosta – sinä jatkoit seuraamista.

Kirkko painottaa vahvasti tahdonvapautta; oli meidän valintamme tulla tänne maan päälle, saada ruumis ja ylipäätään osallistua tämän suunnitelman toteuttamiseen. On vaikeaa määritellä missä iässä lapsi saa itse päättää, haluaako hän mennä kirkkoon vai ei, ja se voi olla eri jokaiselle lapselle (ja vanhemmalle). Mutta voimme saavuttaa jotain menemällä kirkkoon omasta tahdostamme, emmekä pelosta tai pakosta.

Valintamme tulla kirkkoon ja saada oma todistuksemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumista täyttää lamppumme öljyllä, pisara kerrallaan. Tosiasia on, ettet voi nojata yksinomaan vanhempiesi todistuksiin, olivatpa ne kuinka vahvoja tahansa – ja vanhemmat, tämä käy selväksi heti, kun lapsenne lähtee kotoa. Kun he tekevät itse valinnan mennä kirkkoon (tai olla menemättä). Jos heidät on pakotettu menemään kirkkoon koko heidän elämänsä ajan, voi olla houkutteleva ajatus jättää menemättä, kun heiltä puuttuu vanhempiensa ohjaus.

Vuoden 2010 Ensign-lehden artikkelissa ”Tahdonvapaus on välttämätöntä iankaikkiselle kehityksellemme” sanottiin: ”Taivaallinen Isämme on antanut meille tahdonvapauden. Tämä kyky valita itse on välttämätön osa pelastussuunnitelmaa.”

 

Häkellyt ajatellessasi käsitettä iankaikkisuudesta

Tämä päivä oli jo tarpeeksi pitkä, miksi haluaisin loputtomasti huomisia?

Myöhempien aikojen pyhänä olet varmasti huomannut, kuinka paljon painotamme ikuista. Kuulemme pienten lasten laulavan siitä, perhe voi aina yhdessä olla; meitä neuvotaan valitsemaan puolisomme huolelle, sillä tuo liitto kestää iankaikkisesti. Ajatus ikuisesta on mormonikulttuurissa esillä kaikessa, teimmepä mitä tahansa, ja joillekin se on vain liikaa.

Se ei tarkoita, ettet rakasta perhettäsi tai ettet halua olla puolisosi kanssa yhdessä koko aikaa ja iankaikkisuutta. Ehkäpä lapsesi kitisevät, riitelet puolisosi kanssa tai äärettömyyden laajuus mittaamattomuudessaan hiipii mieleesi ja saa kylmän hien kohoamaan ihollesi.

Rauhoitu. Kaikki on hyvin. Vanhin D. Todd Christofferson sanoi kauniisti BYU:n takkavalkeaillassa vuonna 2011:

”Kasvatamme perheitämme, päivä kerrallaan. Nujerramme epätäydellisyyksiä, päivä kerrallaan. Kestämme uskossa loppuun asti, päivä kerrallaan.”

Elä tänään; säilytä iankaikkinen näkökulma – älä vain ajattele liikaa, mitä iankaikkinen tarkoittaa.

 

Käsityksesi itsestäsi perustuu muiden mielipiteisiin

Itsesi kelpuutus tulee Instagramin sydänten ja Snapchatin katsontakertojen muodossa. Et ole varma, onko laulu hyvä, ennen kuin joku kertoo sinulle niin. Olet alentanut lempitennarisi remppakengiksi, sillä joku joskus sanoi niiden olevan kamalat. Välität siinä määrin muiden mielipiteistä, että annat niiden sanella jokapäiväisiä valintojasi.

Antaessasi ihmisen johtaa sinua, voit rajoittaa itseäsi olemasta avoin Herran johdatukselle. Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti; ajatukset siitä, mikä on hyväksyttyä ja mikä ei, vaihtelevat vuosien kuluessa. Itsensä määritteleminen yrittäen käyttää kiintopisteenä maailman vaihtelevia mielipiteitä voi tarkoittaa hämärtyneitä rajoja ja epävakautta.

