Jokainen jäsen, jolla on joskus ollut uskonkriisi, tietää, että netistä löytyy runsaasti kriitikoita, jotka enemmän kuin mielellään jakavat kanssasi ”Pitkän listan mormonismin ongelmia” auttaakseen kirkosta lähtöäsi. Nämä listat voivat toimia alkusysäyksenä todistuksen tuhoamiselle tai olla se viimeinen oljenkorsi, joka johtaa ”tuhannen sivalluksen kuolemaan” (”Pitkä lista mormonismin ongelmia ei ole minkään todellisen listan oikea nimi, vaan ennemminkin viittaa tämänkaltaisten listojen yhteisiin piirteisiin).

Tämänkaltaiset listat ovat olleet olemassa jo paljon ennen internetiä, mutta saivat aikanaan osakseen vain rajoitetusti kiinnostusta tai levikkiä. Vaikka osa näistä teoksista löysi tiensä tutkijoiden koteihin, lähetyssaarnaajien käsiin tai jopa paikallisiin kirjastoihin, suuren osan materiaalista löysi ainoastaan kriitikot tai kirkon apologistit (puolustajat), jotka olivat kiinnostuneita aiheesta.

Mutta nykypäivänä kuka tahansa voi nopeasti kerätä kasaan ”Pitkän listan mormonismin ongelmia”, muuttaa sen pdf-muotoon ja julkaista netissä. Riippuen tekijän kirjoitus- ja sometaidoista saattaa hyvin kirjoitettu juttu seuratulta kirjoittajalta levitä netissä hyvinkin nopeasti ja hyvinkin laajalle.

Epäilyksen markkinointi mormonismin vastaisessa kirjallisuudessa

Hyvä markkinointitaktiikka seuraa usein K.I.S.S.-periaatetta, joka kuuleman mukaan juontaa juurensa 1960-luvulta laivastosta ja joka tarkoittaa ”Keep It Simple, Stupid” (Pidä se yksinkertaisena, typerys). Tämä ei tarkoita, että markkinointi tai materiaali on typerää vaan ennemminkin, että informaatio on yleisesti ottaen tehokkaampaa, jos se on monimutkaisen sijaan yksinkertaista. Viimeaikainen ”Pitkä lista mormonismin ongelmia” -artikkeleiden aalto on hyvä esimerkki K.I.S.S.-periaatteen noudattamisesta.

Tämänkaltaiset kirkkoa kohtaan kriittiset listat eivät useinkaan ole sen enempää kuin luettelo asioista, joita kriitikot pitävät mormonismissa epämiellyttävinä, heidän mukaansa virheellisinä tai muuten tuomittavina. Näiden lueteltujen asioiden ei tarvitse täysin käsitellä kaikkia kysymyksiä; yleensä riittää, että esittää syytöksen ja vakuuttaa lukijan siitä, että lista tarjoaa ainoan järkeenkäyvän tulkinnan käsillä olevasta tiedosta.

Jos kirjoittaja tunteekin tarvetta ottaa esille vastapuolen tulkintoja, tyypillisesti se menee jotakuinkin näin: kirkon apologistit eivät virallisesti edusta kirkkoa, joten heidän perustelunsa ovat epärelevantteja; kirkon apologistit eivät ole oikeita tutkijoita vaan yksinkertaisesti puolueellisia uskovia; kirkon apologistit harrastavat mentaalista telinevoimistelua vääntelemällä tekstiä sen sijaan, että pidättäytyisivät yksinkertaisessa asiakirjojen lukemisessa.

Väitteeseen, että apologistit eivät edusta kirkkoa, vastataan aiemmassa artikkelissani ”Where are the ‘Official’ Answers to My Question?” (englanninkielinen). Väitettä, että apologistit eivät ole oikeita tutkijoita, käsitellään kirjassani ”Shaken Faith Syndrome”, se myös murskataan säälimättömästi sivustolla MormonScholarsTestify (”MormoniTutkijatTodistavat” – sivusto englanninkielinen). Lisäksi, luonnollisesti, mikä tahansa väite, että tekstiä voidaan vain ”yksinkertaisesti” lukea – erityisesti muinaista tekstiä tai tarkoituksellisesti käännettyä käännöstä muinaisesta tekstistä – osoittaa naiivia ymmärrystä kielen monitulkintaisuudesta (jota myös käsitellään edellä mainitussa kirjassani).

Kriitikon ”Pitkä lista mormonismin ongelmia” voi, valitettavasti, kylvää epäilyksen siemenen myöhempien aikojen pyhän todistukseen – ja se juuri on tämänkaltaisten listojen tarkoitus; kylvää epäilys ja saada henkilö kyseenalaistamaan uskonsa. Jos löydät yhdenkin hiuksen pizzastasi, kutsut tarjoilijan paikalle ja pyydät uuden pizzan. Koko pizza on pilalla. ”Pitkän listan” ei tarvitse vakuuttaa sinua siitä, että jokainen listan kohta on samanarvoinen, ainoastaan, että on olemassa riittävästi huolestuttavia kysymyksiä, jotka pilaavat koko mormonismin väitteen uskonnollisesta totuudesta.

