Brigham Youngin yliopiston johtaja Kevin J. Worthen ja hänen vaimonsa Peggy Seale Worthen puhuivat äskettäin BYU:n takkavalkeaillassa aiheesta ”totuuden etsintä”, eikä aika sille olisi voinut olla parempi.

Kirkkoon kohdistetaan nykyään niin paljon kritiikkiä, että nyt on aika puhua siitä, miten tavoitella totuutta. Ja vaikka laittaisimme viime aikojen kritiikin syrjään, meille silti syötetään jatkuvasti musertavan paljon uutta tietoa.

Tässä tärkeässä, ajankohtaisessa puheessaan Presidentti Worthen puhuu kahdesta tavasta, joiden avulla voimme etsiä totuutta ja oppia käsittelemään asioita, joita emme ehkä ymmärrä.

1. Ota huomioon asiayhteys

Pikaisten, rajoittuneeseen tietoon perustuvien väitteiden tekeminen voi olla tuhoisaa. Havainnollistavana esimerkkinä Presidentti Worthen kertoi tarinan kahdesta ehdokkaasta, jotka kampanjoivat päästäkseen koulun hallitukseen. Toinen ehdokkaista sanoi, että hänellä oli todistajia, joiden mukaan hänen vastaehdokkaansa oli luvannut polttaa koulun.

Myöhemmin selvisi, että hänen vastaehdokkaansa oli sanonut halunneensa polttaa koulun sen jälkeen, kun hän oli palauttanut myöhässä toisen luokan kotitehtävänsä 40 vuotta aikaisemmin.

Liian usein kuulemme ohimenevän kommentin ja teemme pikaisen johtopäätöksen tai näemme uutisotsikon ja päätämme heti, kenen puolella olemme. Mutta se on vain osatotuus. Asiayhteyden perusteella voimme määritellä kuulemamme asian taustalla olevat vaikuttimet ja perustelut. Asiayhteyden avulla (jonka löytäminen vaatii työtä) ymmärrämme totuuden emmekä laiskaa arviota.

2. Toimi uskon perusteella

On olemassa joitakin totuuksia, jotka vain tiedämme, vaikka emme heti ymmärräkään niitä. Kun niin tapahtuu, on tärkeää muistaa olla kärsivällinen ja odottaa.

Kuten presidentti Worthen sanoi, joidenkin iankaikkisten totuuksien selvittäminen vie aikaa. On jopa mahdollista, että emme ymmärrä niitä täysin tässä elämässä.

Sellaisessa tilanteessa on tärkeää luottaa siihen, että uskomme opastaa meitä, ei maailma. residentti Worthen lainasi Vanhin M. Russell Ballardin puheesta: ”Jaakob ei sanonut: ”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, etsiköön sitä Googlesta!”” (Ks. Jaak. 1:5).

Sosiaalisen median, uutiskanavien, blogien ja muiden ruutua koskettamalla saatavilla olevien tietolähteiden elämöinnin keskellä on vaikeaa saada selville totuus. Presidentti Worthen kutsuikin sitä ”totuuden jälkeiseksi” maailmaksi. Mutta kun etsimme totuutta ja luotamme uskoon, löydämme sen aikanaan.

Voit katsoa koko takkavalkeaillan täältä.

 

Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Katie Lambert ja se on julkaistu ldsliving.com -sivustolla otsikolla  ”When You Read Negative Info About the Church Online: 2 Ways to Determine What’s True and What’s Not.

Suomi ©2017 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

(Visited 38 times, 1 visits today)