Ne kuulostavat houkuttelevilta otsikoilta: ”Ensimmäistä kertaa mormonikirkko myöntää sen perustajalla, Joseph Smithillä, olleen 14-vuotias morsian” tai ”Mormonikirkko myöntää viimein, että sen perustaja, Joseph Smith, oli moniavioinen – hänellä oli 40 vaimoa”.

Nämä otsikot ja niihin liittyvät artikkelit kirjoitettiin vastineeksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon julkaisemiin kirjoitelmiin, jotka käsittelivät moniavioisuutta Kirtlandissa ja Nauvoossa (englanniksi) sekä moniavioisuutta ja perheitä alkuaikoina Utahissa (englanniksi).

Useimmat, jotka jakoivat näitä tarinoita Huffington Postissa, the Telegraphissa ja monissa muissa julkaisuissa, jättivät täysin huomiotta merkittävät kielelliset vivahteet, jotka tekevät näistä otsikoista  faktapohjaisesti ongelmallisia.

Mormonien historiaa ei koskaan peitelty

Esimerkiksi sana ”myöntää” on ladattu syytöksillä, että aiemmin asia olisi jollakin tavoin kielletty. Päinvastoin. Näin äkkiseltään mieleeni tulee kolme varmaa julistusta, jotka todistavat moniavioisuuden harjoittamisesta kirkon alkuaikoina: Luku 132 Oppi ja liitot -kirjassa, Joseph F. Smithin kirjoittama artikkeli (englanniksi) vuonna 1905 ja artikkeli (englanniksi) vuoden 1992 Ensign-lehdessä.

Itse asiassa, opin näistä 14-vuotiaista ”morsiamista” (toinen täyteen pakattu sana) ja 30-40 vaimosta jo parikymppisenä käydessäni Joseph Smith ja historia -kurssia Brigham Youngin Yliopistossa ja kahlatessani läpi päiväkirjoja ja muita asiakirjoja pyrkiessäni oppimaan ja ymmärtämään Joseph Smithiä paremmin.

Tapahtumat ja historia koskien Joseph Smithin avioliittoja teinityttöjen ja useiden morsiamien kanssa on ollut kaikki hyvin tunnettua ja dokumentoitua saatavilla olevien resurssien mukaisesti jo siitä lähtien, kun noista tapahtumista on kirjoitettu jo kaukana historiassa. Ihmisten tarvitsi vain etsiä… ja jotkut tekivätkin niin.

Tuo tieto on ollut kaikkien luettavissa. Esimerkiksi, kirjassaan Joseph Smith: Rough Stone Rolling, Richard Bushman on yrittänyt kirjoittaa objektiivisemman historiallisen selonteon Joseph Smithistä ja on sisällyttänyt siihen kinkkisempiäkin tapahtumia historiasta.

Kiitos Bushmanin, Josephin vaimojen nimet ovat löytyneet tuhansien mormonien kirjahyllyistä siitä lähtien, kun tuo kirja julkaistiin vuonna 2005.

Internetin kattavuus ja tietovirran käytön vaivattomuus ovat johtaneet historian saatavuuteen ja jaettavuuteen tavalla, joka puolestaan on asettanut kirkon uudenlaiseen ja epämukavaankin asemaan, jossa sen täytyy selventää tulkintoja tapahtumista, lausunnoista ja opeista, vaikka se mieluummin todistaisi.

Kuka Joseph Smith todella oli?

Kaksi ystävääni on soittanut minulle ja ilmaissut huolensa kirkon hiljattain julkaisemien moniavioisuuskirjoitelmien johdosta. Monet muut ovat ilmaisseet samaa huolta sosiaalisessa mediassa. Useimmat näistä huolista keskittyvät sen ajatuksen ympärille, että on olemassa aihetodisteita, joiden mukaan Joseph Smith oli vähintäänkin irstas ja kenties huijarikin ja sen vuoksi kirkkoa, jota he ovat rakastaneet ja puolustaneet, saattaakin olla mahdoton puolustaa.

