Lennätimme viime viikolla poikani parhaan kaverin, Marian, luoksemme kyläilemään. Sillä hän oli luonamme vain muutaman päivän, olimme suunnitelleet päivät täyteen toimintaa!

Minun suosikkini oli vierailumme Rickett’s Glen State Park -luonnonpuistoon ja sen suurenmoiset notkot. WAU. Puiston joka ikisen retkeilypolun varrella voi ihastella suurenmoisia vesiputouksia. Kahdeksan kilometrin vaelluksellamme pitkin vaativia polkuja näimme yli 20 hämmästyttävää vesiputousta!

Kiipeillessämme kivilohkareiden yli huomasin, että katsoinpa mihin suuntaan tahansa, ihmiset pyrkivät jättämään jälkensä tähän kauniiseen paikkaan.

asKaiverrettu kaide

Ihmiset olivat kaivertaneet ja kirjoittaneet ihastuttavan vanhan sillan kaiteeseen, jättäen siihen nimensä, rakkaudentunnustuksensa ja elämänmottonsa.

asaKivistä kasattu maamerkki

Kivistä kasattuja maamerkkejä oli kaikkialla!

Yhdessä kohtaa näimme henkeäsalpaavan muodostelman kiviä, jotka oli aseteltu tasapainoilemaan toistensa päälle. Joukoittain ihmisiä pysähtyi ottamaan kuvia siitä!

aMuodostelma tasapainoilevia kiviä

Pakon sanelemana jouduimme pysähtelemään usein, jotta sain tasattua hengitystäni. Nauttiessani minua ympäröivästä kauneudesta ja yrittäessäni hengittää hieman rauhallisemmin, katselin kuinka lapseni tutkailivat pysähdyspaikkamme ympäristöä. Teini-ikäinen tyttäreni alkoi jättää omaa jälkeään puistoon – huolellisesti laskien kiven toisensa jälkeen joenuomaan niin, että ne muodostivat mutkittelevan kuvion.

On tämä tarve jättää oma henkilökohtainen jälkemme maailmaan jonkinlainen synnynnäinen piirre meissä?

asasNuori rakentaa kivistä kuviota

Pohdin tätä katsellessani kuinka hän tarkasti valitsi juuri tietyn haluamansa kiven ja lisäsi sen muodostelmaansa. Sitten hän astui kauemmas ja tutkaili kättensä jälkeä. Tyttärelleni nämä ei olleet vain kiviä, ne olivat jotain merkityksellistä, jonka hän oli luonut. Henkilölle, joka oli rakentanut muodostelman tasapainoilevista kivistä, se oli jotain merkityksellistä.

Miksi? Miksi me niin kovasti haluamme olla jotakin muutakin kuin vain olentoja, jotka syövät, nukkuvat ja elävät päivittäistä elämäänsä? Miksi syvällä meissä on jotain, joka saa meidät haluamaan olla jotain enemmän? Emmekö olisi tyytyväisempiä, jos meissä ei olisi tätä halua jättää jälkemme? Emmekö olisi levollisempia, jos antaisimme asioiden olla niin kuin ne ovat?

asasaVaikuttava kivikasa joessa

Vastaus on ei. Emme olisi tyytyväisempiä. Sillä me olemme Jumalan luomuksia ja Hän on asettanut meihin jumalallisen kipinän, joka tekee meistä tyytymättömiä, kun emme elä kykyjemme mukaisesti. Tämä sama kipinä saa sydämemme pakahtumaan halusta auttaa, kun näemme jonkun kärsivän.

Näetkös, valitsemani polku – pyrkimykseni elää laupiaan samarialaisen tavoin – oli johdattanut minut toimimaan itselleni hyvinkin epätyypillisesti. Olin ojentanut käteni toiselle matkustajalle tällä elämäntiellä ja kutsunut hänet elämäämme muutamaksi päiväksi, eikä se ollut mikään pikku juttu minulle.

aaKivi, jossa on merkintöjä

Minulle oli vaikeaa ottaa yhteyttä poikani ystävän vanhempiin ja pyytää lupaa lennättää heidän tyttärensä vierailemaan luoksemme muutamaksi päiväksi. Minun luontainen pidättyväisyyteni teki tästä keskustelusta hyvin epämukavan. Mutta ylitin itseni, sillä minulla oli palava halu tehdä niin.

Katsellessani Marian varovaisesti valitsevan askeleensa pitkin polkua näin hetkittäin hänen vaaleat käsivartensa. Valon osuessa niihin pystyin myös näkemään mihin Maria oli jättänyt epätoivonsa ja lohduttomuutensa jäljet. Pystyin näkemään vielä punertavat arvet merkkinä siitä, kuinka Maria oli luopunut toivosta ja yrittänyt riistää henkensä.

aaaVesiputous

Kuinka voisin olla ojentamatta kättäni ja yrittää jättää oman jälkeni hänen elämäänsä? Hiukan lohtua ja rakkautta muistuttamaan häntä siitä, että on ihmisiä, jotka välittävät hänestä niin kovin paljon. Muutama päivä nähtävyyksiä ja naurua ei ole kovinkaan paljon. Mutta toivon ja rukoilen, että ne jättävät jälkensä. Toivon, että seuraavan kerran, kun elämä tuntuu synkältä ja yksinäiseltä, Maria TIETÄÄ – kuten rukoilen kaikkien tietävän – että häntä tarvitaan. Jokaisen ihmisen erityistä, yksilöllistä jälkeä tarvitaan tässä maailmassamme.

Hymyilin katsellessani lasten kapuavan jääkylmään lampeen ja aloittavan vesisodan toisiansa vastaan. Heidän naurunsa raikui heidän räiskiessään vettä ja uidessaan yhdessä. En tietenkään voinut vastustaa moista houkutusta ja pian hytisin kylmästä räiskiessäni vettä heidän kanssaan.

Kenkämme litisivät jatkaessamme pitkin polkua märissä vaatteissamme ja nauroimme sille, kuinka hupsuja olimme.

Kulkiessamme polulla pitkin kaunista joenpiennarta, huomasin alapuolellamme kivenlohkareessa kuvion. Joku oli vaivalloisesti ja huolellisesti muodostanut pienistä lehdistä sanoja. En tiedä mitä nuo sanat tarkoittivat, mutta viesti oli selvä: ”Jätä kaunis jälkesi maailmaan.”

 

Artikkelin on kirjoittanut Emlee Taylor ja se on alun perin julkaistu LDS Blogs -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 63 times, 1 visits today)