Viimeisen vuosikymmenen aikana edistysaskeleet tieteellisen tutkimuksen kaikilla saroilla ovat olleet sangen huomattavia. Aivojen kuvaamislaitteiston kehityksen myötä tutkijat ovat voineet määritellä, mitkä aivojen osat hallitsevat mitäkin tunteistamme tai reaktioistamme. Vaikuttaa siltä, että aivojen ”onnellisuuskeskus” sijaitsee aivojen oikeassa etulohkossa. Tämä tieto yhdessä pitkän ajan tutkimustiedon kanssa on vahvistanut tutkijoiden käsitystä siitä, mitä onnellisuus ei ole ja mitä se on. Nämä löydökset vahvistavat sen, minkä me vaistonvaraisesti aistimme. Tiedän, että tämä voi huolestuttaa joitakin tutkijoita, mutta nämä löydökset kuulostavat siltä, kuin ne olisi poimittu suoraan Jumalan sanasta ja Hänen evankeliumin suunnitelmastaan.

Tutkimus osoittaa, että raha ei tuo onnea, vaikka monet olettavatkin, että sillä on suuri merkitys. Näyttää siltä, että kun meillä on riittävästi rahaa perustarpeisiin, ylimääräinen raha ei enää tee meitä onnellisemmaksi; meistä vain tuntuu siltä. Onni ei löydy ylenmääräisestä nautinnon tai edes maineen tavoittelusta. Toimintojen tai varallisuuden sinnikäs tavoittelu näyttää tekevän ennemminkin moninkertaisesti onnettomammaksi kuin helpottavan sitä. Alman sanat ovat muistamisen arvoiset: ”Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea” (Alma 41:10). Maine, ellei se ole tulosta merkityksellisestä toiminnasta ja varteenotettavista tavoitteista, kuulostaa todellakin hyvin ontolta.

Käydessäni läpi tätä tutkimusta tulin siihen johtopäätökseen, että seuraavat kolme osatekijää vaikuttavat onnellisuuden saavuttamiseen:

 

1. Hallinta

Onnellisuustilastojen ykkösenä oleva onnellisuuden osatekijä on mahdollisuus hallita omaa elämää. Näyttää siltä tämä on ohjelmoitu meihin ihmisiin. Syy tällaiseen ohjelmointiin tulee ilmeiseksi, kun ymmärrämme, että tämä mahdollisuus hallita käytöstämme ja näin ollen jossain määrin hallita toimintamme tuloksia, on avain valinnanvapauteen, jonka puolesta taistelimme taivaassa. Ne, jotka tuntevat itsensä voimattomiksi valitsemaan ja toimimaan ovat toivottomuuden tilassa, joka taas on onnellisuuden vastakohta.

Tutkimukset osoittavat kuuden kuukauden ikäisten lasten olevan onnellisimpia. He hymyilevät eniten ja itkevät vähiten, kun he pystyvät vaikuttamaan ympäristöönsä. Tätä mitattiin toiminnalla, jossa lapset voivat liikkeen kautta tuoda kuvia ruudulle. Lapset oppivat nopeasti, mitkä liikkeet saivat kuvat ilmestymään. Kuvien ilmestyessä heidän mielihyvänsä oli ilmeistä ja se dokumentoitiin. Kun tämä kyky hallita omaa ympäristöään otettiin heiltä pois, heistä tuli onnettomia. Lapset eivät olleet tyytyväisiä silloinkaan, kun joku toinen näytti heille samoja kuvia. Opittuaan ensin tuosta hallinnanmahdollisuudesta, heistä tuli onnettomia, kun se vietiin heiltä pois.

Käsi kädessä hallinnan käsitteen kanssa kulkee voimaantumisen käsite: toisten tai meidän itsemme antama lupa toimia tavoilla, jotka miellämme myönteisiksi ja meitä hyödyttäviksi. Keskeistä onnellisiksi itsensä mieltävien ihmisten luonteelle oli myönteisyys ja usko omaan itseensä. Ilman itseluottamusta, sisäistä uskoa siihen, että pystyt muuttamaan asioita tai että asiat järjestyvät, masennus saa jalansijan. Tämä luottamus – uskominen itseensä ja kykyynsä toimia – on jopa tärkeämpää kuin se, että on erityisiä taitoja, koska sellainen usko pitää sisällään siihen kuuluvan voimaantumisen. Kun elämä mielletään hyväksi, vaikuttaa siltä, että piilossa olevia voimavaroja ja kykyjä voidaan ottaa käyttöön.