Jos (erityisesti toissijaista) lähdeaineistoa käy läpi kiinnittämättä sen suurempaa huomiota asiayhteyksiin, saattaa helposti vetää johtopäätöksen, että Joseph Smithillä oli joitain kohtalokkaita vikoja, jotka kyseenalaistaisivat hänen tehtävänsä Jumalan profeettana.

Saamieni puheluiden ja sosiaalisen aktiivisuuden vuoksi kysyin vaarnanjohtajaystävältäni, oliko hän huomannut moniavioisuuskirjoitelmista aiheutuneen mitään seurauksia. Hän kertoi, ettei ollut huomannut mitään massamuuttoa, mutta hän oli tavannut joitain vaarnan jäseniä, jotka olivat ohittaneet seurakuntansa piispan näkemyserojen vuoksi ja halusivat tavata hänet keskustellakseen heidän huolistaan koskien Joseph Smithiä ja moniavioisuutta. Yhdessä näistä tapaamisista ystäväni keskusteli naisen kanssa, joka tunsi hänet hyvin. Kuunneltuaan tämän naisen huolia ystäväni kertoi hänelle seuraavan tarinan:

”Kelly, ollessani piispa muutama vuosi sitten, tapasin parin kanssa, joka oli avioeron partaalla. Valitettavasti en pystynyt muuttamaan heidän parisuhteensa suuntaa ja ennen pitkää he päättivät avioliittonsa.

Eräässä tapaamisessa tämän aviomiehen kanssa nuhtelin häntä hellästi pappeustehtäviensä laiminlyömisestä ja rohkaisin häntä toimimaan paremmin. Hän ei ottanut sitä hyvin. Viikossa hän oli levittänyt kolmelle naapuruston avioparille perättömiä huhuja, että minulla oli ollut suhde ja hänellä oli siitä todisteita.

Kaksi näistä naapureista lähestyivät minua ja kertoivat, mitä hän oli sanonut. Toinen heistä kertoi siitä vaimoni ollessa läsnä, joka nauroi asialle ääneen. He tunsivat minut. He tunsivat tuon miehen. Mitään todisteita ei koskaan esitetty. Huhut osoitettiin perättömiksi. Mutta ajattelepa hetkinen tuota kolmatta paria. He eivät tunteneet minua yhtä hyvin kuin nuo kaksi muuta. Nyt olen vaarnanjohtaja. Heillä saattaa olla vielä epäilyksen siemeniä mielissään, sillä: 1. he eivät tunne minua ja 2. he eivät tunne tuota miestä eivätkä tilannetta. Sinä tunnet minut, Kelly. Uskotko, että minulla oli suhde?”

Hän vastasi tietävänsä, ettei ystävälläni ollut ollut suhdetta. Ystäväni sanoi: ”Sinun täytyy oppia tuntemaan profeetta Joseph Smith yhtä hyvin kuin tunnet minut. Kun niin on, uskon huoliesi kaikkoavan ja luultavasti löydät varmuutta aivan päinvastaisesta suunnasta.”

Hämmästyttävä profetia

Yhden täsmällisimmistä ja osuvimmin täyttyneistä palautusta koskevista profetioista lausui Joseph Smithin mukaan Moroni. Profetiassa sanotaan:

”Jumalalla oli minulle [Josephille] työ tehtäväksi ja että nimeäni tultaisiin mainitsemaan hyvällä ja pahalla kaikkien kansakuntien, sukujen ja kielten keskuudessa, eli että siitä puhuttaisiin sekä hyvää että pahaa kaikkien ihmisten keskuudessa.” (Profeetta Joseph Smithin todistus, Mormonin kirja)

Seuraan Twitterissä kirkkoon ja mormoneihin liittyvää toimintaa ja todistin moniavioisuuskirjoitelmien ja niihin liittyvän kommentaarin vanavedessä twiittejä twiittien perään – todistin tuon profetian pahan puolen täyttymistä. Noin joka viides sekunti ilmestyi uutisvirtaani twiitti, joka kritisoi Joseph Smithiä, useimmiten monilla rivouksilla höystettynä. Tunnetut antimormonit riemuitsivat, joskin hieman kateellisina, sillä he eivät enää olleetkaan kovaäänisimpiä  Joseph Smithin kriitikoita. Mielenkiintoista oli se, että aivan kuin ennustaen jäsenten vastareaktion, monet elämänuratoisinajattelijoiden julkaisut keskittyivät kritisoimaan profeetan puolesta esitettyä hengellistä todistusaineistoa leimaten sen vain kiihkoilijoiden tunnekuohuiksi eikä miksikään muuksi.

