Inspiraatio saatu Mormon Channel -sivustolla julkaistusta artikkelista.

Kun profeetat, apostolit ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtajat kokoontuvat puolen vuoden välein puhuakseen maailmalle, jäseniä ja ei-jäseniä kutsutaan kuulemaan heidän innoitettua ohjaustaan. Niin monien korvien kuullessa, sydänten kuunnellessa ja mielien valaistuessa kirkon johtajat kääntyvät Hengen puoleen saadakseen ilmoitusta koskien puheidensa aiheita.

Vanhin Jeffrey R. Holland kuvaili seuraavasti tätä prosessia valita aihetta sekä valmistaa ja jakaa sanoma yleiskonferenssissa:

”Kenties jo tiedättekin (ainakin teidän pitäisi tietää), että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kenellekään täällä puhuvalle ei määrätä mitään aihetta. Jokaisen puhujan tulee paastota ja rukoilla, tutkia ja pohtia, aloittaa ja keskeyttää ja aloittaa uudelleen, kunnes hän on varma siitä, että tätä konferenssia varten tänä aikana hänen aiheensa on se, jonka Herra haluaa hänen esittävän riippumatta henkilökohtaisista toiveista tai mieltymyksistä. Jokainen mies ja nainen, jonka olette kuulleet puhuvan tämän yleiskonferenssin kymmenen tunnin aikana, on pyrkinyt olemaan uskollinen sille johdatukselle. Jokainen on vuodattanut kyyneliä, kantanut huolta ja vilpittömästi etsinyt Herran johdatusta opastamaan ajatuksiaan ja esitystapaansa.” (Merkkiviiri kansoille, Jeffrey R. Holland, yleiskonferenssi huhtikuu 2011)

Meidän, jotka kokoonnumme konferenssikeskukseen, kirkkorakennuksiin tai koteihimme, on helppo unohtaa, miltä kokemus tuntuu puhujakorokkeella. Useimmat katsojat eivät näe, kuinka paljon vaivannäköä vaatii yksikin konferenssipuhe tai kuinka kova paine on puhujan pyrkiessä puhumaan kuin Herra puhuisi.

Keskustelussaan Sheri Dew’n kanssa Mormon Channel-sivustolla marraskuussa 2016 vanhin Dallin H. Oaks kuvaili velvollisuudentunnetta, jota hän kokee puhuessaan Herran profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana:

”Se on valtaisa velvollisuus. Se on todennäköisesti suurin yksittäinen huolenaihe, joka minulla on, sillä tiedän, että on monia ihmisiä, jotka ottavat hyvin vakavasti kaiken, mitä sanon, ja minun täytyy olla sataprosenttisen varma, että kaikki mitä sanon on sitä, mitä Herra haluaa minun sanovan. Ja se on hyvin, hyvin raskas taakka. Yleiskonferenssipuheiden kohdalla lähestyn sitä kiihkeästi rukoilemalla, jotta tietäisin, mistä minun tulee puhua seuraavassa yleiskonferenssissa.”

Vanhin Oaks jatkoi kuvailemalla valmistautumisprosessiaan yleiskonferenssipuhetta varten:

”Aloitan valmistautumisen puoli vuotta aiemmin. Yleensä kaksi tai neljä kuukautta ennen huhti- tai lokakuun konferenssia tiedän aiheen, josta minun on tarkoitus puhua. Se on lähtemättömästi painunut mieleeni ja sitten saan vahvistuksen siitä, kun ajatuksia juuri tuosta aiheesta alkaa virrata mieleeni – tietooni tulee lähteitä … joskus saan kirjeen jäseneltä, joka antaa minulle tärkeän oivalluksen aiheesta – ja sitten alan kirjoittaa luonnoksia.”