Voimme saada aikaan vakavia sisäisiä kamppailuja, jos arvioimme itseämme samanaikaisesti sekä maailman että Herran mittapuulla. ”Haluan olla täydellinen mormoniäiti, mutta haluan myös näyttää hemaisevalta. Haluan olla uskollinen, mutta haluan leipoa Pinterestin täydellisiä joulupikkuleipiä JA suorittaa maisterintutkinnon.” ”Haluan olla uskollinen pappeudenhaltija, mutta haluan viettää lauantait salilla ja sunnuntait katsoen jalkapalloa.” Lopulta toinen mittapuu menettää otteensa meistä.

Lisäksi, jos arvioimme itseämme toisten ulkoisen olemuksen mukaan, saatamme kutistua ja menettää itsevarmuuttamme. Moni apuyhdistyksen sisar jättää tulematta kirkkoon, sillä he ajattelevat muiden huomaavan heidän heikon todistuksensa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista tai koska heidän perheensä ei ole täydellinen. Moni pappeudenhaltija jää pois kirkosta, jos he tuntevat olevansa ”ainutlaatuinen” tai ”erilainen” verrattuna ”muihin mormoneihin”.

”Tässä elämässä kokemamme ilo on suorassa suhteessa siihen, kuinka hyvin elämämme keskittyy Jeesuksen Kristuksen opetuksiin ja esimerkkiin sekä Hänen sovitusuhriinsa.” (Kristuskeskeisen elämän suoma ilo, Richard J. Maynes)

 

Sinun on vaikea antaa anteeksi

Olipa kyseessä kolhittu ylpeys, tukahdutettu toive, särkynyt unelma tai menetetty arvokkuus, vaikuttaa meistä mahdottomalta päästää irti ja jatkaa eteenpäin. Ihmisinä meillä on luontainen taipumus syyllistää – haluamme pitää jotakuta vastuussa meidän loukkaamisestamme. Kun ylläpidämme sydämessämme vihanpitoa kanssaihmistämme kohtaan ja sallimme sen määrätä tekemisiämme, vahingoitamme vain itseämme.

Lokakuun 2006 yleiskonferenssissa David A. Bednar kertoi monista kokemuksistaan sellaisten jäsenten kanssa, jotka jäivät pois kirkosta, koska he kokivat, että joku oli tehnyt vääryyttä heitä kohtaan. Olipa syynä tunne mukaan ottamisen puutteesta, toisen jäsenen aiheeton huomautus tai kirkon johtajan ei-toivottu neuvo, vanhin Bednar huomasi toistuvan kaavan; ”minua loukkasi se, että…”

Hän tarjosi heille seuraavan viisauden:

”Koska joku kirkossa loukkasi sinua, et ole saanut sakramenttitoimituksen siunausta. Olet vetäytynyt pois Pyhän Hengen jatkuvasta kumppanuudesta. Koska joku kirkossa loukkasi sinua, olet katkaissut siteesi pappeuden toimituksiin ja pyhään temppeliin. Olet lakannut käyttämästä tilaisuutta palvella muita, oppia ja kasvaa. Ja jätät esteitä, jotka haittaavat lastesi, lastenlastesi ja seuraavien sukupolvien hengellistä edistymistä.”

Ja jos se ei ole riittävä syy aloittaa oma polkusi kohti anteeksiantoa, ehkä pieni lisäymmärrys anteeksiannon psykologiasta voisi vakuuttaa sinut. (Psychology of Forgiveness)

Ylpeys voidaan voittaa itsetutkiskelulla

 

Sinun ei ole koskaan tarvinnut hillitä egoasi

Emme turhaan kutsu tapahtumasarjaa, joka johti lukemattomia uskollisia ja nöyriä sivilisaatioita ja yksilöitä jumalattomuuteen, ”ylpeyden kierteeksi”.

Presidentti Benson kutsui ylpeyttä ”universaaliksi synniksi, suureksi paheeksi”. Ylpeys, kuten presidentti Benson kuvaa sitä, on vihanpitoa sydämissämme; se ajaa meidät vastustamaan Herran opetuksia ja kanssaihmistemme ystävyyttä.