Neljä näkökohtaa

Joitakin tämä saattaa hämmästyttää – ja he saattavat pitää minua harhaisena, epärehellisenä tai aivopestynä – mutta voin tarkastella kaikkea tätä todistusaineistoa, mukaan lukien Joseph Smithin ”14-vuotiaan morsiamen”, ja silti ilman epäilyksen häivää sanoa, että hänen väitteensä olivat totuudenmukaisia. Hän todella näki väittämänsä taivaalliset olennot, Mormonin kirja on jumalallinen kirjoitus ja hänen tehtävänsä sen esiin tuomisessa on kuvattu täsmällisesti.

Useista vaikuttavista näkökohdista, jotka ovat mahdollistaneet minun tulla tähän lopputulokseen kritiikistä ja vaikeista aihetodisteista huolimatta, neljä on ollut kaikkein hyödyllisimpiä: syvällinen historiallinen alkuperäislähteiden tutkiminen, kirkosta lähteneiden kirkkoon palaaminen, Mormonin kirja sekä hengellinen työ

Syvällinen historiallinen tutkimus

Useimmat kanssakäymiseni ihmisten kanssa, jotka ovat vihamielisiä Joseph Smithiä ja kirkkoa kohtaan, ajautuvat tilanteeseen, jossa he lainaavat toissijaisia lähteitä ja minä puolestani niitä ensisijaisempia.

Oikeastaan ei ole edes olemassa oikeasti objektiivisesti kirjoitettua historiallista selontekoa mistään. Jokainen historioitsija lähestyy historiankirjoitusta filosofisten, poliittisten, psykologisten ja kokemusperäisten vaikutteiden kyllästämänä. Jotkin näistä vaikutteista on helppo huomata ja voidaan jättää huomiotta. Historianopiskelijan on petollista tai naiivia luottaa lähteisiin ilman kunnollista vaikutteiden taustatutkimusta.

Tämä koskee sekä myönteisesti että kielteisesti Joseph Smithiä kuvailevia lähteitä. Luettuani tuhansia sivuja alkuperäisiä sekä toissijaisia historiallisia selontekoja aiheesta Joseph Smith, täysin irrallaan mistään hengellisestä vakaumuksesta, olen tehnyt seuraavat päätelmät: 1. Hän oli totuudenmukainen oman historiansa suhteen. 2. Hänelle läheisimmät ihmiset valtaosin vahvistivat hänen jumalallisen tehtävänsä – silloinkin, kun olivat henkilökohtaisesti riitautuneet hänen kanssaan. 3. Vaikka hän kieltämättä oli epätäydellinen yleisine inhimillisine heikkouksineen (joista osa päätyi kirjoituksiin), hän oli hyvä. 4. Hän rakasti Jumalaa enemmän kuin itseään tai asemaansa. Mutta epähengelliset päätelmät ovat riittämättömiä.

Miksi he palaisivat?

Monet, jotka tunsivat Joseph Smithin hyvin ja ottivat häneen etäisyyttä, palasivat myöhemmin. Yksi heistä oli Joseph Smithin aikalainen, William W. Phelps, ja toinen puolestaan nykyajan historioitsija, Don Bradley.

Phelpsin tapaus on huomionarvoinen, sillä hän tunsi Joseph Smithin henkilökohtaisesti. Hän tiesi moniavioisuudesta. Itse asiassa, hän todisti olleensa paikalla, kun Joseph Smith sai varsinaisen moniavioisuutta koskevan ilmoituksen. Hän tiesi Joseph Smithin jokaisesta ongelmasta; tunsi hänen niin heikkoudet kuin vahvuudetkin. Hän oli ollut Joseph Smithin ystävä, sihteeri ja haamukirjoittaja koko 1830-luvun ja aina 1840-luvun alkupuolelle asti.