Viitaten itseensä ”pakkomielteisenä kirjoittajana, joka editoi kaiken silmiensä eteen tulevan”, hän kirjoittaa keskimäärin 12 luonnosta valmistellessaan konferenssipuhettaan. ”Minulla ei ole koskaan ollut puhetta yleiskonferenssissa, johon en olisi kirjoittanut vähintään kahdeksaa luonnosta … ja minulla on ollut jopa 15, kun puhuin erityisen vaikeasta aiheesta. Ja se tietysti vaatii pari kuukautta ja erityisen hyvän ja kärsivällisen sihteerin.”

Tässä luonnosteluvaiheessa hän lukee puheensa vaimolleen, Kristenille, ja puhuu siitä muiden johtavien auktoriteettien kanssa saadakseen toisenlaisiakin näkökulmia. Hän sanoi: ”Väistämättä he sanovat: ’Sanoit niin, mutta sinun saatetaan ymmärtää sanovan näin. Eikö sinun kannattaisi selventää?’ … Saan paljon apua pitkin matkaa.”

Vanhin Oaks ja vanhin Holland eivät ole ainoita kirkon johtajia, jotka ovat viitanneet pitkään intensiiviseen prosessiin valmistaessaan sanomaa yleiskonferenssiin.

Vanhin Robert D. Hales on sanonut oleellisten aiheiden valitsemisesta seuraavaa:

Nämä konferenssit pidetään aina Herran johdolla, Hänen Henkensä ohjaamina. Me emme saa etukäteen tiettyjä aiheita puheisiimme. Viikkojen ja kuukausien kuluessa, usein läpi unettomien öiden, me panemme toivomme Herraan. Paastoamalla, rukoilemalla, tutkimalla ja pohdiskelemalla saamme selville sen sanoman, jonka Hän haluaa antaa meille.

Joku saattaa kysyä: ’Miksei innoitus tule helpommin ja nopeammin?’ Herra opetti Oliver Cowderylle: ’Sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein.’ Konferenssin sanomat avautuvat meille Pyhän Hengen avulla, kun olemme valmistautuneet rukoillen.” (Yleiskonferenssi – uskon ja todistuksen vahvistamista, Robert D. Hales, yleiskonferenssi lokakuu 2013)

Presidentti Henry B. Eyring on sanonut: ”Musiikkia, puheita ja todistuksia ovat valmistelleet Jumalan palvelijat, jotka ovat uutterasti tavoitelleet Pyhää Henkeä johdattamaan heitä heidän valmistautumisessaan. Konferenssipäivien lähestyessä he ovat rukoilleet entistä pidempään ja nöyremmin.” (Missä kaksi tai kolme on koolla, Henry B. Eyring, yleiskonferenssi huhtikuu 2016)

Pyhät kirjoituksetkin kuvaavat hengellistä prosessia valita aiheet, joista jakaa ajatuksia kokouksissa. Oppi ja liitot 46:2, Herra sanoo: ”Minun kirkkoni vanhimpia on aina käsketty alusta asti ja aina käsketään johtamaan kaikkia kokouksia sen mukaan kuin Pyhä Henki heitä ohjaa ja johdattaa.”

Mistä tahansa aiheesta profeetat, apostolit ja kirkon johtajat valmistavatkaan puheensa ja jakavat sitten puhujakorokkeelta, vanhin Holland muistutti heidän ensisijaisesta ja tärkeimmästä velvollisuudestaan:

”Me todistamme jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle paitsi sen, että Jumala elää, myös sen, että Hän puhuu, että neuvot, joita olette kuulleet Pyhän Hengen ohjaamina, ovat ’Herran tahto, – – Herran sana, – – Herran ääni ja Jumalan voima pelastukseksi’ meidän aikaamme varten ja meidän aikanamme.”

Lokakuun 2016 yleiskonferenssia voi seurata suorana 1.-2. lokakuuta osoitteessa lds.org.

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Katharine Lyon ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”How Do Apostles Prepare Their Conference Talks?”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

(Visited 145 times, 1 visits today)