Jos on olemassa yksi ihmisryhmä, jonka kanssa Vapahtajalla oli ongelmia, se olisi kaiketi fariseukset. Kristus kutsuu fariseuksia typeryksiksi, käärmeiksi sekä kyykäärmeiden sikiöiksi ja jopa sanoo heidän olevan ”täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa” (Matt. 23:27). Läpi koko Vapahtajan maanpäällisen palvelutyön vaikuttaa aina jonkun nurkan takana olevan fariseus kärkkymässä, yrittäen saada Hänet kompastumaan tai näyttämään typerykseltä. Onko ihmekään, että he turhauttivat Häntä niin suuresti?

Pyhien kirjoitusten opas huomauttaa, että fariseukset pysyivät erillään juutalaisista veljistään ja sisaristaan ja ”ylpeilivät sillä, että he noudattivat tiukasti Mooseksen lakia ja välttivät kaikkea pakanoihin liittyvää”. Lukiessani kuvausta siitä, mikä fariseus on, minua pistää silmään seuraava kohta: ”Heidän opetuksensa kutistivat uskonnon sääntöjen noudattamiseksi ja edistivät hengellistä ylpeyttä. He saivat monet juutalaiset epäilemään Kristusta ja hänen evankeliumiansa.” Se on aika rankka väite, joka kuitenkin auttaa meitä ymmärtämään, miksi fariseukset todella vaivasivat Vapahtajaa.

Opiskellessani fariseuksista, olen yrittänyt nähdä heidät nykypäivän kirkon kontekstissa. Millaisia he olisivat, jos he olisivat mormoneja? Mitä jos heidän seremoniaviittansa vaihdettaisiin hameisiin ja solmioihin? Mitä jos, Jerusalemin katujen sijaan, he kävelisivät kirkkorakennustemme käytävillä? Kuinka tällainen fariseus käyttäytyisi? Mitä he sanoisivat ja tekisivät? On sävähdyttävää pohtia sitä ja se auttaa minua ymmärtämään, miksi Vapahtaja antoi meille tämän kehotuksen: ”Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan.” (Matt. 23:3) Totuus on, että jos emme ole varovaisia, kenen tahansa meistä on helppo olla kuin fariseukset. Miten sitten estämme sitä tapahtumasta? Tässä muutamia asioita, joita kuvittelisin fariseusten tekevän, jos he olisivat mormoneja sekä kuinka voimme välttää itse tekemästä niin:

  1. He tekisivät kaikkensa jättääkseen muut ulkopuolelle.

Jos fariseukset olisivat mormoneja, he olisivat sulkeutunut ryhmä seurakuntaystäviä, jotka olisivat vastahakoisia avaamaan piirinsä niille, joiden he kokevat olevan erilaisia. He välttelisivät jäseniä, jotka eivät elä evankeliumin mukaan niin kuin heidän pitäisi, he pitäisivät lapsensa kaukana perheistä, joiden lapset ovat harhateillä tai joilla on vaikeuksia sekä kenties he jättäisivät huomiotta uudet jäsenet, joilla on vaikeuksia sopia joukkoon. He pysyttelisivät kaukana ei-jäsenperheistä jo heti alkuunsa. Mormonifariseus kohtelisi ystäväjoukkoaan tai jopa seurakuntaansa yksityisklubina ja seurustelisi mielellään niiden 99 kanssa, antamatta ajatustakaan sille yhdelle.

Kuinka voimme välttää tämän?

Voimme muistaa Vapahtajan käskyn rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme. Voimme ojentaa kätemme toivottaaksemme tervetulleeksi jonkun, joka on uusi seurakunnassamme tai ehkäpä jonkun, joka on ollut seurakunnassamme jo jonkin aikaa, mutta ei ole koskaan tuntenut kuuluvansa joukkoon. Sen lisäksi, että menemme kirkkoon palvellaksemme Jumalaamme ja ollaksemme sosiaalisia, voimme mennä sinne etsiäksemme ihmisiä, jotka tarvitsevat elämässään apua tai ystävällisyyttä. Voimme hymyillä ja tervehtiä jokaista, jonka tapaamme ja varmistaa, että he tuntevat itsensä rakastetuiksi. Voimme myös lisätä pyrkimyksiämme ottaa huomioon ja ystävystyä yhteisöissämme sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole kanssamme samaa uskontokuntaa.