Phelps oli yksi monista, jotka todistivat Joseph Smithiä ja muita vastaan vuonna 1838, mikä johti heidän julmaan vangitsemiseensa Missourissa vuonna 1839. Hänen todistuksensa profeettaa vastaan  johti hänen erottamiseensa kirkosta marraskuussa 1839.

Sitä seurasi yksi kirkon historian rakastavimmista ja hellimmistä sovinnonteoista. Täysin tietäen Joseph Smithin luonteen, taipumukset ja jopa paheet, Phelps anoi anteeksiantoa ja pyysi saada tulla kastetuksi uudelleen. Erityisesti yksi kohta hänen kirjeessään, jonka hän kirjoitti Daytonissa Ohiossa 29. kesäkuuta 1840, pistää silmääni:

”Teen parannusta ja elän, ja pyydän anteeksiantoa vanhemmilta veljiltäni, ja vaikka he nuhtelisivat minua kuolemaksi asti, minä kuolen heidän kanssaan, sillä heidän Jumalansa on minun Jumalani. Vähäisinkin sija heidän kanssaan riittää minulle, niin, se on suurempi ja parempi kuin koko Babylon.”

Todellako? Vähäisin sija ja yhteys mieheen, jolla oli 40 vaimoa ja teinimorsiamia oli parempi kuin koko Babylon? Phelps oli älykäs, oppinut ja varakas mies, joka valitsi kuolla pyhien ja Josephin Smithin kanssa mieluimmin kuin eläisi mitä tahansa muuta elämää.

Joseph Smithin vastaus Phelpsille on historiallisesti puhdasta kultaa ja se löytyy osoitteesta Josephsmithpapers.org (englanniksi).

Noin kuukausi sen jälkeen, kun Joseph Smith kuoli marttyyrikuoleman, Phelps kirjoitti laulun. ”Kunnia miehelle”, joka sisältää seuraavat sanat:

Kunnia muistolleen, hän marttyyri uljas… Pappeuden avaimet ja kunnia suuri, Iankaikkisesti hän niitä kantaa saa… Miljoonat tuntee viel ’veli Josephin’.”

Mitä Phelps tiesi? Mikä sai hänet palaamaan?

Joseph meidän aikanamme

Don Bradley on nykyajan historioitsija, joka on opiskellut sekä Brigham Youngin Yliopistossa että Utah Staten Yliopistossa. Hän aloitti vakavan kirkon historian tutkimisen 17-vuotiaana Brigham Youngin Yliopistossa. Kuten Phelps, hän oppi tuntemaan Joseph Smithin erittäin hyvin. Hänen uskonkriisinsä syntyi siitä, kun jotkin asiat kirkon historiassa tuntuivat hänestä epämiellyttäviltä.

Eritoten ne olivat asioita, joista hän ei ollut kuullut aiemmin eivätkä ne sopineet siihen selontekoon, jonka hän odotti muodostavansa. Toinen ongelma oli se, että hän hylkäsi kaikki muut keinot tietää kuin tieteellisen ja historiallisen tutkimuksen.

Don pyysi nimensä poistamista kirkon jäsenrekisteristä. Kuten Phelpsilläkään, hänellä ei ollut mitään syytä koskaan palata. Hän ei ollut välinpitämätön tai agnostikko. Hän oli varma, että kirkko ja erityisesti Joseph Smith olivat huijausta.

Hänen paluunsa alkoi pienillä askelilla, jotka kasvoivat. Ensimmäinen askel oli myöntää, että kirkko teki hyvää maailmassa. Toinen oli myöntää, että on olemassa muitakin tapoja tietää; hengellisin keinoin saavutettu tietokin on täysin pätevää tietoa.

Kolmas askel oli se, että hän jatkoi kirkon historian tonkimista läpi kaikkien vaikeiden asioiden ja lopulta löysi, mitä hän kutsui ”kullaksi” – todella hyviä asioita. Yksi avainasia, josta Don puhuu, oli se, että hän lakkasi pakottamasta Jumalaa muottiin, jonka hän oli itse luonut.

