Surressamme hiljattain tapahtunutta presidentti Thomas S. Monsonin, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentin ja profeetan, poismenoa, meillä on ollut mahdollisuus lukea hänen elämästään ja pohtia sitä. Tämä suurenmoinen mies palveli joko Herran apostolina tai profeettana yhteensä 54 vuoden ajan. Kaikista niistä monista asioista, joita hänestä on kirjoitettu tai tullaan kirjoittamaan, meidän mielestämme nämä kolme asiaa, tulemme muistamaan hänestä parhaiten.

Presidentti Monson välitti aidosti leskistä

Monet kirkon jäsenet ovat kuulleet hänen merkittävästä tehtävästään piispana, ollessaan vain 22-vuotias, ja niistä 84 leskestä, joista hän piti huolta ja joita hän palveli tuon tehtävänsä aikana. Hänen omien sekä muiden kertomusten kautta pystymme näkemään, kuinka hän kuunteli hengen johdatusta, joka auttoi häntä kääntymään toisten puoleen ja palvelemaan heitä: hän vieraili kuolevien ystävien luona, kun he sitä tarvitsivat; hän antoi lemmikkijäniksensä lapsuuden ystävälleen, jotta tämän perhe saisi kiitospäivänaterian; hän vieraili vanhainkodeissa usein, hänen monista vaativista velvollisuuksistaan huolimatta. Edesmennyt presidentti Boyd K. Packer on sanonut hänestä: ”Hän vierailee vanhainkodeissa aina kun hänen kiireinen aikataulunsa sen sallii, ja joskus jopa silloin kun se ei sitä salli.”

Hänen rakkautensa ja halukkuutensa palvella toisia sekä hänen kykynsä tietää hengen kautta, kuinka tehdä niin, oli hänen tavaramerkkinsä, joka inspiroi toisia tekemään samoin, vielä hänen mentyäänkin.

Presidentti Monsonilla oli huumorintajua… ja heiluvat korvat

Se, että hän pystyi heiluttamaan korviaan, oli mahtavaa. Se, että hän teki niin seistessään puhujakorokkeella haastaakseen pienen häntä katsovan matkijan, oli vielä mahtavampaa – puhumattakaan siitä, kuinka hän kertoi (ja näytti) sen maailmalle yleiskonferenssissa. Hänen hauska tarinankerrontansa vaikutti aina olevan konferenssin huippuhetkiä, muistuttaen meille, että huumoria on löydettävissä elämän kaikista vaiheista ja että meidän tulisi aina pyrkiä pitämään hymy huulillamme kulkiessamme eteenpäin.

Presidentti Monson käytti vertauskuvia elämästä opettaakseen evankeliumia

Kenties yksi suurimmista asioista, jonka tulemme muistamaan presidentti Monsonista, oli hänen ainutlaatuinen perspektiivinsä ja kykynsä nähdä hengellisiä sovelluksia jokapäiväisissä tapahtumissa. Vuonna 2013 hän kertoi, kuinka hän oli kerran sytyttänyt vahingossa metsäpalon mökillään, kääntäen tuon erittäin julkisen virheen oppitunniksi tottelemattomuuden vaaroista. Toisella kertaa hän muisteli ensimmäistä sunnuntaitaan merivoimien koulutusleirillä ja rohkeutta, jota häneltä vaadittiin nousta seisomaan, kuten hän kuvitteli, yksin uskonsa puolesta ja kuinka me voimme tehdä samoin; seistä oikean puolesta tässä epävarmassa maailmassa. Hän käänsi jatkuvasti elämänkokemukset kauniiksi vertauskuviksi, jotka koskettivat sydämiä ja innoittivat myönteiseen muutokseen kaikkialla maailmassa, jollakin tapaa heijastaen Vapahtajan tapaa opettaa.

Kun me muistelemme tämän suurenmoisen miehen elämää ja tekoja, pyrkikäämme aina jäljittelemään hänen palvelutyötään, huumorintajuaan sekä kykyään huomata elämän oppitunnit kulkiessamme jokainen eteenpäin omaa polkuamme takaisin Herran luo.

(Visited 84 times, 1 visits today)