  1. He kritisoisivat profeettoja.

Historiallisesti fariseukset olivat tunnettuja profeettojen vainoamisesta ja kyseenalaistamisesta, erityisesti silloin, kun nuo profeetat huomauttivat heidän elävän uskontonsa mukaan väärin. Todisteena tästä on, kun he torjuivat Johannes Kastajan esimerkin, ”eivätkä ottaneet [Kristuksen] kastetta” ja myöhemmin samassa luvussa vielä kyseenalaistivat Vapahtajan, sanoen: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi…” (Luuk. 7:30, 39) Nykypäivän fariseus tekisi todennäköisesti samoin. Jos fariseukset olisivat mormoneja, he torjuisivat profeettojen sanomat, jotka eivät olisi linjassa heidän henkilökohtaisten uskomusten ja elämäntyylin kanssa. He harjoittaisivat elämässään valikoivaa kuuliaisuutta, noudattaen suurinta osaa käskyistä, mutta kenties ei juuri niitä tärkeimpiä. Heille olisi vaikeaa kuulla käskyistä, joita he epäonnistuvat noudattamaan, joten he saattaisivat mollata ja kritisoida profeettoja puheistaan, joista he eivät pidä.

Kuinka voimme välttää tämän?

Ensinnäkin, voimme kuunnella profeettojamme oppiaksemme, emme kritisoidaksemme. Voimme rukoilla nöyryyttä seurata ja ymmärtää Herran palvelijoita, voimme myös rukoilla varmuutta, että mitä he sanovat on totta. Jos on käsky tai kaksi, jota emme noudata, meille voi olla vaikeaa kuulla, että meidän pitäisi kehittyä tuolla saralla. Sen sijaan, että suuttuisimme, kävisimme puolustuskannalle tai jättäisimme sen kokonaan huomiotta, voimme käyttää aikaa itsearviointiin ja löytää keinoja vahvistaaksemme kuuliaisuuttamme noita käskyjä kohtaan. Voimme myös ottaa konferenssin vakavasti: elää ja tehdä sanan mukaisesti, vain sen kuulemisen sijaan.

  1. He antaisivat perinteille yhtä paljon arvoa kuin opille.

Monille meistä seurakunnissa on kaikenlaisia perinteitä, jotka ovat tulleet tutuiksi, mukaan lukien kulttuurillisesti hyväksyttävä tapa pukeutua kirkkoon, viikonpäivä, jolloin toiminnat pidetään, tai jopa ruuat, joita tuomme seurakunnan toimintoihin. Jos fariseukset eläisivät nykypäivänä, heistä olisi äärimmäisen vaikeaa erottaa tämänkaltaiset perinteet ja itse oppi. Fariseus, sen lisäksi, että hän pyhittäisi elämänsä perinteille, tuomitsisi jokaisen, joka ei noudattaisi noita samoja perinteitä ja kohtelisi heitä kuin he eläisivät evankeliumin periaatteiden vastaisesti. He saattaisivat, esimerkiksi, valita pyhittää lepopäivän pysyttelemällä sisällä koko päivän, mutta tuomitsisivat ne, jotka käyvät perheen kanssa kävelyllä sunnuntaisin. He sekoittavat sen, mikä on Jeesuksen Kristuksen oppia ja sen, mikä sitä ei ole (Mark. 7:8-13).

Kuinka voimme välttää tämän?

Voimme tuntea pyhät kirjoitukset, emmekä vain lukea niitä. Voimme ottaa selvää Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen opistaan sekä toimia kuten hän toimisi, ymmärtäen Kristuksen todennäköisesti olevan enemmän huolissaan sinun henkilökohtaisesta kehityksestäsi ja parannuksen prosessistasi kuin siitä kävikö Nuorten Naisten ryhmäsi toiminnassaan kalassa vai tekivätkö he rannekoruja. Voimme myös kunnioittaa toisistaan eroavia taustojamme ja mieltymyksiämme ymmärtämällä, että vain koska me elämme evankeliumin mukaista elämää tietyllä tavalla, se ei tarkoita, että kaikkien täytyy elää sitä niin. Voisimme yrittää sekoittaa seurakuntamme kulttuurillista pakkaa hieman useammin, suunnittelemalla uudenlaisia toimintoja, sallimalla uusia ajatuksia/ideoita ja ylipäätään olemalla avoimempia yksilöllisyydelle sen sijaan, että teemme jotain vain sen vuoksi, että se on aina tehty niin.