Kysymyksetkin muuttuivat. Donin esittämät kysymykset tutkimustyönsä alkuvaiheessa olivat kyynisiä, kuten ”miksi Joseph Smith teki näin? Mitä hän siitä hyötyi?” Tämänkaltaiset kysymykset tuottivat usein vain heikkoja vastauksia ja antoivat Joseph Smithistä varsin köyhän kuvan. Kyyninen selonteko ei ollut riittävä vastaus historialliseen tutkimukseen. Hän huomauttaa, että missä tahansa ihmissuhteessa, jos kyselet jatkuvasti vain ”mitä hän hyötyy tästä?”, on lopputuloksena varsin heikko ihmissuhde.

Kuten Phelps, Don Bradley teki sovinnon Joseph Smithin kanssa. Kuten Phelps, hän tuntee Joseph Smithin hyvin ja valitsee seisoa hänen rinnallaan, todistettuaan jonkin aikaa häntä vastaan.

Näiden miesten ja monien heidän kaltaistensa kokemukset ovat saaneet minut harkitsemaan ja ovat seisoneet tielläni estäen minua lähtemästä, kun minulla on ollut ajoittain ja joskus hyvin vakaviakin epäilyksiä ja huolia ja olen jopa ajatellut ”tarvitseeko minun etsiä totuutta jostain muualta?”. Heidän kokemuksensa ovat haastaneet minut hyllyttämään epäilykseni ja odottamaan suurempaa valoa, joka on aina tullut.

Mormonin kirja

Toisinajattelijat ovat käyttäneet kokonaisia työuria Mormonin kirjan aitouden kumoamiseksi. Terryl Givens, kirjassaan By the Hand of Mormon, käsittelee useita näistä, tarjoten ajatuksella koottuja vastauksia. Myönnän heti kättelyssä, ettei kaikkiin haasteisiin ole olemassa päteviä ratkaisuja, mutta haluaisin myös lisätä, ettei yksikään näistä haasteista ole myöskään kiistattomasti se ”savuava ase”. Haluaisin myös sanoa, että on vahvoja positiivisia todisteita, joihin kriitikoilla ei ole päteviä vastauksia. Ja viimeiseksi, totuutta Mormonin kirjasta ei tulla paljastamaan historiallisen tutkimuksen kautta.

Jokainen tuon kirjan totuuteen uskova on tullut tuohon johtopäätökseen eri tavalla. Lähetyssaarnaajat käyttävät mielellään perustestiä. Yleisesti ottaen tuo testi pitää hyvin paikkansa, mutta se ei ole mikä toimi minulle tai tuhansille muille. Testi on, että luet Mormonin kirjan ja sitten sovellat käytäntöön kohtaa Moroni 10:3-5, jossa sanotaan, että jos rukoilet kirjan sisällöstä, erityisesti sisällöstä koskien Herraa Jeesusta Kristusta, jota kirja käsittelee, ja rukoilet vilpittömästi ja avoimin mielin ja sydämin, Jumala varmentaa Pyhän Hengen kautta, että kirjan sisältö on totta.

Minulle tuo viimeinen kohta kyllä tapahtui, mutta siihen ei tarvittu rukousta. Itse asiassa, en päässyt edes 1. Nefin kirjaa loppuun tuntematta vahvaa ja voimallista hengellistä todistusta, että kirjan sisältö oli lähtöisin Jumalasta ja toimitettu meille profeettojen välityksellä. Olisi ollut järjetöntä minun kysyä Jumalalta, kun Hän oli jo antanut vastauksensa monta kertaa lukiessani kirjaa.

