Itsevarmuus – sana ja käsite, joiden kanssa varmasti jokainen ihminen kamppailee jossain vaiheessa elämäänsä. Mutta minä en ollut koskaan ajatellut kamppailleeni sen kanssa, kunnes luin erään artikkelin ja huomasin sen kuvaavan täydellisesti itseäni.

”Yksi niistä väärinkäsityksistä, jonka kanssa saatamme taistella tämän maanpäällisen elämän aikana, liittyy täydellisyyden käsitteeseen. Monet uskovat erheellisesti, että meidän täytyy tässä elämässä saavuttaa täydellisyys, jotta voimme saada pelastuksen tai korotuksen.

Terapeutin tehtävässäni minulla oli kerran tapaaminen erään naisen kanssa, kun hän purskahti itkuun. Hän sanoi: ’Kuinka pystyn ikinä olemaan tarpeeksi hyvä?’ Hän jatkoi puhumalla siitä, kuinka kelvoton hän oli. Kun tarkastelimme hänen tuntemuksiaan, hänen menneisyydestään tai nykyisyydestään ei käynyt esiin mitään suurta syntiä. Hänestä vain tuntui, ettei hän ollut riittävän hyvä. Hän vertasi itseään naapureihin, ystäviin ja sukulaisiin, ja kaikki, jotka hän saattoi muistaa, olivat hänen mielestään ’parempia’ kuin hän.” (Koe rauhaa epätäydellisyydessä, Elizabeth Lloyd Lund, Liahona, helmikuu 2017)

Huomasin pystyväni samaistumaan tuohon naiseen. Minulla ei ole mitään syntejä, jotka estäisivät minua käyttämästä temppelisuositustani tai jotka veisivät minut piispan puheille, mutta minusta usein tuntuu, että muut näkevät minut paremmassa valossa kuin todellisuudessa olen. Näiden kahden asian vuoksi:

1. Virheellinen käsitys siitä, että synti ja heikkous ovat verrattavissa toisiinsa.

Olen kuullut lukemattomia rukouksia elämäni aikana, joissa on pyydetty Jumalaa ”antamaan meille anteeksi syntimme ja heikkoutemme”. Olen itsekin käyttänyt noita sanoja. Mutta mitä en ymmärtänyt aiemmin on se, että tuo ilmaus on vääristänyt eron synnin ja heikkouden välillä, viitaten heikkouden olevan synnin lailla jotain pahaa, josta minun täytyy tehdä parannusta ja jotain, jota minun pitäisi hävetä ja piilotella muilta. Ajatelkaapa kuitenkin tätä:

”Pidämme yleensä syntiä ja heikkoutta pelkästään erikokoisina mustina läikkinä sielumme kudoksessa, eriasteisina rikkomuksina. Pyhissä kirjoituksissa viitataan kuitenkin siihen, että synti ja heikkoudet ovat pohjimmiltaan eri asia. Ne vaativat erilaiset parannuskeinot, ja ne voivat johtaa eri lopputuloksiin.

Useimmat meistä tuntevat synnin paremmin kuin haluaisivat myöntää, mutta kerrataanpa asiaa: Syntiä on päätös rikkoa Jumalan käskyjä tai kapinoida sisimmässämme olevaa Kristuksen valoa vastaan. Syntiä on päätös luottaa Saatanaan Jumalan sijaan, mikä asettaa meidät vastatusten Isämme kanssa…. Voisimme määritellä heikkouden viisautemme, voimamme ja pyhyytemme inhimillisiksi rajoituksiksi….

Me emme voi yksinkertaisesti tehdä parannusta heikkoudestamme – eikä heikkous itsessään tee meistä epäpuhtaita. Me emme voi kasvaa hengellisesti, ellemme hylkää syntiä, mutta emme myöskään kasva hengellisesti, ellemme hyväksy omaa inhimillisen heikkouden tilaamme, suhtaudu siihen nöyrästi ja uskoen ja opi luottamaan Jumalaan heikkoudessamme. ” (Heikkous ei ole syntiä., Wendy Ulrich, Liahona, huhtikuu 2015)

Heikkous ja synti vertailukohteina voivat lannistaa meidät – Saatana käyttää tätä taktiikkaa jatkuvasti ja varsin menestyksekkäästi. Hän haluaa meidän uskovan, että heikkoudet ovat jotain häpeällistä, joka meidän pitäisi piilottaa tai jättää huomiotta. Mutta Jumala on sanonut meille: ”Minä annan ihmisille heikkoutta….” (Et. 12:27). Jumala ei anna meille syntejä, mutta Hän antaa meille heikkouksia. Ne ovat lahjoja, joiden kautta meille avautuu mahdollisuuksia lähentyä Häntä ja  luottaa Häneen, jotta voimme kehittyä. Minä ajattelen sen niin, että synti vaatii meidän käyttävän Kristuksen sovituksen anteeksiantavaa voimaa, heikkoudet puolestaan rohkaisevat meitä käyttämään sen kaiken mahdollistavaa voimaa.

Alkaessani paremmin ymmärtää, että Jumala on kärsivällinen heikkouksieni suhteen ja että Hän rakastaa minua aina, minun on ollut helpompi mennä eteenpäin itsevarmana omasta arvostani sekä motivoituneena halustani, ei ainoastaan kehittää epätäydellisyyksiäni, mutta myös etsiä uusia, joita työstää.

