Pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että evankeliumin pitäisi tuoda meille rauhaa:

Room. 14:17: Sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Gal. 5: 22-23: Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole lakia.

Kol. 3:15: Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.

Joh. 14:27: Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Jos et tunne sitä rauhaa, josta Kristus puhuu, siihen saattaa olla useita syitä. Ehkä nämä ehdotukset voivat auttaa.

Olet keskellä kauheaa vastoinkäymistä

Yksi vaikeimmista asioista vastoinkäymisten kohdatessa on se, että vaikka koettelemukset saattavat olla taloudellisia, lääketieteellisiä, tunneperäisiä tai muita, ne yleensä aiheuttavat hengellistä epävarmuutta, mikä tekee kaiken pahemmaksi.

Tavalliset kysymykset – Miksi näin tapahtuu? Tämä ei mene niin kuin minulle on luvattu, miksi? Miten selviän tästä? Miten pystyn maksamaan tämän? Minne minun pitäisi mennä? Mitä minun pitäisi tehdä? – liittyvät yleensä siihen, että yritämme ymmärtää, miten voimme selviytyä ja rakentaa uudelleen menetetyn toivon ja unelmat toisenlaisen käsikirjoituksen mukaan.

Sanotaan, että vastoinkäymiset voivat tehdä meistä katkeria tai parempia. Keino tulla paremmaksi on etsiä ohjausta ylhäältä. Rukoile enemmän, tutki enemmän pyhiä kirjoituksia, kuuntele profeettoja. Vastoinkäymiset voivat kestää hyvin kauan ja tuntua raskaammilta, kuin mitä tunnemme voivamme kestää, mutta Kristuksen etsiminen kaikessa voi lopulta tuoda rauhaa, jopa ennen kuin vastoinkäyminen on ohi. Kamppaile ylöspäin, voita vihasi, ole nöyrä.

Olet uupunut

Sinne tänne ryntäileminen yrittäen tyydyttää perheen, työn, kirkon tehtävien ja harrastusten vaatimukset luo niin syvää stressiä, että kun meillä on käytettävissä hetki hiljaisuutta, haluamme käyttää sen nukkumiseen. Tämänkaltainen jatkuva stressi johtaa yleensä romahdukseen. Yhtäkkiä emme pysty tekemään enää mitään.

Mutta ennen kuin pääsemme siihen pisteeseen, on vain kiire, kiire, kiire. Perherukoukset jäävät pois, perheillat jäävät pois, perheen yhteiset ateriat jäävät pois, ja jos olet sinkku, hiljaiset hetket Pyhän Hengen seurassa jäävät pois. No, sitä tapahtuu vaikka olisit naimisissakin.

Yhtäkkiä olet hengellisesti tyhjä ja velkaa suurelle määrälle aikaa vieviä asioita, jotka vaativat huomiotasi. Kirkossa puhutaan palvelemisesta, mutta olet järjestänyt itsesi orjuuteen.

Olen yksi niistä onnekkaista, jotka eivät ole koskaan olleet fyysisesti tarpeeksi vahvoja astumaan sellaiseen oravanpyörään. Minun on aina täytynyt sanoa ei. Olen oppinut ajan myötä, että tahdin määrääminen itse on sekä mahdollista että viisasta. Laita velvollisuutesi tärkeysjärjestykseen ja sano ei niille, jotka ovat luettelosi loppupäässä.

Se on vaikeaa! Tärkeysjärjestyksen tekeminen ja kieltäytyminen saattavat estää sinua siirtymästä askelen ylemmäksi urallasi tai se saattaa tarkoittaa, että lapsesi täytyy lopettaa urheileminen. Noilla asioilla on todella paljon merkitystä, mutta sinun täytyy tehdä niin. Hengellisyytesi (ja perheesi hengellisyyden) hoivaaminen ja huomautus lakata huolehtimasta (Psalmi 46:11) tekee siitä loppujen lopuksi kaiken sen arvoista.