Isäni toimiston seinät olivat täynnä uskonnollisia lausahduksia. Nuorena tyttönä minusta oli mukavaa istua omalla jakkarallani, opetella ulkoa ja pohtia lapsenmielisesti, mitä nuo sanonnat tarkoittivat. Yksi suosikeistani oli: ”Usko siihen, että olet kykenevä tekemään jotakin, on läheistä sukua sille, että kykenet siihen.” Pyysin isääni yhä uudelleen selittämään sen minulle. Hän opetti minulle huolellisesti esimerkkien kautta, miten voisin ottaa käyttöön sisäiset voimavarani, jos vain uskoisin, että ne ovat olemassa. Jos uskoisin, että voisin tehdä jotain, ja toimisin niin kuin osaisin tehdä sen, kehittäisin itsessäni kykyjä tehdä sen, mitä halusin tehdä. Ensimmäinen mahdollisuuteni testata tätä teoriaa tuli, kun olin lapsena hänen mukanaan hänen melko julkisen elämänsä pyörteissä. Minun odotettiin tietävän, miten ihmisiä tervehditään ja miten heidän kanssaan keskustellaan. Minua kohdeltiin samanveroisena ja minun odotettiin käyttäytyvän asianmukaisen seuralaisen tavoin.

Vaikka olin luonteeltani ujo ja hyvin yksityinen henkilö, pystyin ajan myötä lähtemään ulos hänen kanssaan, tapaamaan ihmisiä, toimimaan avustajana, unohtamaan omat puutteeni ja olemaan kiinnostunut niistä, joita tapasimme. Joidenkin vuosien jälkeen huomasin, että en vain pystynyt siihen, vaan myös nautin noista kokemuksista. Vaikka edelleen olin luonteeltani hyvin yksityinen henkilö, olin löytänyt kyvyn toimia julkisesti tuon uskon ansiosta. Siitä voimaantumisessa on kyse. Useimmiten henkilö itse, ei elämä, kiistää omat kykynsä ja siten rajoittaa omaa onnellisuuttaan.

Mies kirjoittaa päiväkirjaa ja rukoilee

2. Yhteys

Mainittujen tutkimusten mukaan onnellisimpia ihmisiä olivat ne, joilla oli uskoa heitä itseään korkeampaan voimaan. Uskolla Jumalaan ja henkilökohtaisella onnellisuudella todettiin todellinen riippuvuussuhde. Ihmiset, jotka kokosivat tuosta uskosta selkeän kuvan olemassaolonsa perusteista ja jotka hyväksyivät siihen liittyvät luontaiset periaatteet käytöksensä säännöstöksi, olivat onnellisimpia. Nämä ihmiset pystyivät selvästi ilmaisemaan onnellisuutensa lähteen ja katsomaan toiveikkaasti tulevaisuuteen, jopa synkkinä aikoina. Koska tämä on totta, niin me, jotka omaksumme täysin evankeliumin ja harjoitamme sen periaatteita, olemme jo monta puolaa ylempänä onnellisuuden tikapuilla, sillä ilo ja vanhurskaus ovat erottamattomasti yhteydessä.

Vanhin Neal A. Maxwell neuvoo: ”Eräs harvoin mainittu syy käskyjen pitämiseen on se, että siten meistä tulee tyytyväisempiä itseemme. Jos emme ole tyytyväisiä itseemme, armoton taipumuksemme on siirtää surkeutemme eteenpäin, tai ainakin antaa sen hämärtää ja jopa heikentää niiden elämää, joiden pitää sietää meitä.”

Sen lisäksi, että meillä on henkilökohtainen suhde Jumalaan, myös läheiset ihmissuhteet olivat kiistattomia onnellisuuden ennusmerkkejä, kun taas läheisten ihmissuhteiden puuttuminen ennusti vähäisempää määrää onnea. Ihminen tarvitsee elämäänsä joitakin, joita rakastaa, joiden kanssa jakaa ilot ja surut, joita voimme koskettaa, joiden puolesta toivoa ja tehdä työtä. Toisaalta tärkeitä ovat myös aktiiviset ihmissuhteet, yhteisissä projekteissa ja asioissa toimiminen. Ne, jotka tietävät, mutta eivät ymmärrä sanovat vain, että ”ihminen on sosiaalinen eläin.” Ne, jotka ymmärtävät, tietävät, että tarpeemme virtaa niin syvällä ja kumpuaa niin jumalallisesta lähteestä, että sen liittäminen pelkkään sosiaalisuuteen vähentää ihmisen luonnetta.

