Meidän pitäisi kunnioittaa ruumistamme ja kohdella sitä meille opetettujen totuuksien mukaisesti. Ajatuksemme ja tunteemme ruumistamme kohtaan – ja jumalallista arvoamme kohtaan – muuttuu ja voimme paremmin riemuita Luojastamme. Olemme kirjaimellisesti Jumalan lapsia. Kaikkien luomisen ihmeiden jälkeen – erotettuaan valon pimeydestä ja veden maasta; luotuaan kaikenlaiset yrtit ja kasvit sekä jokaisen eläinlajin – Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme”. (1. Moos. 1:26-27)

Fyysinen ruumis on ihmeellinen lahja

Ja Jumalan luomistyön kruununa, meidän tulisi huomioida fyysinen ruumiimme pyhänä lahjana. Kirkon nuorille osoitetussa artikkelissa presidentti Gordon B. Hinckley ihasteli ihmisruumiin ja -mielen ihmettä. ”Oletteko koskaan pohtineet oman itsenne ihmeellisyyttä – silmiä, joilla näette, korvia, joilla kuulette ja ääntä, jolla puhutte? Yksikään ihmisen rakentama kamera ei vedä vertoja silmälle. Mikään ihmisen luoma kommunikaatiomenetelmä ei vedä vertoja äänelle tai korvalle. Yksikään ihmisen rakentama pumppu ei tule koskaan toimimaan niin pitkään tai tehokkaasti kuin ihmissydän. Mikään tietokone tai muu tieteellinen keksintö ei vedä vertoja ihmisaivoille. Mikä merkittävä luomus olettekaan. Voitte ajatella päivisin ja uneksia öisin. Voitte puhua, kuulla ja haistaa. Katsokaa sormianne. Lopputulos kaikkein taidokkaimmastakin yrityksestä rakentaa se mekaanisesti on vain raakavedos alkuperäisestä. Seuraavan kerran, kun käytätte sormianne, seuratkaa niitä, katsokaa niitä, aistikaa niiden ihmeellisyys.”

Perhe – julistus maailmalle” opettaa ruumiin saamisen olleen tärkeä osa Jumalan suurenmoista onnen suunnitelmaa. ”Henkipojat ja -tyttäret tunsivat Jumalan iankaikkisena Isänään ja palvelivat Häntä sellaisena sekä hyväksyivät Hänen suunnitelmansa, jonka mukaan Hänen lapsensa voivat saada fyysisen ruumiin ja saada maanpäällistä kokemusta edistyäkseen kohti täydellisyyttä ja toteuttaakseen lopulta jumalallisen päämääränsä iankaikkisen elämän perillisinä.”

Vuonna 2005 sisar Susan W. Tanner, Nuorten Naisten ylijohtaja, sanoi konferenssipuheessaan, että kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa Jumalan lapset ”huusivat ääneen iloaan” (Job 38:7) saadessaan mahdollisuuden kuulla tästä suunnitelmasta ja osallistua sen toteuttamiseen.

”Miksi me olimme niin innoissamme? Me ymmärsimme ruumistamme koskevia iankaikkisia totuuksia. Tiesimme, että ruumiimme luotaisiin Jumalan kuvaksi. Tiesimme, että henkemme asuisi ruumiissamme. Ymmärsimme myös, että ruumiimme joutuisi kokemaan tuskaa, sairautta, vammoja ja kiusauksia. Olimme kuitenkin halukkaita, jopa innokkaita, ottamaan nämä haasteet vastaan, koska tiesimme, että me voisimme vain henki ja aine erottamattomasti yhteen liitettyinä edistyä kohti taivaallisen Isämme kaltaisuutta (ks. O&L 130:22) ja saada ilon täyteyden (ks. O&L 93:33).”

Fyysinen ruumis on temppelimme

Todellakin, pyhät kirjoitukset opettavat meille, että ruumiimme ovat temppeleitä – pyhiä astioita, jotka suojaavat henkiämme. Kirjeessään korinttilaisille, Paavali selitti: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.” (1. Kor. 3:16-17)

Maailman mielikuva poikkeaa kuitenkin paljolti Jumalan näkökulmasta. Fyysisten ruumiidemme ihmeellisyys jätetään usein huomiotta maailman opettaessa yksilöille ulkoisen olemuksen määrittelevän ihmisen arvon ja haluttavuuden.

Sisar Tanner selitti Saatanan oppineen samat iankaikkiset totuudet koskien ruumista ja hänen rangaistuksensa on, ettei hänellä ole ruumista.

”[Saatana] yrittää tehdä kaiken mitä voi saadakseen meidät kohtelemaan huonosti tai käyttämään väärin tätä kallisarvoista lahjaa. Hän on täyttänyt maailman valheilla ja petoksilla ruumiista. Hän viettelee monia turmelemaan tämän suuren lahjan – ruumiin – siveettömyydellä, säädyttömyydellä, himojen tyydyttämisellä ja riippuvuuksilla. Hän harhauttaa jotkut väheksymään ruumistaan, toisia hän houkuttelee palvomaan ruumistaan. Kummassakin tapauksessa hän houkuttelee maailmaa pitämään ruumista pelkkänä objektina.”

Sallimmeko, kuten sisar Tanner kuvaili, itsemme kallistua maailmalliseen näkökulmaan, jossa näemme ruumiimme manipuloitavana objektina ennemmin kuin suojeltavana ja arvostettavana lahjana?

Vuonna 1998 residentti Russell M. Nelson, silloinen Kahdentoista apostolin koorumin jäsen ja nykyinen johtaja, opetti yleiskonferenssipuheessaan, että meidän tulisi kiitollisina tunnustaa Jumalan olevan Luojamme. ”Muuten olisimme yhtä syyllisiä kuin kultakalat, jotka uiskentelevat maljassa, tietämättöminä omistajansa hyvyydestä. ’Teidän täytyy antaa kiitos Jumalalle Hengessä kaikista siunauksista, joilla teitä on siunattu’ (O&L 46:32-33). Ja voimme osoittaa hyveellisyyttä ja pyhyyttä Hänen edessään alati.

Pidämme ruumistamme täysin omana temppelinämme. Emme anna häpäistä tai turmella sitä millään tavoin. Pidämme huolta ruokavaliostamme ja urheilemme pitääksemme yllä fyysistä kuntoa.”

Fyysinen ruumis on riemuitsemisen arvoinen

Samalla tavoin, Oppi&liitot 88:33 opettaa: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hänelle suodaan lahja eikä hän ota lahjaa vastaan? Katso, hän ei riemuitse siitä, mikä hänelle annetaan, eikä riemuitse siitä, joka on lahjan antaja.” Jos osaamme riemuita lahjasta, joka meille on annettu – fyysinen ruumiimme ja mahdollisuus edistyä taivaallisen Isämme suurenmoisen suunnitelman mukaisesti – me voimme myös riemuita lahjan antajasta.

Kunnioittakaamme ruumistamme. Kohdelkaamme sitä meille opetettujen totuuksien mukaisesti. Tehdessämme niin ajatuksemme ja tunteemme ruumistamme kohtaan – ja jumalallista arvoamme kohtaan – muuttuu ja voimme paremmin riemuita Luojastamme, tämän pyhän ja arvokkaan lahjan antajasta.

Artikkeli on alun perin julkaistu lds.org-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

(Visited 64 times, 1 visits today)