Näin ei kuitenkaan ole asian laita kaikilla. Clayton Christensenin kokemus vaati paljon enemmän työtä ja oli kenties paljon voimakkaampi. Hän kertoo:

”Päätin omistaa joka ilta klo 23:n ja 24:n välisen ajan Mormonin kirjan lukemiselle saadakseni selville, onko se totta. Pohdin, uskaltaisinko käyttää niin paljon aikaa, koska olin mukana hyvin vaativassa akateemisessa ohjelmassa opiskelemassa soveltavaa ekonometriaa. Aioin yrittää suorittaa ohjelman kahdessa vuodessa, kun useimmat ohjelmaan osallistuvat suorittivat sen kolmessa. En tiennyt, oliko minulla varaa uhrata tunti päivästä tähän pyrkimykseen. Mutta silti tein niin. Aloitin kello 23 polvistumalla rukoukseen lähellä kiviseinässä olevaa pientä lämmitintä ja rukoilin ääneen. Kerroin Jumalalle, kuinka kipeästi halusin saada selville, onko Mormonin kirja totta. Kerroin Hänelle, että jos Hän ilmoittaisi minulle, että se on totta, niin aioin omistaa elämäni Hänen valtakuntansa rakentamiselle. Kerroin Hänelle, että jos se ei ollut totta, minun piti tietää sekin varmasti, koska silloin omistaisin elämäni sen selvittämiseen, mikä on totta. Luin ensimmäisen sivun Mormonin kirjasta. Kun pääsin sivun loppuun, pysähdyin. Ajattelin sitä, mitä olin lukenut siltä sivulta, ja kysyin itseltäni: ”Voisiko tämän olla kirjoittanut huijari, joka yritti pettää ihmisiä, vai oliko tämän todella kirjoittanut Jumalan profeetta? Ja mitä se merkitsi minulle elämässäni?” Sitten laskin kirjan käsistäni ja polvistuin rukoukseen ja pyysin Jumalalta uudelleen: ”Ole niin hyvä ja kerro minulle, onko tämä tosi kirja.” Sitten istuin tuoliin, otin kirjan käteeni, käänsin sivua, luin sen, pysähdyin sivun lopussa ja tein samoin. Näin tein tunnin ajan joka ilta, ilta toisensa jälkeen siinä kylmässä, kosteassa huoneessa Oxfordissa.

Eräänä iltana, kun olin päässyt Toisen Nefin kirjan loppulukuihin, pidin taas rukoukseni, istuin tuoliini ja avasi kirjan. Aivan äkkiä siihen huoneeseen tuli kaunis, lämmin, rakastava Henki, joka ympäröi minut ja levisi sieluuni kietoen minut rakkauden tunteeseen, jollaista en ollut kuvitellut kykeneväni tuntemaan. Minua alkoi itkettää. Kun katsoin kyynelteni lävitse Mormonin kirjan sanoja, saatoin nähdä totuuden noissa sanoissa, joita en ollut koskaan aiemmin kuvitellut pystyväni ymmärtämään. Saatoin nähdä iankaikkisuuden kirkkaudet ja saatoin nähdä, mitä Jumala oli varannut minua varten yhtenä Hänen lapsistaan. Tuo Henki pysyi kanssani koko tunnin ajan ja sen jälkeen joka ilta, kun rukoilin ja luin Mormonin kirjaa huoneessani. Tuo sama Henki palasi aina, ja se muutti sydämeni ja elämäni ikuisiksi ajoiksi.” (Hyödyllisin tiedonjyvä, Clayton M. Christensen)

Toiset saavat, mitä me kutsumme todistukseksi, vuosien tutkimisen jälkeen. He hyllyttävät epäilyksensä toistaiseksi ja nojautuvat esimerkiksi toisten todistuksiin tai omaan todistukseensa joistain muista asioista kuin Mormonin kirjasta.

Rehellisyyden nimissä, Mormonin kirja on numero yksi, valtava tekijä ihmisten päättäessä liittyä, lähteä tai pysyä kirkossa. Kirkon johtajat jatkuvasti muistuttavat meitä Mormonin kirjan todenperäisyydestä. Heidän ehdoton argumenttinsa on se, että kirkko rakentuu tai kaatuu sen omaan totuudenväitteeseensä. Minulle looginen, historiallinen ja kirjallinen todistusaineisto olivat riittäviä luomaan sopivan aukon syvälliselle hengelliselle todistukselle, kun sitä etsittiin.