2. Ajatus siitä, että heikkous on jotain, joka pitäisi salata muilta (ja itseltään).

Muistan ensimmäisen kerran, kun tajusin jonkun muun (itseni lisäksi) näkevän epätäydellisyyteni, jotka yritin niin kovasti salata. Kihlattuni ja minä emme olleet tuolloin vielä seurustelleet pitkään, kun kerran puhuimme omista vioistamme. Jossain kohtaa keskustelua kohautin olkapäitäni huolettomasti ja totesin: ”En ole täydellinen”. Hämmästyin suuresti, kun hän vastasi yksinkertaisesti, mutta hyväntahtoisesti: ”Tiedän, ettet ole. Olen nähnyt sen”.

Hetkinen, hetkinen! Se, ei ollut mitä odotin kuulevani – etenkään ihmiseltä, joka halusi seurustella kanssani. Koska kuka nyt haluaisi seurustella epätäydellisen ihmisen kanssa? Ja eikös sinun ole tarkoitus rohkaista ihmistä, jonka kanssa aiot mahdollisesti mennä naimisiin? Se, että kerrot minun olevan epätäydellinen, ei minun mittapuullani ollut rohkaisemista.

Kuulemme jatkuvasti ihmisten sanovan ”kukaan ei ole täydellinen” selityksenä toisten erehdyksille ja virheille – ja joskus omillemmekin. Mutta luulen, ettei kukaan meistä oikeasti usko sitä omalla kohdallamme. Uskomme kyllä muilla olevan oikeus olla epätäydellinen, mutta meidän pitäisi tietää paremmin ja olla parempia. Kun siihen lisää vielä sosiaalisen tapamme jakaa ylistäviä kohteliaisuuksia, jotka on laskelmoitu nostattamaan ”itsetuntoa”, on käsissämme täydellinen häpeän resepti. Mutta kun jätämme heikkoudet huomiotta tai käsittelemme niitä kuin ne olisivat arkipäiväisiä syntejä, meiltä jää huomaamatta jotain, jonka uskon olevan todellista itsetuntoa – sisäinen usko, että meillä on iankaikkista arvoa, kamppailuistamme huolimatta.

Se, että joku, josta välitän, kertoi huomanneensa virheeni, sai oloni ensin vaivautuneeksi, mutta sittemmin olen ymmärtänyt sen olleen yksi elämäni kauneimmista kohteliaisuuksista ja vahvistuksista jumalalliselle itsetunnolleni. Vei oman aikansa tottua siihen, mutta olen niin kiitollinen siitä, että kihlattuni oli – ja on edelleen – rehellinen ja hyväntahtoinen. Mielestäni ihmiset, jotka ajattelevat ”rakkauden olevan sokea” – että rakkaus tarkoittaa heikkouksien huomiotta jättämistä – menettävät suurenmoisen mahdollisuuden voimistaa toisia ja vahvistaa ihmissuhteita.

Olen huomannut, että varmuuteni mennä eteenpäin löydettyäni jotain, jossa en ole hyvä, on kasvanut. Huomaan taipumukseni ajatella itsekkäästi tai toimia ylpeydestä, mutta tunnen olevani motivoitunut muuttamaan niitä sen sijaan, että peittelisin niitä tai yrittäisin ”tehdä parannusta” niistä. Koska olen maallisella tasolla nähnyt, ettei jonkun rakkaus minua kohtaan muutu täydellisyysasteeni mukana, on minun ollut helpompi ymmärtää, ettei taivaallisen Isäni rakkaus minua kohtaan muutu suhteessa puutteisiini. Teeskennellyn täydellisyyden suhteen tuntemani häpeän sijaan minulla on itsevarmuutta epätäydellisyyksistäni. Olen alkanut etsiä vikoja työstääkseni niitä sen sijaan, että käyttäisin kaiken aikani niiden piilottelemiseen. Olen vihdoin vapaa itse toimimaan sen sijaan, että olisin toiminnan kohteena.

Vaatii aikaa ja harjoittelua löytää iloa heikkouksista ja itsevarmuutta epätäydellisyydestä. Vaikka ymmärrän sen nyt hieman paremmin, minun todennäköisesti tarvitsee harjoitella sitä lopun elämääni. Minun täytyy vain muistaa:

”Nöyryys tuo meitä lähemmäksi Herraa, kun taas häpeä ja syyllisyys voivat loitontaa meitä Herrasta. Jumala ei halua, että me haukumme itseämme ja tunnemme, ettei meillä ole juurikaan arvoa Hänen silmissään. Se loukkaa Häntä ja meitä. On tärkeää ymmärtää, että me olemme sen ajan ja ponnistelun arvoisia, joita muuttumiseen vaaditaan. Tässä maanpäällisessä elämässä on kyse muun muassa siitä, että me löydämme keinoja muuttaa heikkouksiamme.” (Koe rauhaa epätäydellisyydessä, Elizabeth Lloyd Lund, Liahona, helmikuu 2017)

Itsevarmuutemme kumpuaa tiedosta, että taivaallinen Isä rakastaa meitä. Hän on kärsivällinen meidän kanssamme ja ymmärtää, että teemme uutterasti työtä miellyttääksemme Häntä ja yltääksemme jumalalliseen potentiaaliimme. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi rehennellä heikkouksillamme tai ylistää niitä. Mutta tapa, jolla katsomme niitä ja tapa, jolla autamme toisia näkemään heidän omat heikkoutensa, voi vaikuttaa kykyymme ymmärtää ja käyttää sovitusta elämässämme. Taivaallinen isä on luvannut, että Hän tekee sen, mikä on heikkoa, meissä vahvaksi (Et. 12:27).

 

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Elizabeth Summers ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”How My Fiancé Telling Me I’m Imperfect Actually Boosted My Confidence”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

(Visited 43 times, 1 visits today)