  1. He olisivat todella hyviä ulkoisessa jumalanpalveluksessa, mutta he eivät ymmärtäisi sovituksen todellista merkitystä.

Yksi asia, josta voimme antaa jonkinasteista tunnustusta fariseuksille, on se, että he olivat todella taitavia elämään lain kirjaimen mukaan. Jos fariseukset eläisivät nykypäivänä, he maksaisivat kymmenyksensä tunnollisesti. He osallistuisivat kaikkiin kokouksiin ja noudattaisivat viisauden sanaa tiukasti. Mutta he kuitenkin epäonnistuisivat ottamaan askeleen taaksepäin ja näkemään Jeesuksen Kristuksen sovituksen kaikenkattavan voiman ja sen keskeisyyden evankeliumissa (Matt. 23:23). He määrittelisivät evankeliumin sen lakien mukaan, kokonaan unohtaen Jeesuksen Kristuksen ja Hänen armonsa.

Jos fariseukset olisivat mormoneja, he osoittelisivat sormella. He heittelisivät seurakuntansa syntiä tehneitä jäseniä sanallisilla ja henkisillä kivillä, juoruilisivat heidän selkänsä takana, jättäen huomiotta omat vajavaisuutensa. Kuten fariseukset, jotka toivat aviorikoksesta syytetyn naisen Vapahtajan eteen, he painottaisivat, että laki vaatii heitä rankaisemaan, armon- ja anteeksiannon sijaan. Mormonifariseus ei sallisi sovituksen tehdä työtään toisten elämässä, vaan kohtelisi heitä kuin he eivät olisi sovituksen arvoisia.

Kuinka voimme välttää tämän?

Kun koemme kiusausta tuomita tai arvostella niitä, jotka ovat tehneet virheitä, voimme käyttää hetken pohtiaksemme virheitä, joita olemme omassa elämässämme tehneet. Voimme muistaa, että olemme kaikki synnintekijöitä ja että Vapahtaja maksoi suuren hinnan meidän virheistämme, ei vain lähimmäistemme virheistä. Kun koemme houkutusta jakaa tuomioita, voimme jakaakin rakkautta. Kuten Vapahtajamme, voimme olla armollisia ja rakastavia, emme hengellisesti ylpeitä ja anteeksiantamattomia kuten menneiden aikojen fariseukset.

Voimme myös yrittää kovemmin ymmärtää sovituksen todellisen merkityksen ja käyttää sitä omassa elämässämme. Se ei ole vain jokin pieni osa evankeliumia. Se on koko evankeliumi. Jos valitsemme olla ymmärtämättä tai arvostamatta sitä kuten Herramme tarkoitti, meiltä menee ohi koko olemassaolomme merkitys ja häpäisemme Hänen uhrauksensa. Vapahtajamme on kaiken tämän takana. Kohdelkaamme Häntä sen mukaisesti ja olkaamme Hänen kaltaisiaan.

Jeesus Kristus on suurenmoisin esimerkki sellaisesta seurakunnan jäsenestä, joksi voimme tulla. Kun Hän vetoaa meihin pyhissä kirjoituksissa, ettemme olisi fariseusten kaltaisia, Hän tekee niin sen vuoksi, kuinka vahingollista heidän toimintansa oli niin kirkolle kuin heille itselleenkin. He olivat oman hengellisen kehityksensä esteenä – asia, joka varmasti satutti Herraa yhtä paljon kuin heidän armottomuutensakin. Varmistakaamme, että oma toimintamme on lähemmin sopusoinnussa Vapahtajan kuin fariseusten esimerkin kanssa. Vain niin voimme todella saada muutosta aikaan tässä elämässä.

 

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Arianna Rees ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”4 Signs You’re Acting Like a Pharisee and How to Stop Now”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

(Visited 24 times, 1 visits today)