Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että Jumala on hylännyt sinut? Kaikki eivät ole kokeneet sellaista, mutta viime aikoina minulla on ollut tilaisuus tavata joitakin minulle läheisiä ihmisiä, joilla on tai on ollut sellaisia tuntemuksia. Nuo keskustelut olivat samanaikaisesti surullisia ja toiveikkaita. Yksi syy, miksi haluan puhua tästä aiheesta, on se, että minustakin on joskus tuntunut siltä, että Jumala on hylännyt minut. Enkä ainoastaan tuntenut itseäni hylätyksi, vaan olin myös vihainen Hänelle. En suosittele sitä, mutta niin voi tapahtua.

Henkilökohtaisin ja erikoisin esimerkki elämässäni oli ajanjakso avioliittomme aikana, kun iankaikkisella kumppanillani ja minulla oli neljä pientä lasta, joiden iät olivat kahden ja kahdentoista välillä. Puolentoistavuoden mittaisen ajanjakson aikana meillä oli jatkuvia sydänsuruja ja haasteita. Tiedän hyvin, että joidenkin mielestä meidän haasteemme tuntuvat vaikeilta, mutta toisille ne ovat kuin kävelylenkki puistossa. Jokaisella on omat haasteensa, ja ne voivat olla täysin erilaisia. Meidän haasteemme tuntuivat minusta rangaistukselta.

Aluksi vaimoni sai keskenmenon. Muutamaa kuukautta myöhemmin appeni menehtyi kivuliaan sairauden seurauksena. Kolme kuukautta myöhemmin äitini kuoli odottamatta. Vähän sen jälkeen isälläni oli laaja aivoinfarkti, joka jätti hänet invalidiksi. Lopuksi, muutamaa kuukautta myöhemmin, puolisoni loukkasi vakavasti jalkansa, minkä takia hän joutui makaamaan sairaalasängyssä kolme kuukautta, eikä pystynyt kävelemään puoleen vuoteen.

Muistan tunteeni juuri tuon viimeisimmän tapahtuman aikana. Vaimoni oli jumissa vuokratussa sairaalasängyssä vierashuoneessa sekavana kipulääkkeistä. Lapset nukkuivat yläkerrassa, kun päätin lähteä ulos kävelylle. Olin niin väsynyt. Väsynyt sairaanhoitajana olemiseen, väsynyt pitämään yrityksen pinnalla ja väsynyt huolehtimaan lapsista. Surin yhä äitiäni ja isääni ja yritin vain pitää pääni pinnalla.

Muistan elävästi seisoneeni ajoluiskallamme tuona yönä ja purskahtaneeni itkuun. Ne eivät olleet surun eivätkä uupumuksen kyyneliä, vaan vihan kyyneliä. Olin vihainen Jumalalle siitä, että Hän oli hylännyt meidät. Olin vihainen, että Hän salli kaikkien näiden kriisien kasaantua kohdallemme antamatta yhtään aikaa surra tai hengittää ennen kuin uusi isku tuli. Tunsin, että meitä oli huijattu ja että palkintomme pyrkimyksestä elää vanhurskaasti oli tulla toistuvasti murhenäytelmien nuijimiksi. Tunsin oloni yksinäiseksi ja petetyksi.

Se oli vieras tunne minulle.

Kertoessani tästä olen varma, että monet teistä nyökkäävät ja sanovat: ”Se on nähty.” Tiedän myös, että monet teistä ovat järkyttyneitä, koska teillä ei koskaan ole ollut tuollaisia tunteita. Takaan sen, että joku, jonka tunnette ja jota rakastatte, on kulkenut samaa polkua.

Yksi heistä oli profeetta Joseph Smith. Kun hän kärsi Libertyn vankilassa, hänen turhautumisen ja hylkäämisen tunteensa purkautuivat esiin, kuten pyhiin kirjoituksiin on kirjoitettu. Hän anoi:

”Oi Jumala, missä olet, ja missä on maja, joka kätkee piilopaikkasi? Kuinka kauan kätesi viipyy ja silmäsi, niin, puhdas silmäsi katsoo iankaikkisista taivaista kansasi ja palvelijoidesi kohtaamaa vääryyttä ja heidän huutonsa tunkeutuvat sinun korvaasi?” (OL 121:1-2)

Hän jatkoi antamalla Jumalalle ehdotuksia siitä, miten Hän voisi hoitaa paremmin tehtävänsä, mutta enimmäkseen hänen rukouksensa oli täynnä kysymyksiä. Missä olet? Miksi et auta? Miksi et kuuntele?

Suurin esimerkki pyhissä kirjoituksissa hylätyksi tuntemisesta kuultiin Vapahtajan omilta huulilta. Kun Hän riippui ristillä kärsien enemmän kuin kukaan koskaan kärsisi tai voisi kärsiä, Hän huusi Jumalan puoleen.

”Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46)

Näköjään sitä tapahtuu paremmissakin piireissä.

Vaara hylkäämisen tunteissa tai vihan hautomisessa Jumalaa kohtaan ei ilmene juuri siinä hetkessä, vaan siinä, mihin se voi johtaa, jos niitä ei käsitellä. Jonkin täytyy pysäyttää liukuminen ennen kuin huomaamme singahtaneemme ateismin tai agnostismin syvyyksiin.

Olisi sekä kulunutta että lapsellista ehdottaa, että vain irrottautuisimme niistä tuntemuksista. Tällaiset haasteet ovat todellisia ja voivat virrata syvällä. Haluan ehdottaa joitakin tapoja, joiden avulla voimme pysäyttää liukumisen ja kiivetä takaisin terveempään suhteeseen Jumalan kanssa.

Etsi jotakin, mihin tarttua pysäyttääksesi liukumisen

Saanko esittää seuraavan ajatuksen: Viha Jumalaa kohtaan on henkilökohtainen todistus siitä, että uskot Hänen olevan todellinen ja että Hän elää. Et olisi vihainen, jos et uskoisi Häneen, eikö niin? Tartu tuohon yksinkertaiseen ja puhtaaseen todistukseen siitä, että Hän elää ja ala tehdä työtä palataksesi takaisin. Niin pelottavaa kuin onkin ajatella Jumalan hylänneen meidät, vielä pelottavampaa on ajatella, että Häntä ei ole olemassa. Hän on olemassa.

Ymmärrä oikeat mittasuhteet.

Kukaan ei halua kuulla, että asiat voisivat olla huonomminkin, joten ehdotan, että ette koskaan sano niin sellaiselle, joka kärsii. Juuri niin Jumala kuitenkin vastasi Joseph Smithille hänen huutaessaan Hänen puoleensa Libertyn vankilassa.

”Poikani, rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken, ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen; sinä voitat kaikki vihollisesi.

Ystäväsi seisovat rinnallasi, ja he tervehtivät sinua jälleen lämpimin sydämin ja ystävällisin käsin.

Sinä et ole vielä kuin Job; ystäväsi eivät kiistele sinua vastaan eivätkä syytä sinua rikkomuksesta, kuten Jobia syytettiin.” (OL 121:7-10)

Se oli lempeä nuhtelu, joka keskittyi myönteisiin puoliin – mutta sitten Herra palasi, asetti asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja torui häntä:

”Ja jos sinut heitetään kuoppaan tai murhaajien käsiin ja kuolemantuomio langetetaan päällesi; jos sinut heitetään syvyyteen; jos hyökyvät aallot vehkeilevät sinua vastaan; jos ankarista tuulista tulee vihollisiasi; jos taivaat kasaavat synkeytensä ja kaikki luonnonvoimat yhdistyvät tukkiakseen tien; ja ennen kaikkea, jos itse helvetti aukaisee kitansa ammolleen sinua tavoitellen, tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.

Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. Oletko sinä suurempi kuin hän?” (OL 122:7-8)

Löydä iankaikkinen näkökulma.

Onnen suunnitelma ei aina tarkoita ”välitöntä onnea”. Se on pitkän ajan suunnitelma. Tuon suunnitelman ja Jumalan tahdon tutkiminen omalla kohdallamme auttaa meitä selviytymään väistämättömistä elämän myrskyistä. Tämän hetkisten koettelemustemme välittömyys valtaa joskus sen tosiasian, että tämä todellakin on vain ”silmänräpäys” iankaikkisuudessa. Vaikka tuo näkökulma ei vähennä tuskaa, se voi tehdä siitä siedettävämpää. Se auttaa, että tiedämme Jumalan olevan tietoinen meistä ja että Hän rakastaa meitä — vaikka meistä ei siltä tunnukaan.

Presidentti Boyd K. Packer opetti: ”Älkää olettako, että Jumala tarkoituksellisesti aiheuttaa sen, mitä Hän omista syistään sallii tapahtuvan. Kun tunnette suunnitelman ja sen kaiken tarkoituksen, nämäkin asiat tuovat ilmi taivaallisen Isän rakkauden. (”Suuri onnen suunnitelma”, Opin ja liittojen kirja ja kirkon historia, opettajan aineisto, s. 292.)

Etsi siunauksia.

”Elon aallot myrskyten kun raivoaa,

Pettynyt kun olet etkä rauhaa saa,

Siunaukses luettele jokainen.

Silloin huomaat Herran suuren rakkauden.

Taisteluissa pienimmästä suurimpaan

Herra käy sun kerallasi ainiaan.

Siunaukses laske, Herra kanssas käy

Kunnes matka päättyy, eikä vaaraa näy.”