Eliza R. Snow opetti, että paras tapa vastustaa elämän kiireellisyyttä tai palveluorjuutta on Pyhän Hengen kumppanuus.

”Pyhä Henki tyydyttää ja täyttää ihmissydämen jokaisen kaipauksen ja täyttää jokaisen tyhjiön. Kun olen täynnä Henkeä”, hän jatkoi, ”sieluni on tyydytetty, ja voin sanoa kaikessa vilpittömyydessä, että päivän turhanaikaiset asiat eivät tunnu olevan lainkaan tielläni. Mutta jos vain päästän otteestani tuon evankeliumin hengen ja voiman ja antaudun vähimmässäkään määrin maailman hengelle, vaikeuksia tulee ja jotakin on vialla. Minua koetellaan, ja mikä lohduttaa minua? Te ette voi antaa minulle lohdutusta – se, mikä tyydyttää kuolemattoman mielen, tulee vain ylhäällä olevasta Lähteestä. Eikö etuoikeutemme olekin elää niin, että voimme saada sitä virtaamaan jatkuvasti sieluumme?” (Tyttäriä minun valtakunnassani, luku 4, s.50)

Jonain päivänä tulet olemaan vanha (jos selviät niin pitkään). Monet niistä asioista, joihin käytit voimiasi, ovat mennyttä. Ihmissuhteet ja yhteytesi jumaluuteen tuovat sinulle suurimman ilon, mutta niin ei käy, jos et välitä heistä ollessasi nuorempi.

Käytöksesi ei sovi yhteen uskomustesi kanssa

On hyvin vaikeaa tuntea Vapahtajan lupaamaa rauhaa, jos toimit sellaisella tavalla, joka ei ole yhteneväinen ihanteidesi ja uskomustesi kanssa.

Kukaan ei voi palvella kahta herraa, sillä joko hän vihaa toista ja rakastaa toista, tai hän pitää toista arvossa ja halveksii toista. Te ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa (3. Ne. 13:24).

Tämä kuulostaa uskonnolliselta viestiltä, mutta se on myös malli psykologiassa. Se, että yrittää kunnioittaa kahta vastakkaista asiaa aiheuttaa kognitiivisen dissonanssin (ajatusten ristiriidan), joka on äärimmäisen rasittavaa, ja pakottaa meidät lopulta valitsemaan toisen ja hylkäämään toisen päästäksemme eroon syyllisyydestä ja stressistä. Jumalan ja mammonan palveleminen laittaa meidät ristiriitatilanteeseen, joka on ratkaistava jossakin vaiheessa.

Valinta täytyy siis tehdä. Jää pois kirkosta, jotta voit vapautua syyllisyydestäsi ja elää tuon toisen elämäntyylin mukaisesti, tai tee parannus ja pääse eroon synnistä. Tämä valinta on usein hyvin vaikea; saatamme häilyä edestakaisin – tehdä parannusta ja langeta uudelleen. Tai saatamme vain kamppailla tuon valinnan suhteen pitkän aikaa samalla, kun syyllisyytemme kasaantuu. Tämä kertyvä syyllisyyden taakka tekee meistä kärsimättömiä läheistemme ja johtajiemme suhteen.

Syntiemme rakastaminen tai niistä nauttiminen voi myös etäännyttää meidät parannuksen tekemisestä. Kun kerran alamme kallistua pois kirkosta, ylpeys voi tönäistä meidät kokonaan ulos.

Se, että tunnemme itsemme arvottomiksi ja että emme ansaitse Herran rakkautta, saattaa estää meitä tekemästä parannusta ja aiheuttaa sen, että kävelemme Hänestä poispäin. Eräs hyvin tärkeä neuvo erityisesti naisille on se, että itsensä vähättely ei ole sama asia kuin nöyryys. Todellinen nöyryys avaa mielemme ja sydämemme täyttymään taivaallisesta tiedosta, hengestä ja rauhasta. Itsemme vähättely estää edistymisemme.