Loogisena päätelmänä voidaan sanoa, että mies, joka käänsi tuon kirjan ja toi sen päivänvaloon, on todella profeetta, kuten on väitetty. Mutta loogiset päätelmät ovat riittämättömiä.

Hengellinen työ

Vaatii huomattavaa röyhkeyttä ja ylimielisyyttä väittää hengellisistä lähteistä saadun tiedon todellisuudessa olevan lähtöisin nuo kokemukset saaneesta ihmisestä itsestään. Ilmoitus toimii kovin eri tavoin tietoteorian tasolla kuin empiirisesti. Empirismi on teoria, jonka mukaan tieto on johdettu aistinvaraisista kokemuksista ja nuo aistit pitävät sisällään ihmisen viisi aistia. Se antoi tilaa kokeelliselle tieteelle ja tieteellisille menetelmille.

Kaksi suurinta eroa ilmoituksen ja empirismin välillä keinona tietää ovat, että ilmoitus vaatii moraalisen vaikuttajan ja sen ilmaisuväline, Pyhä Henki, kieltäytyy tulemasta määritellyksi ja rajatuksi. Jeesus selitti tätä Nikodemukselle sanoen: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh. 3:8) Empirismi ei välitä lainkaan moraalista ja se hyväksyy ainoastaan asiat, jotka voidaan määritellä ja rajata, siten ne voidaan toistaa ja yksittäin todentaa. Totuutta etsittäessä näistä kummankin kieltäminen olisi typerää.

Minulle oli välttämätöntä oppia tuntemaan Joseph Smith päästäkseni pisteeseen, jossa ilmoitus pystyisi opettamaan ja todistamaan. Käytin kaikkia akateemisia työvälineitä, joita olin vuosien varrella oppinut. Olen luonteeltani skeptinen ja käytin järkeä, logiikkaa ja dekonstruktiota ymmärtääkseni kirkon historiaa ja sitä, kuka Joseph Smith oli.

Kuten Mormonin kirjankin kanssa, tutkimukseni oli luonut aukon, jonka kautta Henki pystyi tekemään työnsä. Pyysin ymmärrystä, varmennusta ja ohjausta. Anomukseni olivat paljolti Dayton Christensenin anomusten kaltaiset ja saamani vastaus oli paljolti samankaltainen kuin hänenkin.

Artikkelin alussa oleva kuva on alunperin Jeff Heinin maalaama ja sen nimi on ”Mob” (”Väkijoukko”). Se kuvaa, kuinka väkijoukko muuttui väkivaltaisesta ja vihamielisestä vähintäänkin neutraaliksi lähestyessään Joseph Smithiä. Tuon tapahtuman symbolismi on merkittävää.

Kunnioitan Joseph Smithin nimeä. Olen varma hänen selonteostaan koskien tärkeimpiä tapahtumia kirkon muodostamisen aikana. Kuten William Phelpsille, ei minullekaan ole mitään muuta paikkaa, missä mieluummin seisoisin kuin hänen rinnallaan. Sanon tämän tietäen hänen 30-40 vaimostaan, teinimorsiamista ja avioliitoista naimisissa oleviin naisiin. Sanon tämän tietäen hänen heikkouksistaan ja epätäydellisyyksistään.

Kun kirkon laulukirjasta lauletaan laulu numero 15, Kunnia miehelle, laulan korkealta ja kovaa ja usein kyynelehdin ajatellessani sitä rakkautta, jota tunnen Joseph Smithiä kohtaan.

Kuten kirkkokaan, en perusta todistustani Joseph Smithistä historialliseen selontekoon. Pidän häntä kunniassa ja todistan hänestä ihmisenä, joka tuntee hänet ja on saanut nauttia hengellisistä ilmoituksista koskien hänen elämäänsä ja tehtäväänsä. Kutsun teidät oppimaan, näyttämään toteen ja pitämään kiinni siitä, mikä on hyvää.

 

Artikkelin on kirjoittanut David Grant ja se on alun perin julkaistu Mormon Hub -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 339 times, 1 visits today)