(MAP-lauluja 159)

Onhan se vähän imelää, mutta asiayhteys on luja. Kun keskitymme kiitollisuuteen, meistä tulee nöyriä. Nöyryys auttaa meitä seuraavassa askeleessa:

Löydä armoa itseäsi kohtaan.

Presidentti James E. Faust: ”Monissa elämän koettelemuksissa, kun tunnemme itsemme hyljätyiksi ja kun suru, synti, pettymys, epäonnistuminen ja heikkous tekevät meistä vähemmän kuin meidän koskaan pitäisi olla, voimme saada osaksemme varauksettoman rakkauden parantavaa balsamia Jumalan armosta. Se on rakkautta, joka antaa anteeksi ja unohtaa, rakkautta, joka kohottaa ja siunaa.” (”A Personal Relationship with the Savior”, lokakuu 1976.)

Kun Herra tähdensi Joseph Smithille, että ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle,” Hän asetti Vapahtajan täydellisen myötätunnon, ymmärryksen ja empatian merkittävään asemaan. Kääntykää Hänen puoleensa. Etsimällä paranemista Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta voimme parantaa kireän suhteemme Jumalaan.

”Todistan, että Vapahtaja kutsuu meitä kaikkia tulemaan ja pääsemään osallisiksi Hänen sovituksestaan. Kun osoitamme uskovamme Häneen, niin Hän nostaa meitä ja kantaa meidät läpi kaikkien koettelemustemme ja viimein pelastaa meidät selestiseen valtakuntaan.” (Vanhin Evan A. Scmutz)

Etsi yhteisymmärrys rukouksen kautta.

Seisoessani ajoluiskalla tuona iltana minulla oli yksipuolinen keskustelu Jumalan kanssa, eikä se ollut kaunista. Mutta ainakin minulla oli tuo yksipuolinen keskustelu Jumalan kanssa. Viulunsoittaja katolla on eräs suosikkinäytelmistäni/elokuvistani. Päähenkilö Tevje kulkee läpi elämänsä pitäen yllä jatkuvaa vuoropuhelua Jumalan kanssa. Se ei ole pelkästään hassua, vaan myös esimerkillistä. Myönnän, että ajoluiskalla seisominen – täynnä kyyneliä ja vihaa – ei ole paras tapa kommunikoida Jumalan kanssa, mutta ainakin se on rehellinen yritys ja parasta, mihin kykenin sillä hetkellä. Seuraava askel olisi rukoilla uudelleen ja hakea kaksisuuntainen yhteys, joka sisältää paljon vähemmän valittamista ja paljon enemmän kuuntelemista ja pyrkimystä ymmärtämiseen.

Vanhin Bednar antoi tämän ohjeen: ”Jumalan tahdon tunteminen ja hyväksyminen elämässämme on olennainen tekijä pyytämiselle uskossa merkityksellisessä rukouksessa. Kuitenkaan se, että pelkästään sanoo ”Toteutukoon sinun tahtosi”, ei riitä. Kukin meistä tarvitsee Jumalan apua luovuttaessamme tahtomme Hänelle.

”Rukous on se tapa, jonka avulla Isän tahto ja lapsen tahto saatetaan yhteyteen toistensa kanssa.”  Nöyrä, vilpitön ja hellittämätön rukous auttaa meitä tunnustamaan taivaallisen Isämme tahdon ja mukautumaan siihen. Vapahtaja antoi tästä täydellisen esimerkin, kun Hän rukoili Getsemanen puutarhassa sanoen: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinunSuuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin.” (Luuk. 22:42,44) (”Pyytäkää uskossa”, huhtikuu 2008)

Pohjimmiltaan ollessamme vihaisia Jumalalle tai kun tunnemme Hänen hylänneen meidät, keskitymme ajatukseen, että me tiedämme paremmin – että asioiden pitäisi mennä meidän suunnitelmiemme mukaan. Siihen asti kunnes päästämme irti tuosta vääränlaisesta hallinnan tunteesta ja alistamme tahtomme Hänen tahtoonsa, olemme eri mieltä Jumalan kanssa. Se on elämänmittainen haaste ja aina vaikeampi toteuttaa, kun olemme keskellä koettelemusta.

Niille, jotka kärsivät, sanon, että tunnen tuskanne ja toivon, että voitte pysäyttää liukunne ja kiivetä pois. Niille, jotka eivät ole koskaan kokeneet hylkäämisen tai turhautumisen tunteita Jumalan kanssa, sanon, että olen onnellinen puolestanne ja toivon, että ette koskaan koe sellaista.

Jumala elää ja Hän rakastaa meitä – vaikka emme aina huomaa sitä.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Brad McBride ja se on julkaistu middleagedmormonman.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 35 times, 1 visits today)