Ehkä sinun ei tarvitse tehdä parannusta vaan muuttaa näkökulmaa. Kuinka monet naiset kirkossa yrittävät elää kolmen standardin mukaan – Herran, mielletyn kirkon kulttuurin ja maailman? Kun teemme niin, asetamme itsellemme mahdottomia odotuksia ja murskaamme oman rauhamme.

Ylpeytesi saa sinut löytämään vikaa kirkosta, sen johtajista ja jäsenistä

Tiedämme tämän tapahtuvan, kun vihastut. Ylpeys on vihan isä. Katso tätä lainausta Thomas Marshilta, joka oli kahdentoista apostolin koorumin jäsen Joseph Smithin alaisuudessa, mutta jonka ylpeys johti luopumukseen. Hänellä kesti 18 vuotta nöyrryttää itsensä ja palata katuvaisena ja suuremman ymmärryksen omaavana ihmisenä takaisin laumaan.

”Olen tavoitellut uutterasti Kristuksen hengen tuntemista siitä lähtien, kun käänsin kasvoni Siionia kohden, ja uskon, että olen saavuttanut sen. Olen toistuvasti halunnut tietää, miten luopumukseni alkoi, ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että minun on täytynyt kadottaa Herran henki sydämestäni.

Seuraava kysymys on: ”Miten ja milloin menetit Hengen?” Olin kateellinen profeetalle ja jätin huomiotta kaiken, mikä oli oikein, ja vietin kaiken aikani pahan etsimiseen; ja sitten, Kun Paholainen alkoi johtaa minua, lihallisen mielen oli helppoa nousta esiin, mikä tarkoitti vihaa, kateutta ja raivoa. Saatoin tuntea sen itsessäni; tunsin itseni suuttuneeksi ja vihaiseksi; ja koska Herran Henki oli poissa, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, olin sokaistunut, ja luulin näkeväni hirren veli Josephin silmässä, mutta ei ollut kuin rikka, ja omassa silmässäni oli hirsi; mutta luulin nähneeni hirren hänen silmässään, ja halusin ottaa sen pois; ja, kuten Veli Heber sanoo, tulin hulluksi, ja halusin kaikkien muiden olevan hulluja. Puhuin Veli Brighamin ja Veli Heberin kanssa ja halusin heidän olevan hulluja kuten minä itse; ja näin, että he eivät olleet hulluja, ja minusta tuli hullumpi, koska he eivät olleet. Veli Brigham sanoi katsoen minuun varovaisesti: ”Oletko sinä kirkon johtaja, veli Thomas?” Vastasin: ”En.” ”No sitten”, hän sanoi, ”miksi et jätä asiaa sikseen?”

No, tässä kaikki hurskastelustani – sekaannuin asioihin, jotka eivät kuuluneet minulle. Mutta sallikaa minun kertoa teille veljeni ja ystäväni, jos ette halua kärsiä lihassa ja mielessä, kuten minä olen tehnyt, jos joukossanne on ketään, joissa on luopumuksen siemeniä, älkää antako niiden tulla esiin, vaan nipistäkää tuollainen henki nupusta; koska tässä maailmassa osanamme on tuska ja kärsimys, ja tuho tulevassa maailmassa (BYU.edu).”

Me saatamme olla hyvämaineisia jäseniä, mutta jos viha pääsee sisällemme, rauha pakenee. Emme voi käyttää hyväksemme Kristuksen tarjoamaa rauhaa, jos olemme ylimielisiä.

Ymmärrämme opin väärin

Olen tavannut useita myöhempien aikojen pyhiä, jotka ovat solmussa yhden tai toisen opin kanssa. Jos olemme solmussa, emme ole tyyniä emmekä rauhallisia. Jos meillä on äärimmäinen luottamus Herraan, että Hän on johdossa ja että Hän todella rakastaa meitä (kaikkia), voimme rentoutua ymmärtäessämme jotakin väärin, kunnes löydämme etsimämme tiedon, mutta me kaikki emme ole niin kärsivällisiä.