Psykologian opettajani yläasteella tapasi haastaa opiskelijoiden vastaukset, jotka olivat pitkiä, jaarittelevia ja aiempien oppituntien sutkautuksista johdettuja. Hän vertasi tämänkaltaisia vastauksia siihen, että heitellään roskia seinään ja toivotaan, että jokin niistä tarttuu.

FairMormon-sivuston blogipostauksessani (englanninkielinen) vuonna 2008 nostin esille tutkimuksen, joka selitti seinään tarttuneen roskan poistamisen vaikeutta – vaikkei se olisi todellinenkaan. Tuossa postauksessa lainasin ei-mormonia tutkijaa, Shankar Vedantamia, joka kirjoitti:

”Tavanomainen reaktio myytteihin ja urbaanilegendoihin on kumota huono informaatio paikkansapitävällä informaatiolla. Uudet psykologiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kiistäminen ja selvennykset, niiden intuitiivisessa viehätyksessään, voivatkin paradoksaalisesti vaikuttaa suosittujen myyttien vahvistumiseen.”

Toisin sanoen, syytösten valheelliseksi todistamisen yrittäminen saattaakin, joissain tapauksissa, saada ihmiset helpommin uskomaan kyseisiin syytöksiin. Näin tapahtuu tuon tuosta, kun ihmisiä syytetään rikollisesta toiminnasta (erityisesti, ilmeisesti, kun kyseessä on rikollinen seksuaalisesti poikkeava käytös). Esimerkiksi, psykologi tri Ruth Mayo (ja hänen tiiminsä), on osoittanut, että ajan kanssa muistimme voi muuttaa kiellon faktatiedoksi. ”’John ei ahdistellut sihteeriä’ aktivoi mielleyhtymiä ahdisteluun ja John saatetaan muista henkilönä, joka nimenomaan ahdisteli sihteeriä.”

Vuosia sitten Utahissa suositun ravintolan nuori naispuoleinen työntekijä syytti ravintolan omistajan kourineen häntä työpaikalla. Syytteistä luovuttiin myöhemmin (mikä viittaisi omistajan syyttömyyteen), mutta useimmat ihmiset silti ajattelivat hänen olevan se tyyppi, joka kouri työntekijäänsä. Kun kriitikot syyttävät Joseph Smithiä irstailusta moniavioisissa perhesuhteissaan, on vaikea pyyhkiä pois mielikuvaa, joka kerran on mieleen istutettu.

Kuinka ihmiset päättävät mikä on totta?

Kokeilujen kautta tutkijat ovat huomanneet, että ihmiset usein uskovat väittämien olevan totta sellaisten kriteerien pohjalta, jotka eivät ole riittävän täsmällisiä totuuden määrittelemiseksi. Tutkimukset osoittavat, esimerkiksi, että ihmiset usein määrittelevät väittämän todenperäisyyden sen pohjalta, kuinka tutulta se tuntuu. Kun saamme käsiimme informaatiota, meidän tulee prosessoida tuo tieto sillä informaatiolla, joka on varastoitu erehtyväiseen muistiimme. Meidän epätäydellinen muistimme on itse asiassa erittäin kehno hakemaan täsmällistä informaatiota ja sen sijaan turvautuu suurempiin kokonaiskuviin. Kun uusi tieto löytää jonkinlaisen yhteyden tällaiseen suurempaan kokonaiskuvaan, meillä on taipumus uskoa sen oikeellisuuteen.

Tutkijat ovat tietoisia ”kuvitteellinen totuus” -ilmiön olemassaolosta, jonka mukaan ”koehenkilö arvottaa toistetun väittämän olevan uutta väittämää todennäköisemmin totta”. Kun väittämä toistetaan, se jättää jäljen muistiimme. Kun se otetaan uudelleen esille, me olemme alitajuntaisesti taipuvaisia tuntemaan sen olevan totta, sillä se sulautuu muistoomme tuosta väittämästä.

”Pitkät listat” usein toistavat (joko suorasti, epäsuorasti tai jollakin toisella tavalla) joitain samoja yleisiä väittämiä: Silminnäkijät eivät oikeasti koskaan fyysisesti käsitelleet levyjä; Joseph tunnettiin huijarina ennen levyjen saamista; ei-mormoni tutkijat nauravat myöhempien aikojen pyhien yrityksille todistaa, että Mormonin kirjan tapahtumat sijoittuvat muinaiselle Amerikan mantereelle; Joseph Smith oli naistenmies.

Toistamalla näitä väittämiä – usein hienovaraisesti läpi koko tekstin, jopa kohdissa, joissa käsitellään jotain toista kysymystä – ihmismieli luo automaattisesti yhteyden näihin väittämiin; niistä tulee tutumpia ja siten myös uskottavampia.

Helppo informaatio on todempaa?