 

3. Haaste

Lopuksi, tutkijat saivat selville, että toimettomuus on ehdoton enne onnettomaan elämään. Päivittäisen toimintamme tulee johtaa haasteelliseen, merkitykselliseen toimintaan. Työ ja siihen liittyvät siunaukset ovat Jumalan lahja. Ilman sellaista toimintaa, oli ikä mikä hyvänsä, masennuksesta tulee jatkuva kumppani. Tarkoitushakuisesti toimivat ihmiset, kaiken ikäiset, nuorista vanhoihin, ilmaisivat samantasoista onnellisuutta. Sopiva toiminta antaa riittävästi haastetta, toiveen suorituksesta ja tarpeellisuuden tunteen.

Suuren keksijän, Thomas Alva Edisonin elämä saattaa olla sinulle tuttu. Hän työskenteli ahkerasti suurimman osan elämäänsä. Aluksi hänen kokeensa eivät olleet menestyksekkäitä ja elatus oli niukka. Hän tuskin huomasi sitä, niin syventynyt hän oli haasteeseen unelmiensa tavoittelusta. Hänen vaimonsa uskoi häneen ja piti parhaansa mukaan huolta osuudestaan viinitarhasta, vaikka hedelmää olikin niukasti. Myöhemmin, kun menestystä oli saavutettu, vaimo mielissään antoi miehelleen lahjaksi kahden viikon matkan minne tahansa maailmassa. Mies kiitti ihanasta lahjasta, joka antoi hänelle mahdollisuuden tehdä työtä laboratoriossaan kaksi viikkoa ilman häiriötä!

Työ ei aina tarkoita raivokasta toimintaa. Joskus tärkein työ, mitä voit tehdä, on lapsen keinuttaminen, neliapilan etsimisessä auttaminen, lapsen katsominen, kun hän esittelee rullaluistelutaitojaan, rakkaan ystävän kädestä pitäminen tai kauneuden löytäminen tuulenpyyhkimän taivaan pilvistä.

Työ voi myös tuoda helpotusta muilta elämän jalostavilta koettelemuksilta. Beverly Sills, suuri oopperalaulaja ja myöhemmin New Yorkin Metropolitan oopperan johtaja, puhui laulamisensa terapeuttisesta vaikutuksesta. Hän huomautti, että kolmeen tuntiin hänellä ei ollut mitään ongelmia, koska hän tiesi, mitä olisi tulossa. Kun työskentelin Neiti Sillsin kanssa useissa tapahtumissa, ymmärsin joitakin niistä ongelmista, joihin hän viittasi. Tämä tyylikäs ja lahjakas nainen, jolla oli yksi 1900-luvun loistokkaimmista lauluäänistä, oli aina halunnut lapsia. Hän odotti sitä, että saisi laulaa heille kehtolauluja ja jakaa ooppera-maailman ilot ja kauneuden heidän kanssaan. Kuitenkin, yksi lapsista syntyi kuurona ja toinen kallisarvoinen pienokainen vakavasti kehitysvammaisena. Elämässä on usein niin paljon tämän kaltaista ironiaa. Tiedän naisia, jotka ovat löytäneet samankaltaisia terapeuttisia pakokeinoja ruuanlaitosta, sisustamisesta, lukemisesta tai kirjoittamisesta. Eräs ystäväni löydetään usein työskentelemässä upeassa puutarhassaan lampun valossa 15 tunnin työpäivän jälkeen. 90 vuotta nuoren sisareni kädet eivät koskaan ole toimettomina. Hän rentoutuu tekemällä loisteliaan luovia neulonta- ja virkkaustöitään, jotka hän antaa tarvitseville, kodittomille ja vastasyntyneille.

Toiminnan periaate on sidottu omaan ymmärrykseemme paremmasta itsestämme. Käytöksemme tulee olla sopusoinnussa oman moraalisen koodimme kanssa, sopusoinnussa sen kanssa, mitä uskomme itsemme sisimmältään olevan. Onnellisuus tulee useimmiten silloin, kun henki ja ruumis ovat sopusoinnussa. ”Sillä ihminen on henki. Aineet ovat iankaikkisia, ja henki ja aine erottamattomasti yhteen liitettyinä saavat ilon täyteyden” (OL 93:33).

Elämällä täällä maapallolla, iankaikkisina henkinä, jotka asuvat kuolevaisissa tomumajoissa, evankeliumin näkökulma osana kokemustamme, antaa meille kaikki mahdollisuudet kokea todellista onnea.

Mies patikoimassa vuorelle auringonlaskussa

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Beverly Campbell ja se julkaistiin osoitteessa ldsliving.com. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 53 times, 1 visits today)