Yksilöllisyyden ja omavaraisuuden niin syvällinen painottaminen nykypäivän maailmassa kasvattaa mahdollisuuksia langeta ylpeyden käyttäytymismalliin. On mahdotonta huomata tarve nöyrtyä, jos et kykene huomaamaan oman ylpeytesi laajuutta. Saatat kärsiä ylpeästä hengestä, jos tunnistat oireitasi olevan:

  • Vaikeus ottaa vastaa kritiikkiä tai toisten neuvoja
  • Puolustautuminen
  • Ylemmyyden tunteet / tovereidesi sääliminen
  • Vikojen löytäminen toisista tai kirkosta
  • Rehentely
  • Pinnallisuus
  • Kyvyttömyys kunnioittaa auktoriteettia

Yleiskonferenssipuheessaan Marlin K. Jensen kuvaili lapsen olevan täydellinen nöyryyden perikuva. Jensen ohjeisti myöhempien aikojen pyhiä pyrkimään kehittämään itselleen nöyrä henki tulla lasten kaltaisiksi – se on asteittainen prosessi, joka vaatii Pyhän Hengen kumppanuutta ja luottamusta Kristuksen sovitukseen, kuten on kuvattu Mormonin kirjassa:

”Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta asti ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun ja riisu päältään luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta ja tule lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon.” (Moosia 3:19)

Koet näennäisesti pienistä asioista ylivoimaisia syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita

Oliko kahden sakramenttileipäpalan ottaminen synti? Pitäisikö minun tehdä parannus? Entäs se hörppy Coca Colaa, jonka join ollessani 9? Kiroilin, joudunko helvettiin? Miksi piispa päästää minut niin helpolla?

Tämä on tietenkin liioittelua, mutta jos huomaat jatkuvasti piiskaavasi itseäsi, koska et pidä kiinni tiukimmista uskonnollisista ohjesäännöistä, sinulla saattaa olla ongelma.

Uskonnollinen pakko-oireinen häiriö kuvaa äärimmäisiä uskonnollisia tai moraalisia pakkomielteitä. Eräs idaholainen mies, joka kärsi tästä pakkomielteisestä häiriöstä alkoi soitella kaikille, joita kohtaan hän tunsi tehneensä vääryyttä ja lähetellä shekkejä toivoen siten korjaavansa asiat. Hän valvoi öitä kieriskellen syyllisyydessä menneiden tapahtumien vuoksi ja piinaten itseään pakkomielteellä olla raadollisen rehellinen kaikissa toimissaan tulevaisuudessa. Lopulta hänestä tuntui, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kirkosta.

Tämänkaltainen pakkomielteinen käytös kukoistaa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa moraalisia mittapuita ja käyttäytymissääntöjä arvostetaan ylitse kaiken muun. Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä me laskemme tiettyä painoarvoa uskomme mukaan elämiselle ja arvojemme ylläpitämiselle. Me ”yritämme olla kuten Jeesus” – toisin sanoen, pyrimme täydellisyyteen. Se voi olla raskas taakka kantaa.

Vuonna 2015 Michelle Medeiros, Palo Alton yliopistosta, tutki tämän vaikutusta myöhempien aikojen pyhiin. Hän vertasi tämän uskonnollisen pakko-oireisen häiriön vakavuutta henkilön uskonnollisen omistautumisen asteeseen. Mormonien joukossa ne, jotka osoittivat vakavaa pakko-oireista häiriötä, osoittivat lievempää omistautumista ja päinvastoin. Tutkijat huomasivat, että niillä, joilla oli kuva Jumalasta rakastavampana, osoittivat epätodennäköisemmin taipumusta pakko-oireiseen häiriöön.

Vaikka kukaan ei oletakaan tuon yhteyden tarkoittavan suoraa syy-seuraussuhdetta, jos tunnet syyllisyyden hukuttavan sinut, voi auttaa pitää mielessä Jumalan loppumaton rakkaus lapsiaan kohtaan ja pyrkiä täydellisesti ymmärtämään sovituksen merkitys – eipä siitä ainakaan haittaa ole. Tämän sanottuani, jos koet taipumusta vakavaan uskonnolliseen pakko-oireiseen häiriöön, otathan yhteyttä mielenterveysammattilaisiin.

 

Näet asiat mustavalkoisina

Ei ole olemassa harmaata aluetta. Monitulkintaisuus? Et pysty käsittelemään sitä. Valitettavasti Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on historia, joka saattaa tarvita enemmän kuin lusikallisen sokeria kyytipojaksi. Moniavioisuus, näkijäkivet sekä rotu ja pappeus voivat kaikki olla aiheina merkittäviä hidasteita jollekin, joka yrittää saada todistuksen Jeesuksen Kristuksen evankeliumista.

