Olet saattanut kuulla sanonnan: ”Se, missä seisot, riippuu siitä, missä istut.” Kokemuksemme ohjaavat ja määrittelevät näkökulmaamme. Jos olet tarpeeksi onnekas elääksesi tarpeeksi kauan, etkä ole täysin kovapäinen, näkemäsi asiat, ja tapaamasi ihmiset törmäävät jossain vaiheessa ennakkoluuloihisi niin kovasti, että sinun täytyy arvioida mielipiteitäsi uudelleen.
Tässä hengessä, olen velkaa anteeksipyynnön eräille ihmisille. Teille ihmisille. Teille, joita olen ollut mukana syrjimässä. Teille, joiden kanssa pidättäydyin ystävyydestä ja kanssakäymisestä aivan liian kauan.

 

Ennakkoluulojen vankina

En kasvanut suvaitsevaisuuden ilmapiirissä. Osittain se johtui maantieteellisestä sijainnista. Vietin suurimman osan lapsuudestani sellaisten ihmisten parissa, jotka enemmän tai vähemmän näyttivät samalta ja ajattelivat samalla tavalla kuin minä. Vasta lähetystyössä minulla oli merkityksellisiä ihmissuhteita rotuvähemmistöihin kuuluvien ihmisten kanssa, ja kun olin lopulta päässyt siihen pisteeseen, minun täytyi päättää, pitäisinkö kiinni stereotypioista vai heittäisinkö ennakkoluuloni yli laidan huomattuani olevani väärässä.

Valitsin jälkimmäisen. Lähetystyöni jälkeen solmin avioliiton meksikolais-amerikkalaisen kanssa. Nimesin yhden tyttäristäni ystäväni mukaan, joka sattui olemaan musta. Rikastin elämääni laajentamalla ystäväpiiriäni. Se oli hyvä päätös. Elämästäni tuli parempaa.

Minulla ei ollut suoranaisia kokemuksia homoista tai lesboista ennen kuin lukiossa, missä tiesin pari tyttöä, jotka olivat lesboja (toinen heistä tuli ulos kaapista noin kuukausi sen jälkeen, kun hän oli ollut treffeillä kanssani). En ollut ystävällinen heille. En sano muuta. Lukiossani oli myös pari poikaa, joiden huhuttiin olevan homoja. Olin aika ilkeä myös heille.

Pysyin enimmäkseen erossa HLBT-yhteisöstä, kunnes menin Stanfordin yliopistoon ja huomasin välittömästi ja suureksi epämukavuudekseni olevani sellaisten ihmisten ympäröimänä, joista tiesin hyvin vähän. Jos on olemassa ”homotutka”, minun tutkani meni oikosulkuun ja alkoi savuta. Siitä huolimatta, mitä olin oppinut lähetystyön aikana rasismista, käsittelin tämän kohtaamisen hyvin eri tavalla. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta välttelin kanssakäymistä sellaisten ihmisten kanssa, joita en ymmärtänyt.

Siihen oli syynsä, ja useimmat niistä olivat uskonnollisia. Rotu ja suuntautuminen olivat hyvin eri asioita minun mielessäni, jopa suvaitsevaisuuden hetkinäni. En ollut koskaan ajatellut, että henkilön rotu olisi jotenkin ”väärin”, enkä pitänyt aasialaisia, mustia, latinalaisamerikkalaisia tai muita rotuja pahoina tai huonompina. He olivat vain erilaisia, ja minulla oli ongelmani erilaisuuden kanssa.

HLBT-ihmisten kanssa mielipiteeni muodostui kuitenkin suurelta osin omasta uskonnollisesta ymmärryksestäni, että homoseksuaalisuus on väärin. Jossain määrin se johtui siitä, että en ymmärtänyt omaa oppiamme, eli yhdistin viehtymyksen samaan sukupuoleen homoseksuaalisuuden harjoittamiseen, joten määritelmäni ”väärästä” oli laajempi, kuin mitä kirkko oikeasti opetti. Mutta vielä sitäkin enemmän, mielipiteeni perustuivat puutteelliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa, jotka hylkäsin pahoina.

 

Mitä Kristus tekisi?