Allen Wyatt, joka kirjoittaa Mormon Interpreter  -sivustolle, arvosteli Carol Lynn Pearsonin kirjan, joka käsittelee moniavioisuutta. Hän siteerasi erästä Pearsonin käyttämää hataraa tarinaa, yhtä monista, arvostellakseen oppia moniavioisuudesta:

”Nykyinen aviomieheni ja hänen ensimmäinen vaimonsa vihittiin temppelissä ja he olivat aktiivisia myöhempien aikojen pyhiä useiden vuosien ajan. Hänen vaimonsa makasi toisen miehen kanssa, ja tuli raskaaksi. He erosivat ennen vauvan syntymää. Tämä ex-vaimo makasi jälleen eri miehen kanssa, ja tuli taas raskaaksi. Molemmat näistä lapsista on sinetöity mieheeni, vaikka he eivät ole hänen lapsiaan. He syntyivät ”liiton alaisina” hänen kanssaan, ja niin tulee aina olemaan.

Kun menimme naimisiin, puhuimme siitä, että menisimme temppeliin sinetöitäväksi. Kun tutkin asiaa, tajusin, että jos minut sinetöitäisiin mieheeni, suostuisin elämään moniavioisessa avioliitossa iankaikkisuudessa, koska hänet oli sinetöity kahteen naiseen.

Joten nyt, täällä maan päällä, minun täytyy tehdä kauhea päätös. Haluanko luopua miehestäni iankaikkisuudessa, vai haluanko pitää hänet ja elää ikuisesti moniavioisena? Tähän päivään mennessä en ole ollut halukas sitoutumaan ikuiseen moniavioisuuteen, joten meitä ei ole sinetöity. Se on hyvin surullista minun kannaltani, koska mieheni on toinen puoliskoni. Hän on upea, miellyttävä, ystävällinen, rakastava ja huolehtiva mies. Mutta kirkon opin mukaan, jos en valitse sinetöintiä moniavioisuuteen, hän tulee olemaan ensimmäisen vaimonsa kanssa ikuisesti (aivan kuten lauluissa sanotaan!) minun sijastani.”

Nämä ihmiset todella kärsivät mielessään ja hengessään, mutta he tekevät niin, koska he ymmärtävät opin väärin. Wyatt sanoo:

”Useiden selontekojen mukaisesti kohdassa OL 132, ikuisen avioliiton koko perustan vahvistaminen perustuu kolmeen asiaan:

  1. Halukas mies ja nainen
  2. Sinetöimistoimitus, jonka suorittaa joku, jolla on hallussaan siihen liittyvät avaimet
  3. Toimituksen vahvistaminen lupauksen Pyhällä Hengellä

Veli Johnsonin ja hänen ensimmäisen vaimonsa tapauksessa vain yksi näistä asioista toteutuu – sinetöimistoimitus, jonka suorittaa joku, jolla on siihen liittyvät avaimet. Kaksi muuta edellytystä eivät ole voimassa. Kumpikaan osapuoli ei enää halua olla ikuisessa avioliitossa toisen kanssa, eikä lupauksen Pyhä Henki ole vahvistanut toimitusta.”

Siispä nämä ihmiset kärsivät tarpeettomasti, koska he ymmärtävät väärin oman tilanteensa oikean opin mukaisesti. Kun meitä joskus vaivaa joku asia opissa ja käytännöissä, meidän tulisi kyseenalaistaa havaintomme tuosta opista ja käytännöstä, rukoilla, opiskella, löytää vastauksia ja samanaikaisesti luottaa Jumalaan. Tämä taas vaatii kärsivällisyyttä ja luottamusta ja uskoa. Ole rauhassa.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Gale Boyd ja se on julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 98 times, 1 visits today)