Toinen asia, joka tekee ”Pitkistä listoista” menestyksekkäämpiä todistusten tuhoamisessa, tunnetaan psykologien keskuudessa nimellä kognitiivinen sujuvuus. Tutkimukset osoittavat, että meillä on taipumus uskoa johonkin, jos se on helppo ymmärtää (jälleen kerran, se tuntuu tutulta). Tämä on psykologinen vastine K.I.S.S.-periaatteelle. Tri Daniel Oppenheimer toteaa: ”Yksinkertaisempaa kirjoitusta on helpompi prosessoida ja tutkimukset ovat osoittaneet, että prosessoinnin sujuvuus liitetään moninaisiin positiivisiin ulottuvuuksiin”, joihin kuuluu ”…korkeampi totuuden arvostelukyky ja itsevarmuus….” Hänen tutkimuksensa osoitti, että helpommin ymmärrettävät tekstit (sujuvaa ja tuttua) koetaan monimutkaisia tekstejä luotettavampina oikeellisuutensa suhteen.  Tohtorit Reber ja Schwarz (jotka suorittivat tästä teoriasta oman kokeilunsa) kirjoittivat: ”…väittämät, jotka ovat helposti prosessoitavia, koetaan tuttuina…, jonka vuoksi osallistujat tuntevat kuulleensa tai nähneensä sen aiemmin, mikä puolestaan viittaa sen todennäköisesti olevan totta.”

Tämä kognitiivinen sujuvuus -tekijä luo ”Pitkälle listalle” etulyöntiaseman ja haittaa myöhempien aikojen pyhien apologisteja/tutkijoita. On paljon helpompaa heittää ilmoille väittämä tai syytös kuin vastata väittämään tai syytökseen. Esimerkiksi, on helppoa väittää, että Mormonin kirja ei ole totta, sillä hevosia ei tunnettu Amerikan mantereella ennen espanjalaisten saapumista (toisin kuin Mormonin kirjaan on kirjoitettu).

Vastaus tähän väitteeseen vaatii huomattavasti enemmän yksityiskohtaista ja monitahoista informaatiota – mukaan lukien keskustelua koskien arkeologian rajoitteita sekä mahdollisuutta, että hevosen luita (oikealta aikakaudelta) on löydetty, kuten myös yksityiskohtaista keskustelua koskien kielellistä näkökulmaa (loan-shifting; kun entuudestaan tuntemattomalle asialle annetaan tuttu nimi). Kriitikot sivuuttavat nämä monimutkaisemmat vastaukset ”mentaalisena telinevoimisteluna”, mutta todellisuudessa, monitahoiset keskustelut ja vastaukset ovat jotain mitä tapaamme todellisessa tutkimustyössä ja todellisessa tieteessä.

Lisää oppimisen arvo

Kuinka siis selätämme kognitiiviset ongelmat, joita kohtaamme ”Pitkien listojen” seurassa? Valitettavasti ei ole olemassa absoluuttisen varmaa ja universaalia ratkaisua, joka toimii kaikilla. Olemme kaikki erilaisia. Jokaisen täytyy päättää – pohjaten todisteisiin, tunteisiin, kognitiivisiin taitoihin, vaikutelmiin ja niin edespäin – mitä syitä hyväksymme uskoa tai olla uskomatta. Hyvä ensimmäinen askel on olla tietoinen kriitikoiden käyttämistä taktiikoista ja huomioida, että vastaukset (kyllä, joskus monitahoisetkin vastaukset) ovat vaste kriitikoiden väittämiin.

Suurin kompastuskivi uskovan todistukselle, jonka minä olen huomannut, ei ole liika informaatio, vaan ennemminkin liian vähä informaatio. Mitä enemmän lähestymme asioita avoimin mielin (niin avoimin mielin kuin se on inhimillisesti mahdollista), sitä enemmän huomaamme, että voimme hyväksyä näennäisesti tuomitsevan informaation maailmankatsomuksesta, joka ei ainoastaan selitä haasteellisia löytöjä vaan sulattaa ne uskon ajatusmalliin. Tämänkaltainen avartunut maailmankatsomus voi lopulta vahvistaa todistustamme ja lisätä luottoamme siihen, että Jumalan totuus on universaali ja sitoo yhteen sekä ajallisen että hengellisen.

”Pitkät listat” tarjoavat usein sokeria diabeetikoille; niiden tarkoitus on järkyttää elimistön järjestelmää eikä niinkään tarjota ravintoa. Todellinen ravinto – todellinen ymmärrys – vaatii vaivannäköä, aikaa ja energiaa. Toiveeni on, että myöhempien aikojen pyhät, jotka kompastelevat ”Pitkän listan” otaksuttuihin ongelmiin, näkisivät riittävää vaivaa muodostaakseen johtopäätöksiä, jotka perustuvat kaiken saatavilla olevan tiedon kokonaisvaltaiseen tutkimiseen sen sijaan, että hyväksyisivät yksinkertaisen ja toistuvan toimintamallin, joka perustaa tehokkuutensa suurilta osin tunteisiin todisteiden sijaan.

Artikkelin on kirjoittanut Michael R. Ash ja se on alun perin julkaistu MormonHub-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 46 times, 1 visits today)