Uusi aviopari ei kovin usein ajattele, että he joutuisivat kamppailemaan hedelmättömyyden kanssa. Myöskään aviopari, joka kamppailee hedelmättömyyden kanssa, ei kovin usein tee siitä toisille naurun aihetta.

Whitney ja Blake elokuvajulisteessaWhitney ja Blake humoristisessa elokuvajulisteessa Hedelmättömyys

Hedelmättömyyden tuskaa ja murhetta ei koskaan pysty unohtamaan, mutta Spencer ja Whitney Blake, kahden adoptoidun pojan vanhemmat Idahosta, päättivät selviytyä koettelemuksesta tavalla, jota useimmat avioparit eivät edes harkitsisi – huumorilla. Sen sijaan, että olisivat tehneet luovia ilmoituksia raskaudesta, he julkaisivat hedelmättömyys-ilmoituksia blogissaan kunnioittaakseen viikkoa, jolloin yritetään lisätä tietoisuutta hedelmättömyydestä – ilmoituksia, jotka ovat levinneet mediassa siitä lähtien.

”Välillä oli tietenkin vaikeita päiviä, jolloin ei paljon hymyilyttänyt, saati sitten naurattanut”, Whitney selitti, ”mutta olemme aina yrittäneet olla iloisia ihmisiä. Huumori ei ollut niinkään yksittäinen tietoinen päätös, vaan meidän tapamme elää. Pidämme nauramisesta, ja erityisesti nautimme yhdessä nauramisesta. Yritimme vain löytää huvittavan puolen tilanteestamme, eikä se aina ollut niin vaikeaa.”

Hedelmättömyydestä yli pääseminen

Whitney ja Blake ovat innoissaan leipomisesta

Whitney ja Blake yrittävät leipova

Suomennettuna kuvateksti kuuluu: ”Käytimme kaiken taikinan… eikä vieläkään pullaa uunissa.”

Spencerille ja Whitneylle asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan. Yritettyään raskautta noin vuoden ajan, he saivat diagnoosin ”selittämätön hedelmättömyys” ja sen jälkeen taistelivat hedelmättömyyttä vastaan useiden vuosien ajan.

”Yksi vaikeimmista asioista oli riittämättömyyden tunne”, Whitney sanoi. ”Perheet ovat Evankeliumin keskeinen asia, ja tiedämme, että äitiys on yksi jumalallisesti merkittävimmistä rooleista, joita nainen voi koskaan täyttää. Joskus oli vaikeaa sovitella noita evankeliumin totuuksia, kun en kyennyt synnyttämään lapsia. Usein minusta tuntui, että en ollut tarpeeksi hyvä tai että minusta ei ollut siihen.”

Koska perheet ovat niin suuri osa Myöhempien aikojen Pyhien kulttuuria, useimmat jäsenet pitävät itsestäänselvyytenä, että jonain päivänä heillä on oma perhe. Vaikka Whitney tiesikin sisimmässään, että hedelmättömyys ei ollut rangaistus, hän kamppaili ajatuksen kanssa ja syytti itseään kyvyttömyydestään lisääntyä. Muutama vuosi hedelmättömyyshoitojen jälkeen he päättivät, että taivaallisen Isän suunnitelma heille oli saada perhe adoption kautta.

Tämä koettelemus ei vähentänyt heidän uskoaan, vaan avasi heille uusia ovia, joiden kautta he saattoivat saada vanhemmuuden siunaukset. Juuri noiden ”itsetutkiskelun täyteisten, sydäntäsärkevien, kylpyhuoneen lattialla kyynelehtimisen hetkinä” he oppivat luottamaan taivaalliseen Isään ja vahvistamaan ja syventämään suhdettaan Häneen.

”Kun anoin, että toiveeni äitiydestä kuultaisiin, ymmärsin lopulta, että Hän ei sanonut ’ei’”, Whitney sanoi. ”Hän sanoi ’odota.’ Tiedän, että emme saa kaikkia siunauksia maanpäällisen kokemuksemme aikana, mutta jonakin päivänä me saamme ne.”

Whitney ja Blake puhaltavat purukumipalloja

Suomennukset kuvissa kuuluvat: ”Hän meinaa poksahtaa!”

Whitneyn ja Blaken purukumipallot kasvoillaan

”Tyhjäksi käyneet unelmat – hedelmättömyys poksauttaa vieläkin kuplamme, kuukausi toisensa jälkeen.”

Vastauksia rukouksiin

Adoptio-kokouksessa mainittiin suosittu pyhien kirjoitusten kohta 1 Ne. 3:7, ja silloin Whitney ymmärsi, että taivaallinen Isä auttaisi häntä kehittymään sellaiseksi ihmiseksi, jollaiseksi hänen oli tarkoitus tulla, lasten kanssa tai ilman.

Tuossa kohdassa sanotaan: ”Ja tapahtui, että minä, Nefi, sanoin isälleni: Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä.”

”Opin, että äitiys on paljon muutakin kuin lasten saamista, tai edes lasten kasvattamista,” Whitney sanoi. ”Voin rakastaa ja hoivata niitä, jotka ovat vaikutukseni piirissä, ja niin kauan kuin tekisin parhaani ja hyödyntäisin Kristuksen sovitusta, ponnisteluni olisi riittävä. Tuo rauha ja ymmärrys ei tullut hetkessä, mutta paljon rukoilemisen jälkeen se viimeinkin tuli.”

Vaikka noihin rukouksiin ei vastattu niin, että he olisivat saaneet oman lapsen, pariskunta adoptoi ensimmäisen poikansa, Masonin, vuonna 2012 ja kaksi vuotta myöhemmin he adoptoivat toisen pojan, Kellenin. Adoption siunaukset syvensivät Spencerin ja Whitneyn todistusta siitä, että taivaallinen Isä todella tuntee lapsensa. Elämää ilman hedelmättömyyttä on enää vaikea kuvitella, koska silloin he eivät olisi koskaan tavanneet Masonia ja Kelleniä ja heitä ei olisi sinetöity yhteen ikuisesti.

”Kun Spencer ja minä unelmoimme ja odotimme lapsiamme, odotimme Masonia ja Kelleniä”, Whitney totesi. ”Ei vain mitä tahansa vauvaa, vaan me odotimme meidän pikkuisiamme. Ja kiitos kahden urhean biologisen äidin, me löysimme heidät. Kun muistelen perheemme syntymistä, voin nähdä taivaallisen Isän kädenjäljen siinä kaikessa.”

Ja kuten Vanhin Joseph B. Wirthlin mainitsi vuoden 2008 lokakuun yleiskonferenssipuheessaan ”Tuli mitä tuli – nauti siitä,” yksi ensimmäisistä asioista, joita voimme tehdä koetusten ja koettelemusten aikana, on ”oppia nauramaan.” Spencer ja Whitney ovat todellisia esimerkkejä vaikeiden aikojen läpi selviytymisestä uskoen, tuodessaan vähän huumoria tähän hyvin vaikeaan asiaan.

Blaken perhe temppelin edustalla

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Sugene Lee ja se julkaistiin osoitteessa lds.net. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

(Visited 45 times, 1 visits today)