Joillekin tällaisten asioiden järjestäminen ja säilöminen aivojensa ”selvitän-asian-myöhemmin” -osastolle on helppoa. Mutta niille, joilla on matala monitulkintaisuuden sietokynnys, tämä ei riitä. Saatat löytää itsesi stressaamasta yksityiskohtien vuoksi, kyseenalaistamasta perustaa, jolle olet rakentanut uskosi, ja pyörimästä pitkin epäilyksen ja epäuskon kaninkoloa.

En koskaan valehtelisi ja väittäisi, että epävarmuuden kanssa on helppo elää, sillä sitä se ei ole – mutta on olemassa joitain asioita, jotka ylittävät nykyisen käsityskykymme. Se ei tarkoita, ettet koskaan tule ymmärtämään niitä tai ettet saa tutkia niitä kattavasti. Jos kaiken mahdollisen tiedon kerääminen tietyn aiheen tiimoilta helpottaa oloasi, anna mennä – varmista vain, että tieto tulee luotettavasta lähteestä. Kirkon viimeaikainen pyrkimys historialliseen läpinäkyvyyteen on tarkoitettu rohkaisemaan jäseniä tutustumaan kirkon koko historiaan – kyllä, jopa kiistanalaisiin osiin.

Varmista, että kysyt kaikki kysymykset, joita sinulla on, etkä anna niiden hautua mielessäsi niin, että ne muuttuvat epäilyksiksi. Todellisella aikomuksella kysytty kysymys vain vahvistaa todistustasi Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Tutki aihetta pyhistä kirjoituksista, kysy piispaltasi ja rukoile ymmärrystä. Kun tunnet ristiriitojen imaisevan sinut epäuskon pyörteisiin, luota opillisiin varmuuksiin.

 

Et alkujaankaan yrittänyt saada todistusta Jeesuksen Kristuksen evankeliumista

”Sen tähden pyytäkää, niin te saatte; kolkuttakaa, niin teille avataan; sillä pyytävä saa, ja sille, joka kolkuttaa, avataan.” (3. Nefi 27:29)

Kirkon jäsenenä olet, epäilemättä, kuullut tämän pyhien kirjoitusten kohdan lukemattomia kertoja. Ehkä pyhäkouluopettajasi luki sen luokalle ja heitti sekaan vähän ”tee-se-itse” -ajattelumallia – selvitä, ovatko pyhät kirjoitukset totta. Ja ehkä sinä rukoilit, ehkä unohdit, ehkä sait vahvan henkilökohtaisen ilmoituksen, että tämä kirkko on totta.

Todistuksen saaminen Jeesuksen Kristuksen evankeliumista alkaa pisaralla uskoa, joka kasvaa ajan ja tekojen myötä. Jos sinusta tuntuu, että olet elänyt lainatulla valolla, älä epäröi pyytää itsellesi omaakin. Kysymykset toimivat katalyyttina uskolle, jos niitä käytetään huolella ja hätiköimättä.

Taivaallinen Isä tietää meidän olevan osiemme summa; Hän on varsin tietoinen koettelemuksista, joita kohtaamme, ja sisäisistä demoneistamme, joita vastaan taistelemme. Henry B. Eyring on sanonut: ”Tarvitsemme voimaa yli omien kykyjemme pitääksemme käskyt kaikissa elämämme tilanteissa.” Koettelemustemme haastavuusaste on suoraan verrannollinen kykyymme käsitellä niitä. Meille on tarjottu puhdistava ja voimaannuttava sovituksen voima, joka auttaa nostamaan meidät, kun taakkamme tuntuvat liian raskailta kantaa.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Jos siis huomaat samaistuvasi yhteen (tai useampaan) näistä kuvauksista, toivo ei ole menetetty. Tiedä, että useimmat meistä kokevat yllä mainittuja asioita jossain vaiheessa elämäänsä. Itsetutkiskelu, mietiskely ja rukous voivat auttaa meitä kaikkia korjaamaan kurssiamme. Itsesi ja tietyn heikkoutesi tunteminen voi auttaa etsimään voimaa oikeilla tavoilla ja oikeista paikoista.

 

 

Artikkelin on kirjoittanut Gabriella Loosle ja se on alun perin julkaistu LDS.net -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 75 times, 1 visits today)