Sitten elämä päätti heittää minulle kierrepallon. Ensin se tapahtui töissä. Lakifirmassa, jossa työskentelin urani alkuaikoina, oli sihteerin paikka avoinna. Ylivoimaisesti pätevin hakija oli häpeilemättömästi ja peittelemättömästi homo. Ja hän istuisi aivan toimistoni ulkopuolella. Eräs firman osakkaista, jonka kanssa jakaisin tämän hallinnollisen assistentin, tiesi uskonnollisen taustani ja oli huolissaan siitä, miten suhtautuisin asiaan. Hän kysyi minulta suoraan: ”Onko tämä sinulle ongelma? Jos se on, niin emme palkkaa häntä.” Tulin siihen tulokseen, että jos se olisi ongelma, se olisi MINUN ongelmani, eikä se vain olisi oikein. Hyväksyin palkkauksen. Ja työskentely tuon hepun kanssa oli mahtavaa. Hän oli samanlainen käytännön jekkuilija kuin minäkin, ja ne lukuisat kerrat, kun jouduimme hankaluuksiin yhdessä, olivat legendaarisia. Se oli hyvä työsuhde. Ja se, että hän oli homo, tuli esille…no, ei koskaan.

Jeesus lapsi sylissään koska hän rakastaa kaikkia ihmisiäSitten piiri alkoi vähitellen laajeta. Jotkut perheenjäsenet ja läheiset ystävät kertoivat olevansa homoseksuaaleja. Nyt se ei enää koskenut vain työsuhdetta. Nämä olivat syvästi rakastamiani ihmisiä, joiden puolesta uhraisin mielihyvin mitä tahansa, ja jotka omaksuivat elämäntavan, jota en voinut hyväksyä. Mitä minun odotettiin tekevän? Lakata rakastamasta heitä?

Käytin paljon aikaa ajatuksiani selvitellen. Sitten tein listan ihmisistä, joita rakastan. Listassa oli mukana temppelikelvollisia (minun tietoni mukaan) mormoneja; ihmisiä toisista kristillisistä uskontokunnista, jotka ovat perinteisesti vihamielisiä mormoneja kohtaan; muslimeja; ihmisiä, jotka katsovat tosi-TV:tä; pettäjiä; huorintekijöitä; ihmisiä, joilla on rikosrekisteri; ihmisiä, joilla pitäisi olla rikosrekisteri; valehtelijoita, huijareita; toisista pahan puhujia; ja **hengenveto!** homoja.

Niin, ja minä. Kaikkine ongelmineni.

Tajusin, että jos voisin rakastaa vain niitä, jotka elävät jonkun tietyn standardin mukaan, minulla ei olisi ystäviä, perhettä, enkä voisi mennä minnekään itsenikään kanssa. Mikä tärkeintä, en voisi teeskennellä olevani kristitty. Koska Kristus ei toiminut, eikä toimi, sillä tavalla.

 

Tärkein on rakkaus

Tein siis tietoisen päätöksen. Voisin yrittää elää yrittäen vihata rakastamiani ihmisiä tai voisin vain rakastaa heitä. Valitsin rakastamisen.

Siksi olen anteeksipyynnön velkaa niin monille teistä: odotin liian kauan.

Mutta te ette odottaneet.

Te suritte kanssani, kun minulla oli surua. Te lohdutitte minua, kun tarvitsin lohtua. Te esititte kristityn osaa paremmin kuin minä.

Jotkut rikkaimmista ja tärkeimmistä ihmissuhteistani nykyään ovat HLBT-ihmisten kanssa. Sydämeni on yhdistetty teidän sydämiinne. Emme ehkä ole samaa mieltä kaikesta, mutta ei meidän tarvitsekaan. Teidän suhteenne Jumalaan ei ole minun ongelmani. Teidän suhteenne minuun ehdottomasti on. Ja jos joku vastustaa tai satuttaa teitä tai saa teidät tuntemaan itsenne ”vähempiarvoisiksi” kuin muut, heidän täytyy selvittää asia minun kanssani. Olette sisällä ”suuressa perheteltassani.” Ette ole ”ne.” Olette ”me.”

En rakasta teitä sen vuoksi, mitä haluan teidän olevan.

Rakastan teitä sellaisina kuin olette.

Joten olen pahoillani. Antakaa minulle anteeksi. Yritän korjata asian.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Rob Ghlo ja se julkaistiin osoitteessa lds.net. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 69 times, 1 visits today)